Aineisto

20-vuotiskonsertti

Dublin Core

Nimeke

20-vuotiskonsertti

Kuvaus

Pukkilan Mieskuoron 20-vuotisjuhlakonsertti pidettiin huhtikuussa 1977 Kirkonkylän koululla. Tilaisuus alkoi entisen kuoronjohtajan Aulis Sallisen säveltämällä ja Pukkilan Mieskuorolle omistamalla kappaleella Missa Aurorae. Juhlakonsertissa kuoroa johti Väinö Hynninen. Soolo-osuuksista vastasivat Arvo Räsänen (Oi muistako vielä sen virren) ja Eino Lempälä (Vallinkorvan laulu). Mustavalkoisista kuvista ensimmäisessä Olle Kotilainen ottaa vastaan onnitteluja Orimattilan Mieslaulajien edustajilta, joista on tunnistettu oikealla oleva Ilpo Järvinen. Toisessa kuvassa tervehdystä juhlivalle kuorolle ovat tuomassa Sulasolin edustajat. Heistä on tunnistettu oikealla seisova Kalevi Niemi. Kolmannessa kuvassa Olle Kotilaista ja Väinö Hynnistä kättelemässä kuoron edustajana Jorma Seppälä. Värikuvassa keskellä on kolme pöytästandaaria, joista keskimmäinen on Pentti Melan suunnittelema Pukkilan Mieskuoron viiri.

Julkistamisajankohta

2014

Kieli

Formaatti

Kuva/JPEG

Avainsanat

Viittaus

“20-vuotiskonsertti,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 20. huhtikuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/7278.
 

Tiedostot

scan283.jpg
scan323.jpg
scan324.jpg
scan325.jpg
scan326.jpg