Aineisto

Raision paloasema

Dublin Core

Nimeke

Raision paloasema

Kuvaus

Raision palokunta aloitti toimintansa uudessa paloasemarakennuksessa vuonna 1969. Uusi paloasema rakennettiin kaukonäköisesti Nesteentien varteen, josta oli hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan. Alun alkaen siihen muuttivat vuoden 1969 alussa toimintansa aloittaneen Raision palokunnan lisäksi poliisi sekä purettavasta VPK:n asemarakennuksesta vapaaehtoinen palokunta. Myös nuohoojat saivat pienen varastotilan rakennuksesta. Raision VPK huolehti yksinään paloturvallisuudesta vuoteen 1969 saakka, jolloin Raision palokunta aloitti toimintansa puolivakinaisena. Se muutettiin vakinaiseksi vuonna 1979, jolloin sen nimi muuttui Raision palolaitokseksi. Vuonna 2004 Raision palo- ja pelastustoimi siirtyi osaksi Varsinais-Suomen aluepelastuslaitosta. Raisiossa toiminta jatkui entisissä tiloissa. Vuodenvaihteessa 2014 ja 2015 Naantalin ja Raision pelastuslaitokset yhdistettiin ja niiden toiminta siirtyi uudelle Luolalan paloasemalle.

Julkaisija

Aineiston välittäjä

Raision kirjasto

Provenienssi

Raision kirjaston kotiseutukokoelma

Formaatti

Kuva/JPEG

Avainsanat

Viittaus

Lehtonen, Kalevi, “Raision paloasema,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 19. huhtikuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/124315.
 

Tiedostot

Paloasema.jpg

Geolocation