Aineistot (yhteensä 69)

  • Aihe on tarkasti "kylät"

1950
Someron Joensuuta n. 1950. Vasemmalla sahan varasto ja konttorirakennus, oikealla Zaida Lahden kauppa, Esso, Hairo ja Osuusliike Oras.
Kuvan lahjoittaja: Lahja Aukio.

Avainsanat:

1919
Lisiä Uudenkaupungin historiaan. Ylipainos Uudenkaupungin Sanomista.

Eripainos lehtiartikkelista.

2017
Moision tila Nummen kylässä. Sijaitsi aikanaan nykyisen Henrikin koulun paikalla.

Kuva on kuvattu Moisiokodin seinällä olevasta taulusta 2017.

2017
Nummen kylä ilmakuvana, Noustenmaa -kauppa kuvan keskivaiheilla.

Kuva otettu Nousiaisten Osuuspankin kokoustilan seinällä olevasta taulusta 2017.

2019
Kiinteistö Moisiontien risteyksessä toimi aikanaan Postin jakelukeskuksena.
Kerros- ja rivitaloja Nummentiellä ja Torikujalla sekä Koljolantiellä.

2018, 2020
Koulu kuvattuna Pappilantien/kirkkosillan suunnalta eri vuoden aikoina.

2021
Valpperin kuntoportaat valmistuivat vuonna 2020 Valpperin urheilukeskukseen, koulun ja kodan välimastoon.

2021
Valpperin urheilutalon kupeessa sijaitseva tunnelmallinen kota mahdollistaa kokoontumisen jopa 40:lle hengelle. Kodassa on sähkö, valaistus, pistorasioita ja juokseva juomavesi.

Uimalammen rannassa oleva pieni mutta pippurinen puulämmitteinen…

Kirja kertoo Pohjois-Karjalan asutushistoriasta 1500-luvulta 1700-luvun alkupuolelle, lähinnä Pielisen vesistöalueen ympäristöstä. Se käsittää Pohjois-Karjalan pohjoisosan. Kirjassa kerrotaan suvuista, jotka asuttivat alueen kyliä.

1978
"Talo oli Killaisten Mäkisen alkujaan, ja Laihon Oiva ja Laihon Arvo asuivat siellä 1960-luvun puolen välin paikkeille. Myöhemmin talo oli Juhani Pitulan omistuksessa." - kertoi kuvaaja.

2000-luvun alkupuolella

Avainsanat:

Hollolan kunnan historiaa 1900-luvun alkupuolelle asti

1981
Moision kivinavetta juuri ennen purkutöiden aloitusta ja hetki sen jälkeen. Purkukuvassa taustalla Henrikin koulu.

Haastateltava on muuttanut lapsena perheensä kanssa Kittilästä Petsamoon. Perhe oli työläisperhe. Taloissa oli lampaita ja lehmiä omiksi tarpeiksi, harjoitettiin perunanviljelyä ja jokikalastusta. Petsamoon rakennettiin tie ja sinne tuli Nikkelin…

1985, 1986 (kaksi kuvaa)
Nummentietä molempiin suuntiin; kauppa, Shell, kioski. Ensimmäisessä kuvassa taustalla myös Nousiaisten lukion Abi-ajelun kuorma-autot.

1990
Seurakuntakodin parkkipaikalta kuvattua näkymää Nummelle. Nakkikioski "Nummen risteyksessä" oli aikanaan suosittu kauppa- ja kohtaamispaikka.

1991
Kuvia Nousiaisten Nummelta. Kuvattu Vuorenpään kerrostalosta Lemun suuntaan.

1991
Nummen kylää kuvattuna kirjaston rakennustyömaan nosturista Nousiaisten päivien Henrikin markkinoiden aikaan.

1992
Koljolan kylää Nousiaisten hautausmaalta kuvattuna. Keskellä näkyy Kalliopohjan rakennus sekä Kirkonkosken myllyrakennus.

1992
Nousiaisten kunnan rivitalot Linnamäen asuntoalueella.

Avainsanat:

1988
Kuva otettu vanhasta kuvasta v. 1988.

2008
Kappelmäentie sijaitsee Nummen mäellä.

1982
Aiemmin paikalla olleen Lempisen pariskunnan omakotitalon tilalle kunnassa suunniteltiin kerrostaloa, mutta rivitaloon päädyttiin.

Kuudesta osakkeesta koostuva Kaunela rakennettiin 1970-luvun puolivälissä ja osakkaiksi valikoitui varakkaita…

1978
Pirilän kaupunginosassa sijaitseva Vatselan kylä on suurelta yleisöltä piilossa oleva ”Raision varjelluin salaisuus”. Vielä 1900-luvun alussa kylässä oli neljä taloa: Yli-Isotalo (Ylinen), Ali-Isotalo (Alinen), Vähätalo ja Uurna. 1910-luvun lopulla…

Matkaopas sisältää tietoa Sortavalasta ja sen ympäristöstä, Pohjois-Laatokan saaristosta, Laatokan Karjalan paikkakunnista ja Valamosta.Kannessa: Sortavala, Pohjois-Laatokan saaristo, Raja-Karjala, Valamo.

Naarkosken kylältä. Kuvissa näkyvät muun muassa Porvoonjoen ylittänyt vanha kivisilta sekä Nikkilän ja Perttilän rakennukset.

Avainsanat: ,

Vanha valokuva Kanteleen kyläkeskuksesta. Kuvan ottoaika ei ole tiedossa.

Avainsanat: ,

Näkymä Joensuun kylästä vuonna 1906. Oikealla kunnanlääkärin asunto, vasemmalla Rauhala.
Kuvan lahjoittaja: Brita Pohjanheimo.


Avainsanat:

 
Koneluettavat metatiedot: