Aineistot (yhteensä 41)

  • Aihe on tarkasti "liikerakennukset"

Raision kirkonseutua 1910-luvulla. Etualalla Ahtilan kaupparakennus, taaempana näkyvät Raision kirkko ja lainamakasiini. Ahtila sijaitsi Raision nykyisen kaupungintalon paikalla.

1899
Vuonna 1875 perustetun Hämeenlinnan Anniskeluosakeyhtiön talo oli Hämeenlinnan suuren "viinasodan" tulosta. Vuonna 1887 voimaan tullut laki antoi kaupunkien valtuustoille vallan lakkauttaa paloviinan myynti. Raittiusliike vaati myyntikieltoa, jolloin…

Savijoella sijainnut Brusilan kauppa. Kuva lienee otettu 1950-luvulla.

Emilia Riihimäki Riihimäen kaupan edessä. Kuvan ottoaika ei ole tiedossa.

1930-luku
Osakeyhtiö A. Gust. Skogster aloitti toimintansa 1.7.1931, kun kauppaneuvos Skogster muutti hyvin menestyneen liikkeensä osakeyhtiöksi. 1930-luvun alun lamavuodet aiheuttivat kuitenkin myynnin vähenemistä ja tappiollisia tilinpäätöksiä, mutta…

1940-luku
Etelä-Hämeen osuusliikkeen funktionalistinen liikerakennus valmistui Rantatorin kulmaan vuonna 1941. Sen suunnitelmat oli laadittu 1930-luvun lopulla Suomen osuuskaupan rakennusosastolla arkkitehti Valde Aulangon johdolla. Rakennuksen alimmassa…

1910-luku
Torin alakulmasta purettiin empiretyylinen puutalo vuonna 1913, ja sen paikalle rakennettiin Kansallisosakepankin Hämeenlinnan konttori, jonka avajaisia vietettiin 12. huhtikuuta 1915. Arkkitehti Vilho Penttilän suunnittelema punatiilinen pankkitalo…

1906-1912
Kauppias A. Gust. Skogster (1866–1952) rakennutti vuonna 1906 jugendtyylisen tavaratalon Raastuvankadun (nykyisen Raatihuoneenkadun) ja Kirkkokadun (nykyisen Kirkkorinteen) kulmaan. Liikerakennuksen viereen Kirkkokadun puolelle valmistui puinen…

1906-1912
Piparkakkutalona nykyisin tunnetun jugendrakennuksen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist asuintaloksi kauppaneuvos A. Gust. Skogsterin perheelle. Talo valmistui Skogsterin tavaratalon viereen Kirkkokadun, nykyisen Kirkkorinteen puolelle vuonna…

1900-luku (vuosikymmen)
Näkymä torin kulmalta pitkin Raastuvankatua eli nykyistä Raatihuoneenkatua länteen päin on muuttunut perusteellisesti 1900-luvun jälkeen. Nykyisen kävelykadun varrella ei ole jäljellä yhtään kuvan rakennuksista. Kadun oikealla puolella oli Oskar…

1907-1909
Hämeenlinnan ensimmäinen tavatalo avattiin silloisten Raastuvankadun ja Kirkkokadun kulmaan vuonna 1907. Skogsterin jugendtyylisen kauppahuoneen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist, ja sen rakentamisessa sovellettiin alan uusinta osaamista.…

1920-luku
Hämeenlinnaan perustettiin Suomen yhdyspankin konttori jo pankin perustamisvuonna 1862. Vuonna 1919 pankki yhdistyi Pohjoismaiden osakepankkiin ja sai nimekseen Pohjoismaiden yhdyspankki. Yhdyspankki toimi kultaseppä Miettisen talossa torin…

1946
Raatihuoneenkadulla edelleen sijaitseva jugendtalo on peräisin vuodelta 1910. Skogsterin tavarataloa vastapäätä nouseen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Walter Thomé, ja sen rakennuttajana toimi Hämeenlinnan kaupungin säästöpankki. Tämä…

1957-1958
Hämeenlinnan ydinkeskusta oli 1950-luvun lopulla jo täyttymässä suurilla viisi- ja kuusikerroksisilla kerrostaloilla. Matti Lampénin ja Märta Blomstedtin suunnittelema asunto-osakeyhtiö Jyrkänkulma valmistui Palokunnankadun varrelle Wetterhoffia…

1911
Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet -teos alkaa historiallisella katsauksella kaupungin elinkeinoelämään. Historiikin on kirjoittanut Väinö Hämeen-Anttila, ja se ulottuu vanhan kaupungin ajoista 1600-luvulta aina 1900-luvun alkupuolelle. Teokseen…

1930-luku
Hämeenlinnan suomalaisen säästöpankin perustava kokous pidettiin 10.11.1909, ja pankki aloitti toimintansa heti seuraavan vuoden toukokuussa Nybergin perikunnan talossa torin alareunassa. Vuonna 1914 pankki muutti kaksi kertaa ja päätyi Raatihuoneen…

1930-luku
Hämeenlinnan suomalaisen säästöpankin talo vuodelta 1929 on arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema. Arkkitehtuuriltaan pankkitalo edustaa 1920-luvun klassismia. Pääovea ympäröivät reliefit ovat kuvanveistäjä Gunnar Finnen käsialaa. Rakennuksen…

1900
Kämärin talo oli ehkä erikoisin jugendarkkitehti Henrik Reinhold Helinin luomuksista. Se oli osittain kolme-, osittain nelikerroksinen kapeahko punatiilinen rakennus Raatihuoneen vieressä. Arkkitehti Helin oli käynyt vuonna 1899 tutustumassa…

1920-luku
Hämeenlinnaan rakennettiin 1900-luvun alkupuolella monta uutta pankkitaloa. Kansallisosakepankin jyhkeä liikerakennus valmistui torin lounaiskulmaan vuonna 1915 arkkitehti Vilho Penttilän suunnitelman mukaan. Kansallisromanttista tyyliä edustavan…

1920-1930-luku
Hämeen Sanomat osti syksyllä 1927 Hallituskadun ja Kasarmikadun kulmassa sijainneen Ingbergin perillisten talon ja tontin. Talossa tehtiin paljon korjauksia ennen kuin lehden toimitus ja konttori sijoittuivat taloon. Kirjapainoa varten rakennettiin…

1915
Kaupunginvaltuusto tilasi arkkitehti Armas Lindgreniltä suunnitelman torin järjestämiseksi. Suunnitelma hyväksyttiin vuonna 1908. Suunnitelmaan kuului torin alalaidan kauppahalli, joka sijaitsisi vastapäätä kirkkoa. Lindgrenin torisuunnitelma…

1920-luku
Tässä 1920-luvun valokuvassa on etualalla nähtävissä kaksi näihin päiviin asti säilynyttä rakennusta Lammin kirkolta Hämeenlinnan suuntaan johtavan raitin varrelta. Etumaisena pääty tielle päin on kelloseppä Nestor Ruoppilan talo, jossa kelloseppä…

1920-luku
Lammin kirkonkylän raitin varrelle kirkolta Hämeenlinnan suuntaan muodostui jo varhain kylän tiheimmin rakennettu alue, jolla oli myös useita kauppaliikkeitä. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy vuonna 1922 laajennettu Lammin osuuskaupan talo, jonka…

1930-luku
Lammin kirkonkylän raitilla Hämeenlinnasta päin tulijoita kohtasi 1930-luvulla tällainen näkymä. Kuvan oikeassa reunassa olevassa Soimanpohjan talossa toimi Lammin posti 1940-luvun loppupuolelle asti. Sen vieressä näkyvän tornillisen talon rakennutti…

1910
Lammin kirkonkylän tiheimmin rakennettu alue oli 1910-luvun alussa kirkolta Hämeenlinnaan johtavan tien varrella. Myös kylän liike-elämä keskittyi tälle alueelle. Hämeenlinnan suunnasta kirkolle päin kuvatussa näkymässä on äärimmäisenä oikealla Vilho…

1950-luku
Lammin kirkonkylän raitin uudistunutta rakennuskantaa edustaa tien päässä näkyvä Lammin säästöpankin toimitalo "Rahala", joka valmistui vuonna 1940. Kuvassa Hämeentien vasemmalla puolella on apteekkari F. E. Bergrothin vuosisadan vaihteessa…

1920-luku
Lammin osuuskaupan perustava kokous pidettiin tammikuussa 1906, ja osuuskunta perustettiin 24. helmikuuta samana vuonna. Perustajajäseninä oli 23 lammilaista, joista suurin osa oli maanviljelijöitä. Osuuskauppa avattiin kauppias Lepän talossa…

1900-luku (vuosikymmen)
Lammin keskiaikaisen kirkon vieressä, Hämeentien ja Mommilantien risteyksessä, oli kirkonkylän kaupallinen keskus jo 1900-luvun alkuvuosina. Kirkko jää kuva-alueen ulkopuolelle vasemmalle ja oikealle kaartuu Hämeenlinnan suuntaan vievä tie. Suoraan…

1852
Carl Sven Lind rakennutti vuonna 1852 hirrestä värjäämön aivan Vanajaveden partaalle. Lindin värjäämö oli rannassa Itäisen Bulevardikadun (nykyisen Arvi Kariston kadun) varrella. Sillan luota, tontilta 62 paloi toukokuussa 1851 Nystedtin värjäämö.…

Käkeläntien ja Erkontien kulmaus, vasemmalla Helppis, Hepokatti ja Untamon liiketalo.

1930-luku
Arkkitehti Väinö Vähäkallion suunnittelema Paavonkulman punatiilinen rakennus valmistui vuonna 1929 Palokunnankadun ja Rauhankadun kulmaukseen. Kulmarakennuksessa on liikekerroksen lisäksi neljä asuinkerrosta. Rauhankadun puolella on tornimainen…

1920-luku
Raatihuoneenkadun varrella torin laidalla 1920-luvulla sijainneista rakennuksista on jäljellä nykyään vain Raatihuone. Vainikaisen talo ja Kämärin talo purettiin 1960-luvulla Keskustalon tieltä. Raatihuoneen länsipuolella näkyvän, kauppias…

Pukkilan Kirkonkylän raittia. Ensimmäisen kuvan vasemmassa reunassa on Riihimäen kauppa, jossa toimi muun muassa kahvila Melba. Melbassa oli Pukkilan ensimmäinen pajatso. Riihimäen liikerakennus sijaitsi nykyisten Keskustien ja Veteraanitien…

Avainsanat: ,

Riihimäen kauppa. Liikerakennus sijaitsi liikenteenjakajassa nykyisen Keskustien ja Veteraanitien risteyksessä (entisen Santalan huoltoaseman kohdalla). Riihimäen liikerakennuksessa toimivat ainakin kangaskauppa, jota piti Eila Aavikko, kahvila Melba…

Avainsanat: ,

1910
Kirjakauppias Enok Rytkönen (1874–1960) rakennutti vuonna 1910 torin laidalle lääninhallituksen ja Kaupunginhotellin väliin kolmikerroksisen klassistisen kivitalon. Rakennuksen piirsi hämeenlinnalaissyntyinen arkkitehti Armas Lindgren, joka…

1900
Entisen Kariston talon vieressä, Raatihuoneenkadun alkupäässä on lehtori J. E. Sargrenin rakennuttama asuintalo. Lehtori Sargren oli merkittävä henkilö Hämeenlinnassa sekä koulutoimen että kunnalliselämän piirissä. Rakennus oli jo valmistuttuaan…

Nykyisen Keskustien varrella Pukkilan Kirkonkylässä ollut Sipiläisen talo, jossa toimivat aikoinaan muun muassa kauppa, kahvila, leipomo ja limonaditehdas. Kuva on otettu joulukuussa 1975. Ilmakuvassa Sipiläisen punasävyinen talo on alhaalla olevista…

Avainsanat:

1926
Anders Gustaf Skogster (1866–1952) perusti vuonna 1905 osakeyhtiön, joka osti talon ja tontin Hämeenlinnan kirkon takaa Raastuvankadun ja Kirkkokadun kulmasta. Tontille Skogster rakennutti uudenaikaisen tavaratalon, jonka piirustukset laati…

1906
Tuusulasta velkaantuneesta kotitalosta lähtenyt Anders Gustaf Skogster teki ensin töitä juoksupoikana ja liikeapulaisena Hämeenlinnassa. Vuonna 1895 hän osti veljeltään Felixiltä Grönlundin entisen siirtomaatavarakaupan. Liike menestyi ja 11 vuotta…

1833
Värjäreillä ja karvareilla oli 1800-luvun Hämeenlinnassa melkein oma kaupunginosansa veden äärellä Abborren- ja Svanen-kortteleissa (nykyisten Palokunnankadun, Rauhankadun, Hallituskadun ja Arvi Kariston kadun rajaamalla alueella) sekä Rantakadun…

1905
Willgrenin talon paikalla oli vuoteen 1967 asti Hämeenlinnan vanhin, vanhasta kaupungista 1700-luvun lopulla siirretty kauppias Willgrenin talon päärakennus, ("joka omituisine kattoineen ja ikkunaluukkuineen oudoksuttaa nykyisen sukupolven silmää.")…
 
Koneluettavat metatiedot: