Aineistot (yhteensä 528)

  • Aihe on tarkasti "1960-luku"

Uusi koulurakennus valmistui vuonna 1961. Kuva on 1960-luvulta.

Avainsanat:

1991-03-17
Pellossa syntyneelle kunnanlääkärille Lappi erityisolosuhteineen oli tuttua, mutta vaimolle talvella jopa viikon kestäneet - 50 C:n pakkaset olivat liikaa. Inarissa oli tuohon aikaan kaksi lääkäriä, jotka hoitivat vastaanottotyön lisäksi satoja…

Hanhimäki. Keitele, Hamula. Talon pihapiiriin siirretty leikkimökiksi 1960-luvulla rakennettu maitolaituri.

Tien oikealla puolella lähes kirkon kohdalla oli laakeaan kallioon hakattuna kuuluisan rosvon Sika-Kyöstin kuolinpaikkaa ja -aikaa osoittava merkintä. Se hävitettiin valtatie 8:n (Turku-Raisio moottoritien) rakennustöiden yhteydessä vuonna 1960.

1963
Kulkuyhteyksistä puhuttaessa ei sovi myöskään unohtaa Hahdenniemen venesatamaa – raisiolaisten porttia merelle. Siitä on kasvanut Lounais-Suomen suurin venesatama. Kuvassa Hahdenniemen venesatama kesäkuussa 1963, jolloin oli vain yksi iso laituri ja…

2014-08-4
Erkki Jomppanen, Oiva Kola ja Jussi Kyrö kulkivat ahkerasti ministerivierailuilla Helsingissä. Lähetystön matkojen tarkoituksena oli rahoituksen hankkiminen julkista rakentamista varten. Matkoilla sattui myös kommelluksia, joista on jäänyt juttuja…

Keiteleen kirkonkylän keskusta on saanut kestopäällysteen. Tässä meneillään Osuuskaupan edustan työt. Pielaveden ja Keiteleen sanomissa 11.8.1967

Apteekki-säästöpankki 1960-luvulta. Kuvaaja ei tiedossa.

Sementtimylly 15.8.1964. Kuvahetki työn lomassa Kummunkylän Päivölässä. Vasemmalta Niilo Saastamoinen, poika Niilo Saastamoinen, Antti Räihä ja Pekka Saastamoinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.8.1964.

Avainsanat: , ,

Mannerheimin syntymästä 100 vuotta -juhla 23.4.1967. Kaarina Tuhkanen myöh. Saastamoinen laulaa. Säestää Erkki Alavillamo.

Itsenäisyyspäivä 1967. Suomi 50v. Aarne Saastamoinen.

Keiteleellä itsenäisyyspäivä 1967.

Itsenäisyyspäivä 1967 sankarihaudalla.

Itsenäisyyspäivä 1967 sankarihaudalla.

11. Pitäjien Parhaat -kilpailun osanottajat 1967. Edessä vas. Raimo Mikola, Martti Bloigujeff, Tuulikki Jauhiainen, Irja Hyvönen ja Vellamo Paananen. Takana vas. Kaarina Tuhkanen, Seppo Mikola, Eila Tuhkanen, Jouko Kaihenoja ja Erkki Alavillamo.

Kutsuntatilaisuus 27.9.1968. Vasemmalla Aarne Saastamoinen.

Kutsuntatilaisuus 27.9.1968

Kutsuntatilaisuus 27.9.1968

Vuonamonsalmen sillan avaus 21.11.1969 klo 13. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.11.1969.

Keiteleen keskikoulusta 31.5.1965 päästötodistuksen saaneet. Rehtori Salme Jalovaara. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.6.1965

Avainsanat: , ,

Pahkamäen koulu 1963. 4-7lk. Kuva Valokuvausliike Hynninen, Kajaani.

Iida ja Pekka Nuutinen Hamulanniemestä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 20.10.1967.

Keiteleen sotainvalidien naisjaoston ompeluseurailta rva Härkinin kodissa. Takana seisomassa vasemmalta varapuheenjohtaja Mirjam Koskinen ja sihteeri Taimi Härkin. Edessä vasemmalta Aino Rönkä, rva Koivusaari, Maija Hokkanen ja Elvi Jäntti.…

Seurakunnan järjestämä elojuhla Keiteleellä . Myyjäisten toimihenkilöitä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 23.10.1964.

Kallion isäntä Pentti Saastamoinen, Pimari ja Jutta. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.8.1964.

Vanha tuulimylly Kummunkylässä. Rakennettu myllyn jalustassa olevan vuosiluvun mukaan v.1850. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 10.10.1969.

Saunasalmen leirintäalueen keittokatos. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 24.6.1966

Saunasalmen leirintäalue 1960-luvulla.

Tuli tuhosi maanviljelijä Aleksanteri ja Hilja Kuikan karjarakennuksen lisäksi kolme lehmää ja sian Keiteleen Äyräpään Kivirannassa. Pielaveden ja Keiteleen –Sanomissa 19.4.1968 nro.16.

Sisäkuva Laulaisen verstaasta 1963.

Keiteleen keski- ja kansalaiskoulun rakentaminen 1969.

Keiteleen kunnallisen keskikoulun ja kansalaiskoulun rakentaminen 1969.

Kasvihuoneen rakentaminen Rauhanmäelle. Tapio ja Ahti Kauppinen naulauspuuhissa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 9.7.1965

Keiteleen Osuuskassan rakentamista 26.7.1965.

Kaupan avajaiset Vuonamossa. Vasemmalla kauppias Veikko ja rva Niskanen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 27.11.1964.

Hamulan uusi myymälä 1964. Myymälänhoitaja Reino Paananen apulaisineen.

Nilakan hallitus 19.5 1967. Alhaalla vasemmalla Vellamo Paananen ja Aarne Saastamoinen.

Kauppias Vilho Mikkilä ja Leena-tytär myymälässä 1965. Vilho Mikkilä osti kaupan 1961 Yrjö Valosuolta. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.8.1965.

Keiteleen Osuuskaupan uudella kenkäosastolla vasemmalla hra Kortelainen, rva Laukkanen, joht.Purhonen ja tark.Tahvanainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 26.3.1964.

Osuuskauppa 1964. Vasemmalla Riitta Paanala, nykyinen Paananen, Purhosen pariskunta ja Elina Laukkanen.

Figuran edustaja Keiteleen Osuuskaupassa esittelemässä tuotteitaan. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 16.10.1964.

Oikealla baarin emäntä Ritva Laukkanen ja neidit Kyllikki Tossavainen ja Seija Jalkanen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.11.1964.

Veljestupa avasi ovensa 1.2.1966. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 4.2.1966.
 
Koneluettavat metatiedot: