Aineisto

Seitsemän miehen saappaat. Käsikirjoitusluonnos vuodelta 1944

Dublin Core

Nimeke

Seitsemän miehen saappaat. Käsikirjoitusluonnos vuodelta 1944

Vaihtoehtoinen nimeke

Yhdeksän miehen saappaat
Korpraali Isolintu saa joululahjan

Kuvaus

Digitoidussa dokumentissa on kahdeksan liuskaa konekirjoitettua tekstiä, jossa on runsaasti muutoksia. Kyseessä lienee ensimmäinen käsikirjoitusluonnos romaaniin Yhdeksän miehen saappaat. Lisäksi on ruutulehtiöön kirjoitetut kolme sivua tekstiä, joiden otsikko on "Seitsemän miehen saappaat (juttu jatkuu)", mikä oli romaanin alkuperäinen nimi.

Konekirjoitetun tekstin otsikko on "Korpraali Isolintu saa joululahjan". Korpraali Isolintu tapaa lomallaan kadulla talvisodan aikaisen esimiehensä, kapteeni Nenäsen; mennään kapakkaan ja juopotellaan, kunnes portieeri heittää Isolinnun ulos. Tämä alkaa vihellellä kettupuuhkaisen naisen perään, poliisi aikoo pidättää Isolinnun, mutta varakas vanhempi nainen, kauppias ja talonomistaja, pelastaa korpraalin kotiinsa ja tarjoaa tälle vieraanvaraisuutta ilman seksuaalisia pyyteitä, pelkästä myötätunnosta maanpuolustajaa ja sotivaa armeijaa kohtaan. Ikäero ja yhteiskunnallinen asema alkavat muutaman päivän päästä vierastuttaa Isolintua, joka loman loppuessa tuntee helpotusta. Viimeisellä liuskalla on kirjailijan allekirjoitus, juttu on siis tarkoitettu johonkin lehteen. Tekstissä useita käsinkirjoitettuja lisäyksiä.
Isolinnun nimi on korjattu käsin Korpiksi, muutaman kerran nimenvaihdos on unohtunut. Romaanissa tapahtuma-aika on muuttunut joulusta pääsiäiseksi. Korpraali Isolintu esiintyy julkaistussa romaanissa vain ohimennen, hänestä on muutamia novelleja teoksessa Kootut teokset 8 (Otava 1989).

Dokumentin lopun käsinkirjoitetussa osassa kerrotaan Kasperi Ahvenesta ja hänen lomastaan tiettömän taipaleen takana olevassa korpimökissään: "Loma loppui ja vain Mari kuusine tekemineen jäi asumaan Lapukan tantereita ja harmaata ja mustaa saunaa". Poltetun maan taktiikan mukaisesti Lapukan muut rakennukset on poltettu. Juttu katkeaa kesken lauseen.

Laajuus yksitoista sivua
Romaani Yhdeksän miehen saappaat on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1945 (Otava). Sisältyy teokseen Kootut teokset 6 (Otava 1989).

Luontiajankohta

1944

Aineiston välittäjä

Pentti Haanpää -työryhmä

Julkistamisajankohta

2018

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2017112955152

Provenienssi

Aineiston omistaa Pentti Haanpään seura

Formaatti

Teksti/PDF

Oikeudet

Aineiston julkaisemiseen muualla on pyydettävä lupa Pentti Haanpään tekijänoikeuksien omistajalta.

Viittaus

Haanpää, Pentti, “Seitsemän miehen saappaat. Käsikirjoitusluonnos vuodelta 1944,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 17. huhtikuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/125334.
 

Tiedostot

89122.pdf
89122_kuori.pdf

Geolocation