Aineistot (yhteensä 196)

  • Aihe on tarkasti "1950-luku"

Vuonamonniemen Peuran laaniin ajettiin 1950-luvulla 3000-4000m3 halkoja talvessa. Alkuperäinen kuva Erkki Pulkkinen.

Vuonna 1938 valmistunut VPK:n talo sijaitsi keskeisellä paikalla silloisessa Raision keskustassa. Rakennus purettiin vuonna 1971 Raisiontien levennyksen tieltä. Kuvassa etualalla Raision taksiautoilijoita. Eletään 1950-luvun jälkipuolta.

Viinikkalan koululaiset ovat juuri tulleet koulun koivukujan siivoustalkoista. Kuva 1950-luvun alkupuolelta. Takana vas. keittäjä Kerttu Sisso, Paavo Hirviheimo, opettaja Annikki Virvatuli-Kaikk, Juhani Tossavainen, Seppo Tossavainen, Toivo Kinnunen,…

Raision toiseksi vanhin kerrostalo on Viheriäisiin vuonna 1957 valmistunut Nesteen työntekijöiden ensimmäinen asuntolarakennus. Kuvassa oleva Viheriäisten toinen asuntolarakennus valmistui vuonna 1960.

Silta vihittiin käyttöön 1952. Työmaan vastaavana toimi rakennusmestari Väinö Alapiessa.

Avainsanat:

Vasikoita juottamassa Anna-Mari Nevalainen Lautalammen edessä Lahdenperällä

1958
Väinö Lindholmin minkkitarha Hennassa 3.10.1958

1958
Vaasan Puhelinluettelon 1958 liitteenä ollut karttalehti selityksineen.

Avainsanat: , ,

Unto Koskinen sylissään Risto 1950-luvulla. Kuva Risto Koskinen.

Maija Liisa Kettunen kertoo isoisänsä hautajaisista ja siihen liittyvistä valmisteluista kotitilallaan Tyrmyssä Paaslahden kylällä Iisalmessa 1950-luvulla.

1950-luku
Tyttö sängyllä (1_183 Honkajoki). Nuori nainen istumassa sängyllä kirjaa lukemassa. Sänky rautarakenteinen. Vasemmalla muurin sivuprofiili. Kuvasta ei tarkempia tietoja.

1950-luku
Turun Seudun Osuuskassan Raision konttorin toimitalo valmistui vuonna 1954. Pankki toimi tässä talossa vuoteen 1974 asti, jolloin se muutti uusiin toimitiloihin Torikeskukseen. Vanha toimitalo jouduttiin purkamaan vuonna 1976 risteyksen laajennuksen…

1953
Turun kaupunginkirjaston alakertaa kuvattuna 1950-luvulla.

1958
Tsekkoslovakialaisia urheilujohtajia Valtosen suksitehtaalla 6.3.1958, oik. Pirkko Valtonen, Tuula Passi (tulkki), vieras, vieras, Paula Valtonen, vieras ja hänen takanaan Mauri Valtonen.

Tossavanlahden koulun alaluokkien oppilaita 1954, opettajana Irja Halttunen, joka löysi aviomiehen Rajaniemestä ja muutti parin vuoden opettajana työskentelyn jälkeen pois paikkakunnalta. Hänen toimestaan kyläkunnalla toimi aikuisten opintopiirinä…

Pernontien ja Inkoistenkadun kulmassa ollut Tapanin kauppa toimi vuodesta 1955 aina 1980-luvun puoliväliin.

Heittopellon taitekattoinen talo rakennettiin 1920-luvulla. Sylvin (o.s. Lappalainen) lapsuudenkodin pihassa Sylvi, Matti ja Armas Järvinen 1950-luvulla. Kuva Toini Leinonen.

Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla käyttöön otettu Suuri Postitie Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan kulki myös Raision kautta. Postitien historiallista maisemaa saattaa vielä aistia Jertantiellä, Kuloisissa. Kuva on 1950-luvun lopulta.

Avainsanat: ,

1950
Someron Joensuuta n. 1950. Vasemmalla sahan varasto ja konttorirakennus, oikealla Zaida Lahden kauppa, Esso, Hairo ja Osuusliike Oras.
Kuvan lahjoittaja: Lahja Aukio.

Avainsanat:

Someron Joensuun Kaislarantaa luoteesta nähtynä n. 1950. Taustalla Huikkonmäki ja Paimionjoki.


Avainsanat:

Martti Satamon talo Keiteleellä 7.8.1956. Satamo oli suojeluskunnan paikallispäällikkö. Taustalla suojeluskuntatalo. Suojeluskunnan päällikön talo oikealla. Vasemmalla suojeluskunnan parakki, jossa kauppias Hannes Tenhu aloitti kauppiaana…

Jyrki Taskinen, klarinetti, Reijo Järvenpää, hanuri, Usko Myllyniemi, trumpetti, Seppo Kalliomaa, basso, Aarne Kuusisto, kitara, vieraina Henry Vainionpää, saksofoni, Sakari Lusa, rummut ja Juhani Pere, vetopasuuna.

1950
Rehtori Joel Vilkin sadehavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

Raision keskustan vanhimmat kerrostalot ovat vuonna 1955 valmistunut kunnantalon asuntola (nyk. Villiviini) ja vuonna 1958 valmistunut Säästöpankintalon asuntosiipi. Kummankin rakennuksen suunnitteli arkkitehti Lauri Sipilä, jonka suunnittelema on…

Maija Liisa Kettunen kertoo lapsuutensa rokotuskäynnistä Reittulan talossa Paaslahdella Iisalmessa 1950-luvulla.

1955
Riutan torppa Terttilän Pälikönkulmalla ennen purkamista 13.6.1955.
Kuvan lahjoittaja: Tapio Horila.



Avainsanat:

 
Koneluettavat metatiedot: