Lönnbohm, Oskar]]> kirjeet]]> brev]]> Lönnbohm, Oskar]]> Kyrenius, Olga]]> 1900-luku]]> 1900-talet]]>
Kirje on kirjoitettu luultavasti 1907. Oskar ja kirjeessä mainittu Anni-vaimo menivät naimisiin vuonna 1906. Antero ja Annikki ovat perheen lapsia, ja Kalle on Kaarlo Lönnbohm.

---

Rakas Täti!

Seuraa se 325:n S.M:n aksepti. Mahtanee tulla ajoissa.

Jotenkin terveinä ollaan, päätäni kuitenkin usein kivistää iltapäivin ja joskus aamulla herätessä. Poika on vankka takki päällä painaa 16 kiloa. Oli kalossitkin jalassa, on aina touhussa. Nyt oppi vasta ääntämään k:n, viime kuussa r:n ja j:n, joista j ja k:ta käyttää hyvin vähän. Annikki sanoo monta sanaa: ottakee, antakee, auttakee (jo 11 kuisena). juoksee ja telmää, vetää alas pöytäliinoja: eilen vetäisi äitinsä nenän alta täyden kahvikupin silmilleen, onneksi ei palanut, oli huivikin otsalla suojana. Antero tuntee Suomettaren ja Savottaren otsikkokirjaimet. Annikki tuntee S:n ja R:n siitä. Kun lehti tulee, lukevat aina ensin pari kirjainta.

Lehmä on ummessa. Lela poikii huhtikuussa. 9 p tienoissa. Hyvä laatuaan. Maksoi 190 S.M. Sen vasikka kasvaa maalla syntynyt viime kesäk. alkupäivinä. Tekee kovasti lantaa Annin puutarhaa varten. Siellä on jo 1 omenapuu, jonka tohtori Johnsson lahjoitti ja kävi Edvard Hendusen kanssa istuttamassa syksyllä. Mökistä on maksettava 590, Edvard on Itä-Preussin kohdalla Kalvarian kaupungissa. Estlander on toinen suomalainen.

Hendusen rouva on ollut puutteessa. Tuomari Argillanderin rouva (o.s. Envald) keräsi listalla rahaa muutamia satoja. Uneton, laiha ollut, rouva Aholle valittanut, että söisi joskus muutakin kuin paksua ryssälimppua. Siten tuli asia ilmi. Olen omasta puolestani antanut mitä minulla on, lukenut 2–3 kuukautta ensin Ailin, sitten Arvin kanssa latinaa, että pääsisivät apteekkiin. Ehdolla että maksaisivat sitten kuin jaksavat vaikkapa lapsilleni.
Ei ole edes maalla mökki, eikä kaup. irtaimisto palovakuutettu, niin on elämä tiukkaa. Velkain lyhennyksiin on mennyt jo tänä vuonna 500, korkoihin ehkä sama, siihen henkivakuutuksia j.n.e. Olen etukäteen jo ottanut huhtikuun (1/4) palkasta muun paitsi 50 markkaa. On mietitty omaa asuntoa, että hyyryrahalla lunastaisi sen omakseen 10–15 vuoden kuluessa. Velkoja on vielä yli 12,000. – Ernst Bick, kituu, enimmikseen ulkomailla. Kallelle olen velkaa 1,000, pyytää alati lyhennystä.

Annin sisar on Moskovassa Granit yhtiön (Hangosta) palveluksessa olevan rakennusmestari Hämäläisen vaimo, Jenny. Hän on kivulloinen, oli täällä 2 kuukautta, tytär Ella oli 1/2 vuotta. Porstuasta koetetaan tehdä mökille kammari.

Joku sanoi Annia Anteron Mammaksi. Antero toisena päivänä sanoi äidilleen: Äiti elä ole Mamma! – Hän kutsuu hyvin lihavia rouvia Mammaksi. –

Lääninmaanmittari R[...]llä, Kallen hyvä ystävä, oli kirjuri, joka eroaa. Koetin siihen saada Hildaa. Se olikin vaan satunnaisen paikka, eikä mikään vak. virka. –

Annilla on privaattioppilaita, jotka lopettavat kurssinsa kohta ja saavat kansakoulunsa päästötodistuksensa kansakoulusta. – Kirjoittakaa sieltä asioista.]]>
Lönnbohm, Oskar]]> kirjeet]]> brev]]> Lönnbohm, Oskar]]> 1900-luku]]> 1900-talet]]>
---

Rakkaat sukulaiset!

Influentsaa ensin minä yhden päivän klo 2:sta makuulla, sitten Antero vilustui, kun lyhemmin sanoen ei ollut housuja jalassa, kun uutta kelkkaa kokeili 2 tuntia, sitten Annikki ylenantoi 1 päivän. Antero houraili, lähes 40 % kuumetta 1 yön, ajoi muka automobiililla! Palvelija vilustutti törkeällä tavalla. Sitten Anni oksennellut, valitellut. Sitten nyt vahn. palvelija.

Muilla lievää paitsi Anterolla 1 yö. Askareet on tehty, minulla työtä jälkijätöllä.

Kolmatta perillistä odotetaan uudenvuoden jälkeen syntyväksi.

On ollut 3 lainaa irtisanottuna, 1 järjestämättä, 1 vähän kesken.

Lähetin taas vekselin (950:–) Kajaaniin 100:–
Turkuun velkaan 100:–
Annin henkivakuutus 40:–
Vuokra 162:50
Vippi Rydmanilta 5:–
–'' – Hannikaiselta 30:–
Antinpäiväksi varattu 3:–
Palvelijain palkat noin 22:–
Postiin, kirjepapereita, kuoria, mustetta 3:–

Loput jaksoi korjata.

Vieraita ei varsin ollut Antin päivillä, tiesivät kitumisen.

Vasta lisää.

Oskar]]>