Aineistot (yhteensä 5)

  • Tekijä on tarkasti "Nurkkala, Toini Inkeri"

2012-04-27
"Olen minä herrojenkin kyydissä kulkenut", oli Rajalan Anni naureskellut, kun muisteli minkälaisessa seurassa oli matkannut tunturista Ivaloon. Hänellä oli ollut tapana mennä hyvissä ajoin pysäkille, jos sattuisi saamaan peukalokyydin kylille ennen…

2012-04-27
Kesällä 1944 Ivalon asukkaita oli siirretty väliaikaiseen evakkoon Ukontuvalle. Sinne oli saapunut myös kuuluisa helmenkalastaja Huhti-Heikki, joka oli myynyt saaliinsa ja päättänyt lähteä lopullisesti Rajajoosepin kentältä. Majapaikassa Huhti-Heikki…

2012-04-27
Yksi Inarin alueen saksalaisten vankileireistä sijaitsi Ivalossa lossituvan ja Ivalon ruokoushuoneen välistä kulkevan tien päässä. Sotavangit työskentelivät Ivalon siltatyömaalla. Vankeja ei saanut ruokkia, mutta joskus naiset laittoivat lepäpalasia…

2012-04-27
Venäläiset partisaanit tekivät hyökkäyksiä siviiliväestöä kohtaan itärajan kylissä. Asukkaat surmattiin ja talot poltettiin. Yksi ryhmä tuli Laanilaan asti ja ampui siviililiikenteessä ollutta postiautoa. Yksi surmansa saaneista oli piispa Wallinmaa,…

2012-04-27
Kertoja muistelee linja-automatkallaan kuulemaansa tarinaa sodanaikaisesta sirpalemännystä ja savottakokkina tietoonsa tullutta Huuhkajapäänpaistaman vankileiriä.
 
Koneluettavat metatiedot: