Aineistot (yhteensä 54)

  • Aihe on tarkasti "käsiohjelmat"

Pukkilan Mieskuoron järjestämien tilaisuuksien käsiohjelmia. Kuoron kuva on vuodelta 1980. Kuvassa ovat Tapani Kaiku (eturivi vas.), tunnistamatta, Jorma Seppälä, Eino Lempälä, tunnistamatta, Heimo Tuiskunen. Takarivissä ovat Kauko Anttila (vas.),…

Keisarin Kalaasien ohjelmalehtinen vuodelta 1993.

Avainsanat:

1989
Vaellustoimikunnan lehti-ilmoitus vuoden 1989 Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksesta ja sen reitistä sekä aikataulusta.

Käsiohjelma Göta Blombergin konserttiin. Säestää Pentti Koskimies.

Joensuun Mieskuoro sai alkunsa vuonna 1908 perustetun Joensuun Musiikkiyhdistyksen suojissa. Kuoron toiminta on jatkunut eri syistä katkonaisena, mutta se on aina herätelty uudelleen henkiin. Nykyinen Joensuun Mieslaulajat ry. laskee…

Nya Svenska Damkvartetin konsertin käsiohjelma. Kvartetissa lauloivat Amanda Carlsson, Ingeborg Löfgren, Inga Ekström ja Bertha Erixon. Naisnelikko kävi esiintymässä useissa Euroopan maissa ja jopa Amerikassa saakka.

Heimo Haitto (1925 Viipuri — 1999 Marbella) antoi ensikonserttinsa 13-vuotiaana Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Samana vuonna hän voitti kansainvälisen viulukilpailun Lontoossa. Ennen talvisodan alkamista kuvattiin Toivo Särkän ohjaama elokuva…

Wanhat Karjalaiset häät -teatteriesitys nähtiin useana vuonna Kuopiossa.

Avainsanat: , ,

Käsiohjelma Maikki Järnefeltin juhlakonserttiin 22.5.1927 Joensuussa. Säestäjänä oli Selim Palmgren.Maikki Pakarinen-Järnefelt oli Joensuusta lähtöisin oleva oopperalaulaja. Hän oli syntynyt 26.8.1871 ja kuoli Turussa 4.7.1929, vain kaksi vuotta…

Joensuun Teatteri esitti näytäntökaudella 1944-45 Eugene O'Neillin näytelmää Oi, nuoruus. Näytelmän käsiohjelmassa on myös teatterin näyttelijöiden kuvia.

Joensuun Teatterin ystävät esittävät teatterin hyväksi 5-kuvaelmaisen huvinäytelmän.Täytekynä-näytelmän käsiohjelmasta löytyvät seuraavat nimet: Kauko Salminen, Marita Koivula, Iikka Koivula, Irma Tarma, Salomon Manninen, Paavo Riippa, Sirkka-Liisa…

Avainsanat: ,

Brahea oli Pietari Brahen perustama, nykyisen Lieksan paikalla vuosina 1653-1681 sijainnut kaupunki. Pielisjärvi joutui 1600-luvun puolivälissä laajan Kajaanin vapaa­herra­kunnan osaksi. Kreivi Pietari Brahe, jonka läänitystä alue oli, perusti…

Seurahuone sijaitsi Kauppa- ja Suvantokadun kulmassa. Se oli kaupunkilaisten kohtaamispaikka, jossa järjestettiin ohjelmallisia iltahuveja ja konsertteja. Ravintolaa emännöi vuosia kaupungin kulttuurielämän alullepanija ja ylläpitäjä Andrietta (tai…

Joensuun Karjalaseura järjesti Karjala-illan kaupungintalon juhlasalissa 4.11.1934. Ohjelmasta löytyy seuraavia esiintyjänimiä: Joensuun sk. soittokunta, pastori Ari Surakka, eversti ja everstinna Sainio, P. Kyöttinen ja maisteri Virtanen. Näytelmänä…

Avainsanat: ,

Mieskuoro Laulu-Miehet (LM) on suomalainen mieskuoro. Kuoron perusti keväällä 1914 joukko entisiä Ylioppilaskunnan Laulajien ja Suomen Laulun mieskuoron laulajia. Lauri Arvi Pellervo Poijärvi (1900-1986; vuoteen 1906 Boijer) oli suomalaisen…

Joensuuhun perustettiin vuonna 1906 kahdeksanluokkainen reaaliyhteiskoulu. Sen toiminta alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta seuraavan vuonna. Uusi Wivi Lönnin suunnittelema koulutalo valmistui vuonna 1912 Koulukadun ja Papinkadun kulmaan. Ensimmäiset…

Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton juhlassa oli esiintyjälistalla seuraavia nimiä: Pekka Korhonen (tervehdyssanat), Veda Airio (kantele), Viljo Tuomela (juhlaruno), J.M.Y:n Mieskuoro, Antti Kukkonen (esitelmä), Joensuun Naisvoimistelijat…

Seurahuone sijaitsi Kauppa- ja Suvantokadun kulmassa. Se oli kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Siellä järjestettiin ohjelmallisia iltahuveja ja konsertteja. Ravintolaa emännöi vuosia kaupungin kulttuurielämän alullepanija ja ylläpitäjä Andrietta (tai…

Käsiohjelma Belgian Ostendessa vuonna 1907 pidetystä sinfoniakonsertista, jossa Maikki Järnefelt lauloi aarian Massenet'n oopperasta Herodiade, Lisztin Die drei Zigeuner ja Järnefeltin Sunnuntain. Maikki Pakarinen-Järnefelt oli Joensuusta lähtöisin…

Käsiohjelma Raili Kostian konserttiin. Säestää Pentti Koskimies.

Joensuun Seurahuone sijaitsi Kauppa- ja Suvantokadun kulmassa. Se oli kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Siellä järjestettiin ohjelmallisia iltahuveja ja konsertteja. Ravintolaa emännöi vuosia kaupungin kulttuurielämän alullepanija ja ylläpitäjä…

Konserttiohjelma Kööpenhaminassa pidetystä kansanlauluillasta 6.12.1919. Säestäjänä oli Selim Palmgren.Maikki Pakarinen-Järnefelt oli Joensuusta lähtöisin oleva oopperalaulaja. Hän oli syntynyt 26.8.1871 ja kuoli Turussa 4.7.1929. Hän oli naimisissa…

Kansalaissodan päättymisen maakunnallinen 40-vuotisjuhla järjestettiin 15.5.1958. Ohjelmassa oli mm. seppeleiden lasku ja paraati. Esiintyjälistalta löytyy seuraavia nimiä: kansanedustaja Raino Hallberg (tervehdyssanat), Joensuun Mieslaulajat…

Käsiohjelma Kim Borgin konserttiin. Konserttia säesti Pentti Koskimies.

Konserttiohjelma on Maikki Järnefeltin Berliinissä 5.2.1900 pitämästä lauluillasta, jonka säestäjänä oli hänen vanha ystävänsä Ferruccio Busoni.Maikki Pakarinen-Järnefelt oli Joensuusta lähtöisin oleva oopperalaulaja. Hän oli syntynyt 26.8.1871 ja…

Joensuun musiikkiyhdistyksen 25-vuotisjuhlakonsertissa esiintyi Joensuun musiikkiyhdistyksen mieskuoro. Konsertissa solistina oli neiti Irma Salmela (viulu) säestäjänään kapellimestari Aarne Rytkönen. Konserttia johtivat Lauri Kumpulainen ja Onni…

Joensuun Mieskuoro sai alkunsa vuonna 1908 perustetun Joensuun Musiikkiyhdistyksen suojissa. Kuoron toiminta on jatkunut eri syistä katkonaisena, mutta se on aina herätelty uudelleen henkiin. Nykyinen Joensuun Mieslaulajat ry. laskee…

Käsiohjelma Jorma Huttusen konserttiin. Säestää Antti Aarnela.

Avainsanat: ,

Kristillis-yhteiskunnallinen, ehkäisevää päihdetyötä tekevä naisjärjestö World´s Woman´s Christian Temperance Union (WWCTU), syntyi Yhdysvalloissa 1870-luvulla. Suomeen se rantautui 1905, jolloin perustettiin Valkonauhaliitto raittiuden,…

Joensuun Mieskuoro sai alkunsa vuonna 1908 perustetun Joensuun Musiikkiyhdistyksen suojissa. Nykyinen Joensuun Mieslaulajat ry. laskee perustamisajankohdakseen vuoden 1911, jolloin Musiikkiyhdistyksen kuoro alkoi pitää säännöllisiä harjoituksiaan.…

Joensuun musiikkiyhdistyksen (J.M.Y.) kuoroa johti J. Räsänen. Solistina toimi T. Lappalainen.
 
Koneluettavat metatiedot: