Aineistot (yhteensä 19)

  • Aihe on tarkasti "2000-2009"
DSC02470-D.jpg

2008, 2016
Hirvijoki virtaa entisen myllyn, Kirkonkosken kohdalla.
DSC02466-aD.jpg

2016, 2008, 2008, 2016
Hirvijokilaakso on kulttuuriperintömaisemaa Nousiaisissa. Aluetta on hoidettu paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen johdolla yhteistalkoin sekä lampaita laiduntamalla.
Huomioita Hirvijoelta.pdf

2000-luvun alkupuolella

Avainsanat:

DSC06326-lD.jpg

2016, 2016, 2016, 2009
Muistolehto sisältyy seurakunnan hautausmaan laajennusosaan, joka valmistui vuoden 2010 lopussa, käyttöönottojuhla oli 29.5.2011. Laajennusosassa on 432 arkkuhautaa, 630 uurnahautaa sekä muistolehto ja sirottelualue sekä hiljentymisalue.…
DSC02894-itkukivi-D.jpg

2008
Itkukivi oli aikoinaan pitäjän naisten kokoontumispaikka, jossa he odottivat miestensä tuomioita läheiseltä käräjätalolta. Naiset itkivät kohtaloaan, josta siis kivi on saanut nimensä.

Avainsanat: ,

IMG_3721-lD.jpg

2016, 2009
Nousiaisten kirkolta pääsee Vanhaan Pappilaan kävelysiltaa pitkin. Silta ylittää Hirvijoen.
Museon kesä 2008 002.jpg

2008
Museon aitassa on järjestetty kesäisin eri teemoihin liittyviä näyttelyitä.
DSC06330-lD.jpg

2009
Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkon hautausmaan sankaripatsas ja sankarihaudat. Sankaripatsaan on veistänyt punagraniitista vehmaalainen Jussi Vikainen v. 1951.
DSC06400-lD.jpg

2009
Nousiaisten talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajien muiston kunniaksi julkaistiin laatta Kirkonpiirin koulun rinteessä. Muistolaatta paljastettiin 10.9.2009 juhlallisesti nousiaislaisten valtiopäiväedustajien jälkeläisten sekä Nousiaisten kunnan ja…
IMG_3701-D.jpg

2016, 2009
Nousiaisten vanha pappila on vuodelta 1890. Nykyisin se toimii mm. seurakunnan tilaisuuksien pitopaikkana. (2016)
IMG_20170309_0001P.Tiih2002-valo.jpg

2002
Veteraanikivi paljastettiin 9.12.1990.
 
Koneluettavat metatiedot: