Aineistot (yhteensä 6)

  • Aihe on tarkasti "Sulkusjärvi"

Rukoushuone sijaitsi Nellimin ja Sulkusjärven välillä. Myöhemmin sotien jälkeen se paloi. Silloin kun pappi kävi, pidettiin kirkonmenot ja seurat. Lappalaisia tuli paikalle eri puolilta Inaria. Kun lapsi syntyi, hänelle annettiin hätäkaste ja oikea…

2014-05-27
Inarin viimeinen hukkatarha rakennettiin T.I. Itkosen mukaan v. 1870 lähelle Suonikylän rajaa Sulkus- ja Vuoskujärven välille, kahden vaaran notkelmaan. Tarha oli pohja-alaltaan 9-kulmainen, läpimitaltaan 15-17 m. (Itkonen 1984, 63-64). Tämän vanhan…

Sammeli Kuuva pohtii ihmisen kulttuurijälkien ja paikannimistön syntyä.

2013-02-14
Näkymät paluumatkalla evakosta olivat ankeat. Kaikkialla oli sotaromua, sillat ja tiet olivat huonossa kunnossa ja talot poltettu. Poikasia kiinnosti tietysti ammukset, joita oli tien varsiin jääneissä laatikoissa. Reinokin keräsi lahjaksi saadun…

1985-10-22
Pekka Svendsen muistelee lapsuuttaan Talasjärvellä ja Nellimin uittohommia ja savottatyömaita.

2013-01-31
Uula Morottaja oli hieno mies, joka oli monessa mukana. Sulkusjärvelle hän tuli aluksi rengiksi ja pikkuhiljaa isännäksi taloon, jossa asui leskivaimo lapsineen.
 
Koneluettavat metatiedot: