Aineistot (yhteensä 71)

  • Aihe on tarkasti "henkilöhistoria"

1932
Anders Cajanuksen poika Daniel Cajanus syntyi Paltamossa 1704. Häntä kutsuttiin "pitkäksi suomalaiseksi", sillä hän oli täysikasvuisena neljä kyynärää ja neljä tuumaa (2,625 metriä) pitkä.

Käytyään jonkin verran koulua muutti Daniel ulkomaille ja…

1942
Artikkelissa on julkaistu Elias Lönnrotin muistiinpanoja Kajaanista 1800-luvulta, sekä kaupungin oloja leikillisesti kuvaava runo.

Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä numerossa 98/1942. Kirjoittajana G. Enwald.

1935
Artikkeli perehtyy Sotkamon pitäjän Ylisotkamon kylässä sijainneen Sopalan tilan entisiin omistajiin ja heidän taustoihinsa.

Johan Schroderus, mahdollisesti Ivar Schröderin poika ja Schroderus-suvun vanhin jäsen, syntyi 1678 ja oli nimismiehenä…

[193?]
Artikkeli esittelee Sotkamon kappalaisen, myöhemmin Siikajoen kirkkoherran, Samuel Bohmin jälkeläisiä. Samuel Bohm, lukkarin poika Oulusta, syntyi 20. toukokuuta 1732, pääsi ylioppilaaksi 1751, vihittiin papiksi 1758, toimi Sotkamon kappalaisena…

1905
Oululaiseen Toppeliuksen sukuun kuulunut Mikael Toppelius (1734–1821) on tunnetuin kirkkomaalarimme. Hänen töitään löytyy noin 40 kirkosta, mm. Haukiputaalta, Kempeleestä, Kiimingistä ja Rantsilasta.

Taidehistorioitsija Emil Nervander (1840–1914)…

1998
Kaarlo Aution vuonna 1998 kirjoittama artikkeli Sylva Boijsta 31.7.1903-2004. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran verkkopalvelu www.porstuakirjastot.fi:ssä vuonna 2002.

1930
Artikkelissa esitellään Hyrynsalmen kirkonkylän hautausmaahan haudattuja henkilöitä ja heidän taustojaan 1800- ja 1900-luvuilta.

Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numerossa 2B/1930. Kirjoittajana G. Enwald.

1933
Tietoja Kajaanin 16:sta reservikomppaniasta 1800-luvulta, muun muassa sen harjoituspaikasta, päälliköistä ja vääpeleistä.

Artikkeli on julkaistu Kainuun Sissi -lehdessä numeroissa 6-8 vuonna 1933. Kirjoittajana G. Enwald.

1934
Spoof-suvun vanhimmiksi jäseniksi tiedetään varmuudella 1600-luvun jälkipuoliskolla eläneet Erik, Johan ja Jonas. Kun Johan, tai Juhana, kuoli lapsettomana ja Jonas sai ainoastaan tyttäriä, jatkui suku ainoastaan Erikin sukuhaarasta. Suvun jäseniä on…

1934
Kajaanin kaupungin perustamisen jälkeiseltä ajalta ei ole tämän artikkelin mukaan varmaa tietoa, kuka kaupungissa on toiminut lukkarina, mutta on arveltu, että sellainen on kuitenkin virkaan nimitetty vuonna 1665. Isoviha hävitti vanhimmat…

1931
Ensimmäinen varma tieto Kajaaniin perustetusta postikonttorista on vuodelta 1669, vaikka kaupungissa lienee ollut postitoimisto jo heti kaupungin perustamisen jälkeen 1651. Johan Gamman toimi Kajaanin postimestarina 1669.

Artikkelissa esitellään…

1930
Henrik Vilhelm Claudelinin artikkelissa "Kajaanin linnan kuuluisan ja oppineen vangin Joh. Messeniuksen jesuiittaraamattu vielä tallella - Kajaanissa?" (http://digi.kirjastot.fi/admin/items/show/125935, julk. n. 1930) kerrottiin, että Karl Johan…

Suomen koskenperkaus- eli joenperkaustöiden alkuunpanija oli Sotkamon kappalaisen Jaakko Chydeniuksen poika Samuel Chydenius. Hänet nimitettiin Turun yliopiston ensimmäiseksi kemian ja minerologian dosentiksi 5.12.1753, ja hän perusti omalla…

1934
Majuri Simo Afleckilla oli Kajaanin seudulla ja Karjalassa kansan keskuudessa maine hurjana ja väkivaltaisena miehenä. Vuonna 1691 langetti Pielisjärven kirkkoherra Pietari Herkepeus Afleckin sakkoihin ja julkiseen kirkkorangaistukseen kuudennen…

1931
Sotkamon kirkon arkistoissa on luettelo vuosina 1729-1748 seurakunnan kuolleista ja haudatuista henkilöistä. Listassa on myös mainittu, ketkä heistä on haudattu hautausmaalle ja ketkä kirkon lattian alle.

Yllä mainitusta luettelosta on tässä…

1932
Artikkelissa esitellään Kainuun vanhimpien virkamiessukujen (Costiander, Castren, Ståhlberg, Frosterus, Snellman, Cajanus, Appelgren, Aejmelaneus, Schroderus, Elfving, Roos, Strömmer) jäseniä.

Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numeroissa…

1928
Ennen isoavihaa eivät Kajaanin kaupungin asukkaat tahtoneet lähettää valtiopäiville edustajaa vedoten köyhyyteensä. Isonvihan jälkeen kaupunki oli kuitenkin entistä köyhempi ja vähälukuisempi, mutta silti jo 1723 valtiopäiville valittiin Kajaanin…

1936
Kun Kajaanin kaupunki ja sen ympäristö olivat entisaikoina maanteiden puutteessa eristettynä muusta Suomesta, eivät virkamiehet mielellään tahtoneet tuolle syrjäiselle seudulle. Lisäksi Etelä-Suomessa palvelevia virkamiehiä rangaistiin rikoksista…

1928
Artikkelissa kerrotaan Paltamon kirkon historiaa ja luetellaan Paltamon hautausmaalle haudattuja henkilöitä ja heidän taustojaan. Alussa kerrotaan myös Paltamon kirkon historiasta.

Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numeroissa 81 ja 82…
 
Koneluettavat metatiedot: