Aineistot (yhteensä 57)

  • Aihe on tarkasti "kuorot"

Mieskuoro järjesti yhdessä kirkkokuoron ja Mallusjoen torvisoittokunnan kanssa vappumatinean Savijoen seurantalolla vapunpäivänä 1973. Kuoroa johtanut Väinö Hynninen taltio konsertin tunnelmat päiväkirjaansa 1.5.1973: "Tyydytyksellä oli todettava,…

Avainsanat:

Kuva on otettu Väinö Hynnisen 50-vuotisjuhlissa vuonna 1983. Onnittelukäynnillä olevaa Pukkilan Mieskuoroa johtaa opettaja Arvo Räsänen. Hynniselle luovutettiin Mieskuoroliiton myöntämä kultainen ansiomerkki ja Sulasolin Päijät-Hämeen piirin viiri.…

Pukkilan Mieskuoron sihteerin Pentti Melan laatima toimintakertomus vuodelta 1960. Huomaa myös sitä ennen oleva sivu: tuon kokouksen aiheena on ollut torvisoittokunnan puhaltimien sijoituspaikka.

Kuoronjohtaja Väinö Hynnisen päiväkirjamerkinnät ovat vuosilta 1961 ja 1962. Pukkilalaiset osallistuivat Sulasolin (Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry) kirkkokonsertteihin.

Avainsanat:

Keiteleen seurakunnan lapsikuoro 15.4.1976.

Heinäkuussa 1965 mieskuoro teki kaksipäiväisen retken Lappeenrantaan, Imatralle sekä Puumalaan, jossa retkeläiset vierailivat Raita ja Väinö Hynnisen mökillä. Isännän päiväkirja (kuvassa) kertoo: "Yövyttiin allekirjoittaneen rantamökillä, saunottiin…

1911
Pukkilan sekakuoron perustaja ja johtaja oli kuvissa oleva kanttori Johan V. Marttinen. Kahdessa ensimmäisessä, vuonna 1911 otetuissa kuvissa kuoro poseeraa Pukkilan nuorisoseurantalon edessä. Toisesta kuvasta on tunnistettu Sigrid Alanko (o.s.…

Kanttori Marttisen johtama Pukkilan nuorisoseuran sekakuoro. Kuvat on otettu kesältä 1921. Toisessa kuvassa takana, seuran viiristä toinen oikealle on Einari Knuuttilainen.

Sekakuoron perustamisvuodesta ei ole tietoa. Kuoron tiedetään esiintyneen…

Mieskuoron ryhmäkuva vuodelta 1964, jolloin Yleisradio vieraili Pukkilassa.

Kuoronjohtaja Väinö Hynninen kirjoittaa päiväkirjassaan 18. maaliskuuta 1964: "Päivästä muodostui kuoromme toiminnan ehkä tärkein kohokohta, sillä Oy Yleisradio kävi…

Avainsanat:

Kuvassa on edessä (1. & 2. rivi vasemmalta) Elmer Eskola, takana Pekka Samola, Erkki Rantalainen, Antti Aaltonen, takana Olli Anttila, tunnistamatta, Niilo Salin, Einar Simolinna, takana Urho Marttila. Takarivissä on toinen vasemmalta lähtien Kauko…

Kuvassa on eturivissä Elmer Eskola (vas.), Erkki Rantalainen, Antti Aaltonen, Toivo Synkkänen, tunnistamatta, Niilo Salin, Einar Simolinna, Urho Marttila ja Erkki Kaisla.
Takarivissä on tunnistamatta (vas.), Pekka Samola, Pentti Lehtinen, Heikki…

Pukkilan Lauluseuran kuva vuodelta 1893.

Avainsanat:

Pukkilan kirkkokuoro Askolan laulujuhlilla vuonna 1957 johtajanaan Pukkilan kanttori Eino Piirola.
Kuvassa ovat Elina Karjalainen (vas.), Helena Kuosa, Aino Heinonen, Sirkka Lehtinen, Kerttu Mäkelä, Hellin Piirola, Toivo Synkkänen, Eino Piirola,…

Mieskuoro kävi laulamassa Helsingissä Pukkila-Seuran tilaisuudessa. Tunnelmat tallensi päiväkirjaansa kuoronjohtaja Väinö Hynninen.

Avainsanat:

Kuvassa on todennäköisesti joko Nuorisoseuran naiskuoro tai sekakuoron naisjäseniä. Pukkilan nuorisoseurantalon (nykyinen Toimela) rappusilla seisovista naisista on tunnistettu edessä oikealla oleva valkopuseroinen Lyyli (Signe Lydia) Lehtinen (o.s.…

Opettaja Pentti Melan suunnittelema Pukkilan Mieskuoron pöytästandaari. Siihen on kuvattu kätensä kohottanut kuoronjohtaja, jonka takinnapit vilkkuvat viirin alaosassa. Ympyrät symboloivat kuorolaisia. Pentti Mela lauloi itsekin mieskuorossa ja toimi…

Harjoituksissa otetussa kuvassa ovat etualalla Väinö Hynninen (vas.) ja Einar Simolinna.

Avainsanat: , ,

Pöytäkirja kesäkuussa 1993 pidetystä kokouksesta, jossa päätettiin kuoron virallisen toiminnan lopettamisesta. Kuoron nimiin jäi vain piano, jonka säilytyspaikaksi tuli nuorisoseurantalo Toimela. Kuoron historian viimeiseksi jääneen pöytäkirjan…

Pukkilan Mieskuoron perustava kokous pidettiin maaliskuussa 1957. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Toivo Synkkänen. Myöhemmin puheenjohtajina toimivat Esko Ryynälä, Olle Kotilainen ja Jorma Seppälä.
Työkaudella 1957-1958 kuoron riveissä…

Avainsanat:

Tiedostossa on otteita muistikirjasta, johon kuoronjohtaja Väinö Hynninen on pitänyt kirjaa Pukkilan Mieskuoron esiintymisistä ja harjoituksista. Muistikirja sisältää mm. listauksen kuoron ohjelmistosta sekä vuosittaisen listan harjoituksiin…

Kuvassa edessä ovat Urho Marttila (oik), Toivo Marttila, Einar Simolinna, Niilo Salin, Ilmari Siltala, Pentti Lehtinen ja Erkki Kaisla (Siltalan takana), Viljam Vuorio, Matti Karjalainen (Vuorion takana), Toivo Synkkänen, Olli Anttila (Aaltosen…

Kuvia ja muita muistoja Pukkilan Mieskuoron tekemiltä retkiltä.

Avainsanat:

Mieskuoro Savijoen seurantalolla. Eturivi: Elmeri Eskola (vas.), Erkki Rantalainen, tunnistamatta, Toivo Synkkänen, Ilmari Siltala, Eino Lempälä, Niilo Salin, Einar Simolinna.
Keskirivi: Pekka Samola (vas.), Oiva Marttila, Urho Marttila,…

Avainsanat:

Mieskuorolaiset toivat laulutervehdyksen kuoron jäsenen Tapani Kaikun 50-vuotisjuhliin.

Avainsanat:

Kuva 1960-luvun lopulta.

Avainsanat: ,

Ensimmäinen kuva esittää vastaperustettua Pukkilan Mieskuoroa, jonka kuoronjohtajana toimi Savijoen koululle opettajaksi tullut Aulis Sallinen - mies, joka sittemmin on säveltänyt muun muassa oopperat Ratsumies. Punainen viiva ja Kuningas lähtee…

Avainsanat:

Mäntsälän, Orimattilan ja Pukkilan Mieskuorot järjestivät maaliskuussa 1961 yhteiskonsertin nuorisoseurantalo Toimelassa Pukkilassa. Kuoronjohtaja Väinö Hynninen tallensi Pukkilan kuoron kokoonpanon päiväkirjaansa.

Pukkilan laulukööri kesäretkellä kuorojohtaja Johan V. Marttisen johdolla.

Lähetys- ja musiikkijuhla Keiteleellä.

Kirkonkylän koulun opettaja Väinö Hynninen toimi Pukkilan Mieskuoron kuoronjohtajana yhtäjaksoisesti 25 vuotta (vuodesta 1957 vuoteen 1982). Hänet palkittiin ansioistaan Mieskuoroliiton kultaisella ansiomerkillä ja Sulasolin Päijät-Hämeen viirillä.…

Avainsanat:

Kirkonkylän koululla otettu kuva. Kuoronjohtaja Väinö Hynninen antaa juuri kuorolle aloitusääniä ääniraudalla.
Kuvassa ovat eturivissä Jaakko Mäkelä (1. oik.), Matti Karjalainen (Mäkelän takana), Eino Lempälä, Ilmari Siltala, tunnistamatta, Seppo…

Yleisökuva on otettu Pukkilan Mieskuoron konsertissa Savijoen seurantalolla. Tilaisuudessa piti puheen kuoron puheenjohtaja Toivo Synkkänen, joka kiitti mieskuorolle lahjoitetusta pianosta. Synkkänen joutui monta kertaa toistamaan puheensa kohtaa…

Avainsanat: , ,

Nya Svenska Damkvartetin konsertin käsiohjelma. Kvartetissa lauloivat Amanda Carlsson, Ingeborg Löfgren, Inga Ekström ja Bertha Erixon. Naisnelikko kävi esiintymässä useissa Euroopan maissa ja jopa Amerikassa saakka.

Joensuun musiikkiyhdistyksen 25-vuotisjuhlakonsertissa esiintyi Joensuun musiikkiyhdistyksen mieskuoro. Konsertissa solistina oli neiti Irma Salmela (viulu) säestäjänään kapellimestari Aarne Rytkönen. Konserttia johtivat Lauri Kumpulainen ja Onni…

Mieskuoro Laulu-Miehet (LM) on suomalainen mieskuoro. Kuoron perusti keväällä 1914 joukko entisiä Ylioppilaskunnan Laulajien ja Suomen Laulun mieskuoron laulajia. Lauri Arvi Pellervo Poijärvi (1900-1986; vuoteen 1906 Boijer) oli suomalaisen…

Joensuun Musiikkiyhdistyksen kirkkokonsertissa esiintyi J.M.Y:n sekakuoro johtajanaan E. Karvonen, Joensuun mieskuoro, J.S.K:n soittokunta ja urkuri J. S. Ristiharju. Viulua soitti metsänhoitaja V. Hämäläinen.

Joensuun musiikkiyhdistyksen (J.M.Y.) kuoroa johti J. Räsänen. Solistina toimi T. Lappalainen.

Joensuun Mieskuoro sai alkunsa vuonna 1908 perustetun Joensuun Musiikkiyhdistyksen suojissa. Kuoron toiminta on jatkunut eri syistä katkonaisena, mutta se on aina herätelty uudelleen henkiin. Nykyinen Joensuun Mieslaulajat ry. laskee…

Joensuun Mieskuoro sai alkunsa vuonna 1908 perustetun Joensuun Musiikkiyhdistyksen suojissa. Kuoron toiminta on jatkunut eri syistä katkonaisena, mutta se on aina herätelty uudelleen henkiin. Nykyinen Joensuun Mieslaulajat ry. laskee…

Joensuun Mieskuoro sai alkunsa vuonna 1908 perustetun Joensuun Musiikkiyhdistyksen suojissa. Nykyinen Joensuun Mieslaulajat ry. laskee perustamisajankohdakseen vuoden 1911, jolloin Musiikkiyhdistyksen kuoro alkoi pitää säännöllisiä harjoituksiaan.…

Kirkkokonsertin esiintyjälistalta löytyy seuraavia nimiä: J.L.Y:n sekakuoro johtajanaan Onni Varis, tohtori Untamo Sorasto ja lehtori Mikko Mielonen.

Joensuun Mieskuoro sai alkunsa vuonna 1908 perustetun Joensuun Musiikkiyhdistyksen suojissa. Nykyinen Joensuun Mieslaulajat ry. laskee perustamisajankohdakseen vuoden 1911, jolloin Musiikkiyhdistyksen kuoro alkoi pitää säännöllisiä harjoituksiaan.…

Kirkkokuoro 13.5.1971. Seurakunta 100-vuotta. Edessä vas. Elvi Jäntti, Aino Rönkä, Erkki Alavillamo (kanttori), Taimi Härkin ja Vilma Keränen. Keskirivi vas. Aini Laukkanen, Hanna Ruotsalainen, Bertta Harjula, Lea Rönkä, Kyllikki Halonen, Annikki…

Vappuna Keiteleen kirkossa kirkkokuoron konsertti. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.5.1966.

Iisalmen kamarikuoro ja johtaja Matti Pulkkinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 7.11.1974.

Keiteleen kirkkokuoro sotainvalidien juhlassa seurakuntatalolla 1969.
 
Koneluettavat metatiedot: