Aineistot (yhteensä 39)

  • Aihe on tarkasti "osuusliikkeet"

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1991

2020
Koljolassa toimi aikanaan osuusliikkeen kauppa, josta muistona rakennuksen seinässä edelleen kaupan logo.

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 2001

1991
Rakennuksen alakerrassa osuusliikkeen autotallit keskellä, vasemmalla pannuhuone ja oikealla sauna. Yläkerrassa asuintiloja.

Kuva on otettu Askolan Osuuskaupan Pukkilan myymälässä. Kuvassa myymälänhoitaja Seppä puolisonsa kanssa. Askolan Osuuskauppa perustettiin vuonna 1936. Kaupan nimi muuttui 1960-luvun vaihteessa Kohisevaksi. Vuonna 1968 Kohiseva fuusioitiin Osuusliike…

Avainsanat:

Huittisten kotiseutuyhdistyksen kuvakokoelman kuva nro 451

Kuvassa Lahden Osuuskaupan myyjät Kirsti Laakso (Jäppilä) (vas.) ja Marjatta Eerakkala (Sinkkilä).
Ensimmäisessä kuvassa on meijeristä haettuja maitotonkkia, joista myytiin asiakkaille irtomaitoa.

Edvard Aaltonen, Vehmaan osuuskaupan toiminnanjohtaja. Toisessa kuvassa vanhempana vaimonsa vieressä.

Avainsanat:

Vastaava työnjohtaja Edvard Aaltonen oikealla, keskellä myyjä Kerttu Fingerroos.

Avainsanat:

Kuvassa myymälän hoitaja Nestor Aaltonen. Oikealla osuuskaupan kirjanpitäjä Hilda Koskinen.

Avainsanat:

Vehmaan osuuskaupan henkilökuntaa Lokalahden myymälän luona. Auton edessä toimitusjohtaja Edvard Aaltonen. Auto toimi häkäkaasulla.

Vasemmanpuoleisessa talossa oli ylhäällä ravintola, alakerrassa maitomyymälä (Työväen osuuskauppa). Oikeanpuoleisessa talossa tekstiili- ja jalkineliike (Työväen osuuskauppa).

1900-luku
K. Solasen auto, joka myöhemmin muutettiin Osuuskauppa Noustenmaan myymäläautoksi. Auto on merkiltään Sisu.

1920-luku
Piippolan Leskelän kylän osuuskauppa 1920-luvulla. Kuvassa Hannes Haanpää.

1930-luku
Hannes Haanpää oli Ivalon Osuuskaupan johtaja 1930-luvun lopulla.

Osuuskaupan rakennus 1930-luvun asussaan. Pihalla Osuuskaupan ensimmäinen kuorma-auto. Kuva Vilho Mikkonen.

Tossavanlahden Osuuskaupan ensimmäinen myymälä rakennettiin 1908. Se tuhoutui myöhemmin tulipalossa. Kuva Vilho Mikkonen.

Tossavanlahti oli aikanaan vilkas kyläyhteisö, jossa oli meijerin ja myllyn lisäksi muun muassa kaksi kauppaa ja kahvila. Kuvassa meijeri ja Osuuskauppa. Kuva Vilho Mikkonen. Vuosiluku ei tiedossa.

Nurmeksessa Jukolan osuuskaupan juuret ovat osuustoimintaliikkeessä. Osuuskaupan ensimmäiset säännöt hyväksyttiin ja kuvernöörin vahvistus niille saatiin 25.11.1909.Kauppatoiminta sai myös alkunsa. Meijerin osuuskunnan kokouksessa 20.2.1912 tehtiin…

Nurmeksessa Jukolan osuuskaupan juuret ovat osuustoimintaliikkeessä. Osuuskaupan ensimmäiset säännöt hyväksyttiin ja kuvernöörin vahvistus niille saatiin 25.11.1909. Kauppatoiminta sai myös alkunsa. Meijerin osuuskunnan kokouksessa 20.2.1912 tehtiin…

Nurmeksessa Jukolan osuuskaupan juuret ovat osuustoimintaliikkeessä. Osuuskaupan ensimmäiset säännöt hyväksyttiin ja kuvernöörin vahvistus niille saatiin 25.11.1909.Kauppatoiminta sai myös alkunsa. Meijerin osuuskunnan kokouksessa 20.2.1912 tehtiin…

Nurmeksessa Jukolan osuuskaupan juuret ovat osuustoimintaliikkeessä. Osuuskaupan ensimmäiset säännöt hyväksyttiin ja kuvernöörin vahvistus niille saatiin 25.11.1909.Kauppatoiminta sai myös alkunsa. Meijerin osuuskunnan kokouksessa 20.2.1912 tehtiin…

1920-luku
Lammin osuuskaupan perustava kokous pidettiin tammikuussa 1906, ja osuuskunta perustettiin 24. helmikuuta samana vuonna. Perustajajäseninä oli 23 lammilaista, joista suurin osa oli maanviljelijöitä. Osuuskauppa avattiin kauppias Lepän talossa…

1900-luku (vuosikymmen)
Lammin keskiaikaisen kirkon vieressä, Hämeentien ja Mommilantien risteyksessä, oli kirkonkylän kaupallinen keskus jo 1900-luvun alkuvuosina. Kirkko jää kuva-alueen ulkopuolelle vasemmalle ja oikealle kaartuu Hämeenlinnan suuntaan vievä tie. Suoraan…
 
Koneluettavat metatiedot: