Koivisto, Altti ]]> Petander, Nina]]> Varsinais-Suomi]]> Raisio]]> näytelmät]]> rautatieasemat]]> rautatieliikenne]]> asemanseutu]]> 1920-1970-luku]]> Raision tehtaat]]> kylämatkat]]> syntyi rautatien myötä 1920-luvulla. Rautatieasema
keräsi ympärilleen asutusta, palveluja ja teollisuutta. Se mahdollisti muun muassa paikkakunnan merkittävimmän teollisuuslaitoksen Raisio Yhtymän perustamisen vuonna 1942 Oy Vehnä Ab:n nimellä. Kirkonseutu oli pitäjän keskus, mutta asemanseudusta kehittyi Raision toinen keskus. Asia oli näin vielä 1950-luvulla, jolloin rautatien merkitys oli Raisiossa suurimmillaan. Seuraavalla vuosikymmenellä paikallisjunien matkustajaliikenne alkoi vähetä huomattavasti päättyen Turku-Naantali rataosuudella vuonna 1972. Sen myötä aseman ennen niin vilkas elämä alkoi hiljetä. Nykyään Raision aseman kautta kulkee säännöllisesti ainoastaan tavaraliikennettä. Vuoteen 2008 saakka se työllisti vielä junansuorittajan, jolloin
tämä rataosuus liitettiin kauko-ohjauksen piiriin.
Raision kaunis asemarakennus ei kuitenkaan jäänyt
kylmilleen, vaan sille koitti uusi aika kesällä 2010 sen
siirryttyä yksityisomistukseen. ]]>
Raisio-Seura ry.]]> fi]]>
Koivisto, Altti ]]> Petander, Nina]]> Varsinais-Suomi]]> Raisio]]> näytelmät]]> 1970-luku]]> kaupungit]]> kaupunkimatkat]]> Kylämatkan sijasta onkin oikeampaa puhua kaupunkimatkasta. ]]> Raisio-Seura ry.]]> fi]]> Koivisto, Altti ]]> Petander, Nina]]> Varsinais-Suomi]]> Raisio]]> näytelmät]]> 1940-1970-luku]]> kaupunginosat]]> kylämatkat]]> Raisio-Seura ry.]]> fi]]> Koivisto, Altti ]]> Petander, Nina]]> Varsinais-Suomi]]> Raisio]]> näytelmät]]> kaupunginosat]]> Kaanaa]]> Raision Loimu]]> kylämatkat]]> Nesteentietä kaanaalaiset olivat kulkeneet Raision keskustaan Paikkarin kautta. Hiljainen elämänmeno vilkastui monin tavoin vuonna 1957 toimintansa aloittaneen Neste Oy:n tuomien uusien työpaikkojen myötä. Asukasmäärän voimakkaan kasvun vuoksi alueelle perustettiin uusia palveluja ja kansakoulua
oli laajennettava huomattavalla uudisrakennuksella. Urheiluinnostuskin alkoi saada jalansijaa entistä enemmän, kun Kaanaan kyläseurana alun alkaen toiminut Raision Loimu perustettiin. Kaikesta tästä kertoo draamateksti, jonka tapahtumat yltävät 1900-luvun alusta vuoden 1976 Montrealin olympiakisoihin. ]]>
Raisio-Seura ry.]]> fi]]>