Aineistot (yhteensä 5)

  • Aihe on tarkasti "lappi"

2010-01-15
Tarina kertoo evakkomatkasta Inarista Rovaniemen kautta Muonioon, evakkoajasta Muoniossa sekä kotiinpaluusta.

1949
Digitoitu dokumentti on kirjoitettu tekijän itse leikkaamille valkoisille huokoisille pienehköille paperiliuskoille, alussa teksti on kirjoitettu kosmoskynällä, lopussa lyijykynällä. Tekstissä on pyyhitty yli muutamia sanoja ja virkkeitä. Dokumentti…

1989
Pappi saarnasi kirkossa, että kuka ainoansa antaa se kymmenkertaisesti palkitaan. Papilla oli kymmenen lehmää ja köyhällä lukkarilla yksi. Lukkari lahjoitti omansa pois ja tuli kymmenkertaisesti palkituksi, juuri kuten pappi oli saarnannut.

1802
Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi (1773–1846) matkasi vuosina 1798-1799 Suomen ja Lapin halki Nordkappiin, Euroopan pohjoisimpaan kärkeen. Kolme vuotta myöhemmin hän julkaisi retkestään laajan englanninkielisen teoksen, jossa hän…

1802
Travels-teoksen toisessa osassa matkataan Muonionjokea ja Palojokea pitkin Jäämeren rannikolle ja sieltä edelleen purjehtien Nordkappiin. Lappia koskevan matkakuvauksen jälkeen seuraa laaja osasto ”Yleisiä ja sekalaisia tietoja Lapista” (General and…
 
Koneluettavat metatiedot: