Aineistot (yhteensä 16)

  • Aihe on tarkasti "julkiset rakennukset"

1933
Kajaanin silloisen pormestarin C. G. Flanderin kirjoittama selostus kaupungin oloista ja historiasta vuodelta 1815. Kertomuksessa esitellään mm. kaupungin perustaminen 1651, kaupungin asemakaavaa ja maita, julkisia rakennuksia ja kaupunkia…

Kantelelaiset päättivät jo vuonna 1875 eli ensimmäisinä Pukkilassa perustaa omin voimin kylään kansakoulun. Kanteleen ylempi tyttö- ja poikakansakoulu aloitti toimintansa syksyllä 1876. Vuonna 1905 kyläläiset päättivät rakentaa kuvissa näkyvän uuden…

Kanteleella toimi oma koulu 133 vuotta (1876-2009). Vuonna 1906 kyläläiset rakensivat kuvassa näkyvän uuden koulurakennuksen Holmanmäelle.

Avainsanat: ,

Kanteleen nuorisoseurantalo valmistui vuonna 1913 Juho Nikkilältä vuokratulle Jussaron mäelle. Kalliolle, korkeiden kivipaasien päälle rakenntun seurantalon suunnitteli rakennusmestari Leivo. Rakentaminen rahoitettiin muun muassa talkootyöllä,…

Kanteleen nuorisoseurantalo on vuodelta 1913. Vuonna 1936 valmistui sen laajennusosa, jota kutsutaan vinkkeliksi. Vinkkelin suunnitteli rakennusmestari Kauko Perttilä. Uudisosaa varten Kanteleen Nuorisoseura otti lainan Pukkilan Säästöpankista.…

Vuonna 1981 valmistuneen kaupungintalon on suunnitellut arkkitehti Arto Sipinen.

Pukkilan Kirkonkylän koulu. Rakennus vihittiin käyttöön huhtikuussa 1951. Toinen kuva on otettu koulun valmistumisen aikoihin.
Ilmakuvassa koulu näkyy ylhäällä vasemmalla.
Neljäs kuva on otettu Keskustien suunnasta ja siinä näkyy myös Pukkilan…

Vuonna 1954 valmistunut kunnantalo (nyk. Harkko) on myös osa Raision kirjaston historiaa, sillä kirjasto toimi kunnantalon siipirakennuksessa vuodesta 1955 vuoteen 1976. Raision uuden kaupungintalon valmistuttua kirjastolle kunnostettiin tilat…

Avainsanat:

Nuorisoseurantalo Toimela Pukkilan Kirkonkylässä.
Pertti Mäkelä kuvasi Toimelan Pukkilan Kirkonkylässä vähän ennen kuin talo purettiin. Värikuvat ovat lokakuulta 1974. Mustavalkoiset valokuvat on otettu muutama vuosikymmen aiemmin. Kuvissa…

1892
Hämeenlinnan vapaapalokunta perustettiin vuonna 1873. Tuolloin neljäkymmentä kaupunkilaista halusi perustaa vapaaehtoisen "palosammutus- ja korjausjoukkion" avuksi yleiselle palokunnalle. Palokaluston hankkimiseksi kerättiin rahaa mm. järjestämällä…

Matti Åkergrenin suunnittelema Pukkilan kirkko valmistui vuonna 1814. Rakennus peruskorjattiin sata vuotta myöhemmin, vuonna 1914 Ilmo Launiksen laatiman suunnitelman mukaan. Kirkon alttaritaulun on maalannut taiteilija Vilho Sjöström. Saarnastuoli…

Avainsanat: , ,

Vanha kuva Pukkilan kirkosta. Kuvausvuosi ei ole tiedossa. Kuvassa henkilöt seisovat nykyisen uurnalehdon paikalla.

Pukkilan kotiseutumuseo toimii taidegalleria Koivulinnan pihapiirissä olevissa rakennuksissa.
Pukkilan museoyhdistyksen perustava kokous, jonka Einar Simolinna oli kutsunut koolle, pidettiin 7. kesäkuuta 1953. Kotiseutumuseon ensimmäiseksi…

1884
Hämeenlinnan raatihuone rakennettiin vuosina 1885–1887. Arkkitehtina oli Alfred Caween, jonka näkemyksiin oli vaikuttanut opintomatka Ranskaan ja Italiaan vuonna 1876. Raatihuoneesta tuli kookas kaksikerroksinen uusrenessanssityylinen kivirakennus,…

Mustavalkoiset kuvat esittävät Tähtisen taloa ja sen pihapiiriä, jonka paikalla on Pukkilan nykyinen kunnantalo. Tähtisen talo toimi muun muassa Pukkilan terveystalona, jossa oli esimerkiksi lääkärin vastaanottotilat. Tähtisen pihalla otetussa…

Vanhoja valokuvia Pukkilan kirkosta.
 
Koneluettavat metatiedot: