Aineistot (yhteensä 37)

  • Aihe on tarkasti "hiihto"

1900-luku (vuosikymmen)
Kuva hiihtäjäpojista Vanajaveden jäällä on luultavasti otettu aivan vuosisadan alussa, ennen vuotta 1904, jolloin kuvan ottaja lehtori Edvard Palander suomensi nimensä Suolahdeksi. Myös kortin julkaisija, Hämeenlinnan uusi kirjakauppa, lopetti…

Pukkilan Osuuskassan rakennuksen takana ovat Erkki Laakso (vas.), Erkki Rousi ja Matti Somppi. Taustalla näkyy meijerin rakennuksia.

Nujun järjestämät piirikunnalliset hiihtokilpailut. Kunnon Olavi Ikäläinen saa palkintonsa Oiva Saastamoiselta. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 27.1.1977.

Hannu Hytönen edusti paikallisia autoilijoita Kuopion läänin taksi- ja kuorma-autoilijoiden hiihtomestaruuskisoissa Keiteleellä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 16.3.1978.

TUL:n Savon piirin hiihtomestaruuskisoissa Keiteleen Kunnon Erkki Jurvasesta tuli kilpailujen kaksoismestari, sillä hän voitti yleisen 15km ja 30 km matkan. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 19.1.1978.

Pielaveden ja Keiteleen kuntien kisa. Jouko Kaihenoja lähettää Olavi Paanasen ankkuriosuudelle Keiteleen voittoisassa viestissä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 11.3.1971.

1952
Digitoitu dokumentti on leveä, ruuduttamaton lehtiö jossa osittain kapeampia liuskoja liimattuina lehdille. Vaikka tiedoston alkuun digitoidussa kuoressa on merkintöjä muistakin jutuista, lehtiössä on vain yksi novelli. Novellissa Iisakki…

Innokkaat hiihtäjät vuonna 1954. 1-3 luokan oppilaita mm. Seija Nuutinen, Leena Tossavainen, Liisa Utriainen, Meeri Sorjonen, Paula Airasto, Leena Tossavainen, Anneli Huuskonen, Laina Tossavainen, Liisa Kortelainen, Veikko Utriainen, Liisa Pellikka,…

1948
Talviset hiihtokilpailut kuuluivat niin koulujen kuin lastentarhojenkin ohjelmaan Hämeenlinnassa. Kuvassa on Kaivokadun lastentarhan tyttöjen sarjan osallistujia vuodelta 1948. Taustalla pojat odottavat vuoroaan. Lastentarhojen omissa…

Keiteleen koulujen väliset hiihtokilpailut. Riitta Samppala (vas.), Heikki Siekkinen ja Heino Siekkinen lähtömerkkiä odottelemassa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 11.3.1976.

Pentti Nykänen saa viestin Olavi Paanaselta ja lähtee ankkuriosuudelle Keiteleen kunnantoimiston viestissä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.3.1974.

Keiteleen Nujun piirikunnalliset hiihtokilpailut. Marja ja Pirkko Jääskeläinen edustivat kunnialla Nujua sijoittumalla 13-14v. tyttöjen 3km:n kärkeen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 2.3.1972.

Keiteleen koulujen välisen hiihtokilpailun voitti Sulkavanjärvenkoulu, joka sai haltuunsa Pielaveden-Keiteleen säästöpankin konttorin lahjoittaman Puijon linkkitornin pienoispatsaan. Kuvassa Keiteleen konttorinhoitaja Yrjö Sikström luovuttaa…

Keiteleen kirkonkylän kansakoulussa koulujen väliset hiihtokilpailut. Matti Pellikka Hamulasta, Tapio Kaalimaa Kumpuselästä ja Hannu Happonen keskikoulusta. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 16.2.1968.

Keiteleen kunnan koulujenväliset hiihtokilpailut. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 14.2.1969.

Laturetkellä 3.2.1935. Opettajana Pitkänen. Mukana ahkerat hiihtäjät: Maija Jäntti, Liisa Simonen, Airi Laukkanen, Irja Pellikka, Elsa Reininsalo, Laimi ja Enni Paananen, Toini Jäntti, Veera, Emil ja Voitto Vesterinen, Martti Kuhlman ja Pauli…

Laturetken nuorin osanottaja 4-vuotias Timo Nykänen lähdössä äitinsä Leenan kanssa 10 km:n taipaleelle. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 7.2.1974.

Nappulahiihdot seurakuntatalon pihalla. Vasemmalta Jarmo Strandman ja toinen oikealta Elisa Strandman. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 19.2.1965.

Nappulakisat vanhan pappilan rannassa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.3.1971.

Nuorisoseuraviesti kulki kylästä toiseen. Kuvassa Kanteleen Nuorisoseuran edustajat Kirsti Ojala (Paukkula), Pirkko Otama (Takala), Erkki Rousi, seuraava henkilö tunnistamatta, Toivo Jukuri ja Mauno Heikkilä lähdössä Juornaankylään. Kuva on otettu…

Puulaakihiihdot. Oiva Saastamoinen saapumassa maaliin. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.3.1969.

Uuno Kallion poikien hiihtomerkin suorituskortti vuodelta 1937. Kortin on allekirjoittanut Kanteleen kansakoulun opettaja Lauri Tenhola. Hiihtokilometrejä kertyi yhteensä 70.

Puulaakihiihdot Keiteleellä helmikuun lopussa 1968. Joukkue Metsäliiton Selluloosa Oy. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 1.3.1968.

Keiteleen kunnan urheilulautakunnan järjestämät puulaakihiihdot. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 4.4.1974.

Suomen Hiihtoliiton 70-vuotisjuhlaviesti. Keiteleelle ns. pistoviesti. Viestiä lukee Pentti Nykänen (vas.) ja mukana myös muut viestiä kuljettaneet Oiva Saastamoinen, Seppo Ahonen, Antti Samppala ja Matti Savander. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa…

Suomen Ladun 40-v. juhlahiihtoon osallistui 160 keiteleläistä. Vasemmalta Anni Savolainen, Tuula Tikkanen, Hannu Lappalainen ja Pentti Saastamoinen ovat juuri saapuneet saamaan juhlavuoden tarran takkinsa hihaan. Jokaiselle tuli 10 km taival.…

1927
Digitoitu dokumentti on muistivihko, jossa on käsin kirjoitettuna erilaisia tilastoja. Pentti Haanpää merkitsi muistiin erilaisia henkilökohtaisia tilastoja, jotka käsittelivät hänen ajankäyttöään, pelitilastoja, hiihtotuloksia jne.Laajuus 14…

1941
Hiihtoretkellä ovat Laina Hyrylä (ensimmäinen kuva), Eija-Liisa Virtanen (toinen kuva) ja Marjatta Eerakkala (kolmas kuva). Kuvat ovat vuodelta 1941.

Keiteleen ja Pielaveden kunnallis- ja toimihenkilöiden perinteelliset viestihiihtokisat. Keiteleen valtuuston joukkueen ankkuri Unto Penttonen lennätettiin yläilmoihin voittoisan urakan jälkeen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 23.3.1972.

Ylä-Keiteleen hiihto. Jouko Kaihenoja ojentamassa 80 km hiihtäneille Sirpa (kesk.) ja Pirjo Kukkoselle palkintojaan. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.3.1971.

Ylä-Keiteleen hiihdot. Vasemmalla voittaja Kalevi Hämäläinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 26.2.1970.

Ylä-Keiteleen hiihdot helmikuussa 1970.

Ylä-Keiteleen hiihdot helmikuussa 1970.

Ylä-Keiteleen hiihto 7.3.1976. Vasemmalta V. Tapaninen ja Osmo Kärkkäinen. Kuva Eero Ahokas.

Maaherra Risto Hölttä paukautti Ylä-Keiteleen laturetken lähtölaukauksen. Kuvassa mukana Eino Jauhiainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 7.2.1974.
 
Koneluettavat metatiedot: