Aineisto

Ilmavalvontalotta Terho Greijula

Dublin Core

Nimeke

Ilmavalvontalotta Terho Greijula

Kuvaus

Terho Kareoja (o.s. Greijula) (s. 1915) toimi talvi- ja jatkosodan aikana Pukkilassa ilmavalvontalottana. Kareoja opiskeli 30–40-luvuilla Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa. Yliopiston ollessa vuonna 1942 kiinni, hän ja muita agronomiopiskelijoita lähti töihin Äänislinnaan. Kareoja työskenteli 8.4.-8.9.1942 Äänisenrannan alue- ja esikunnan maataloustoimistossa. Vuosina 1943-45 hän työskenteli Tikkurilassa maatalouskoelaitoksella, mm. kasvinjalostusosastolla.
Kareoja sai talvi- ja jatkosodan aikaisesta palvelustaan sotatoimialueella Tammenlehvä-tunnuksen.

Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat kesältä 1941. Ensimmäisestä kuvasta on tunnistettu Katri Majander (vas.), Terho Greijula ja Aila Greijula. Takimmaisena olevan naisen nimeä ei tiedossa. Toisessa kuvassa Aila Greijula (vas.), Terho Greijula ja Katri Majander.
Kolmas ja neljäs kuva on otettu Äänislinnassa. Ensimmäisessä kuvassa Helle Vilppula (vas.) ja Terho Greijula. Toisessa Annikki Kortelainen (vas.) ja Terho Greijula.
Äänislinnassa on otettu myös patsaskuvat. Kareoja on kirjoittanut ensimmäisestä kuvasta valokuva-albumiinsa "Leninin patsas Leninin torilla" ja jälkimmäiseen "Edellisen tilalle on asetettu tykki". Patsas vaihdettiin Suomen vallattua Äänislinnan.
Loput kuvat on otettu Tikkurilan maatalouskoelaitoksella.
Ensimmäiseksi on koelaitoksen kuva ja lopuissa kuvissa Terho työskentelee laitoksen viljelmillä.

Julkistamisajankohta

2016-07

Kieli

Formaatti

Kuva/JPEG

Viittaus

“Ilmavalvontalotta Terho Greijula,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 20. huhtikuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/123700.
 

Tiedostot

Kesä1941_1.jpg
Kesä1941_2.jpg
Helle ja Terho.jpg
Äänislinnassa.jpg
Lenin.jpg
Tykki.jpg
Koelaitos.jpg
Tikkurilassa.jpg
Tikkurilassa2.jpg
Tikkurilassa3.jpg
Tikkurilassa4.jpg