Aineistot (yhteensä 102)

  • Aihe on tarkasti "maisema"

Naarkosken koskimaisema. Kuvasta on tunnistettu Eelin Venäläinen (vas.), Arvi Lehtinen ja Katri Bergström (os. Lehtinen). Taustalla näkyvä Naarkosken uusi kivisilta valmistui vuonna 1915. Kuva kuuluu Arto Lehtisen kuvakokoelmaan.

Avainsanat: , , ,

Vanhaan postikorttiin on tallennettu maisemakuvia Pukkilasta. Ylhäällä vasemmalla oleva ruutu esittää Kirkonkylän raittia. Taustalla näkyy Pukkilan kirkko. Oikealla ylhäällä on Naarkosken vanha puusilta. Alhaalla oikealla olevassa ruudussa on…

Avainsanat: , ,

Ensimmäisessä kuvassa on Arvilan talo Torpinkylässä. Toisessa kuvassa on näkymä Arvilan mäeltä. Kuva on otettu todennäköisesti ennen 1920-lukua. Viimeisessä kuvassa on vanha Kylä-Arvilan tila.

Naarkosken kylältä. Kuvissa näkyvät muun muassa Porvoonjoen ylittänyt vanha kivisilta sekä Nikkilän ja Perttilän rakennukset.

Avainsanat: ,

Kuva Pukkilan Naarkoskelta. Oikealla Valveen paikka, jossa toimi Pukkilan puhelinkeskus. Valveen talon vasemmalla puolella oli Bäckmannin kauppa. Kolmas rakennus on Salinin paikka.

Kuva on otettu Kirkonkylän koulun takana, nykyisten Huvilatien ja Puustellintien risteyksessä. Etualalla on Toini Ahola.

Avainsanat:

Syvänojan kylän maisemaa esittävä, vuodelta 1911 peräisin oleva valokuva on otettu Porvoontien suunnalta.

Avainsanat: ,

Vanha valokuva Kanteleen kyläkeskuksesta. Kuvan ottoaika ei ole tiedossa.

Avainsanat: ,

Maisemakuva Karvianjoen Lankoskesta (3_24 Honkajoki, Kirkonkylä). Vasemmassa reunassa jokin Lankosken talon rakennus, oikealla takana Vanhahongon rakennusryhmä. Kuva liimattu taustapahville. Haalistunut. Kuvattu mahdollisesti 1900-1920-luvulla.

Postikorttina julkaistu kuva Nakkilan keskustasta. Ajankohta todennäköisesti 1920-luku.

Avainsanat: , ,

Nakkilan vanha kirkko häämöttää horisontissa. Kuva on todennäköisesti 1920-luvulta.

Kuva luultavasti 1920-luvulta

Avainsanat: , ,

1958
Nakkilan Kirkkokadun ja Kauppatien välistä aluetta vuonna 1958.

Avainsanat: , ,

Kirkonkylän reunalla sijaitsevalla Pukkilanmäellä otettu valokuva. Kuva otettu todennäköisesti 1920-luvulla.

Amalia Lehtinen ja laiduntava lehmä. Kuvassa oikealla Pukkilan työväentalo. Kuva otettu todennäköisesti 1930-luvulla.

Pukkilan keskustassa sijainnut Merikannon talo. Taustalla oikealla näkyy vanha lääkäritalo. Kärryissä on Aaro Hyrylä kuljettamassa maitoa meijerille.

Pertti Mäkelä on ottanut postikorttien kuvat. Suurin osa kuvista on otettu vuosina 2014-2016. Valokuvat ovat olleet esillä Naarkosken sillat -näyttelyssä Hyvinvointikeskus Onnissa kesällä 2016. Näyttelyn on koonnut Elämää Pukkilassa -ryhmä.…

Kuvassa avautuu näkymä Holmanmäeltä Kanteleen kylään päin. Edessä näkyy Kanteleenjärvi. Keskellä puun takana näkyy navetta, jonka takana on Jaakkolan talo.

Ensimmäisessä kuvassa on näkymä Valveen pihalta Naarkoskelle.
Toisessa kuva on vuodelta 1955 ja siitä on tunnistettu Elvi Valve (vas.), Tuulikki Valve, Aulikki Valve ja Anna Valve. Taustalla näkyy puhelinkeskus.
Kolmas kuva on vuodelta 1955 ja…

1991
Kuvia Nousiaisten Nummelta. Kuvattu Vuorenpään kerrostalosta Lemun suuntaan.

1991
Nummen kylää kuvattuna kirjaston rakennustyömaan nosturista Nousiaisten päivien Henrikin markkinoiden aikaan.

1992
Koljolan kylää Nousiaisten hautausmaalta kuvattuna. Keskellä näkyy Kalliopohjan rakennus sekä Kirkonkosken myllyrakennus.

1988
Kuva otettu vanhasta kuvasta v. 1988.

1988
Kuva otettu vanhasta kuvasta v. 1988.

Nousiaisten rautatieasema on Nousiaisissa, Uudenkaupungin radan varressa sijaitseva lakkautettu rautatieasema. Asema perustettiin vuonna 1923, ja sen vilkkain toiminta-aika ajoittui 1940-luvulle. Liikenteen…

1996 (kaksi kuvaa), 1997
Keskellä näkyvät niin sanotut Sotamiehen sarat, joista aikoinaan jokainen kylän talo omisti osansa sotamiehen ylläpitämistä varten.

Taustalla näkyvä siirtolohkare on Emovaha.

Avainsanat:

1900-luvun alkupuoli
Koljolan kylämaisemaa, vasemmalta: rukoushuone, seppä Vallinin talo sekä Kirkonpiirin koulu. Rakennukset on jo aikoinaan purettu.

1978
"Kalahaudassa oli myllypäivinä paljon vettä ja siitä haavilla ja onkimalla saatiin kalaa." - kertoi kuvaaja lapsuusmuistoistaan.

Kaltimon vanha kanava rakennettiin osana Pielisjoen kanavointihanketta. Kanavointityön toteuttajaksi määrättiin insinöörikapteeni Berndt Höök. Kanavan rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 1876 ja se avattiin heinäkuussa 1879. Kanavauoma erotettiin…

Koitajoki (ven. Койтайоки) on Vuoksen vesistön latvavesiin kuuluva noin 200 kilometrin pituinen erämainen joki, joka virtaa sekä Suomen että Venäjän alueilla Suomen ja Venäjän rajan kummankin puolen. Koitajoki alkaa Venäjän puolelta pienistä…

Kuvassa vasemmalla Diakonissalaitos ja oikealla Sortavalan yleinen sairaala.
 
Koneluettavat metatiedot: