Aineistot (yhteensä 77)

  • Aihe on tarkasti "1990-luku"

Matinaho oli kylän viimeinen ympärivuotisesti asuttu talo, jossa ei ollut sähköjä. Talon rappusilla talvella 1999 Tapani, Toivo ja Toini Leinonen. Kuva Mirja Koskinen.

Kirjapiiriläisiä kadonnutta historiaa –ei vaan tikkaa etsimässä heinäkuussa 1999. Kuvaaja ei tiedossa.

Kirjapiiriläisiä Mattilan tuvassa heinäkuussa 1999. Kuvaaja ei tiedossa.

Opettaja Yrjö Kärkkäisen puoliso Tyyne Kärkkäinen valokuvassa vuodelta 1997.

1996
Paavo Tiihonen oli töissä Nousiaisten Postissa, hän oli myös kotiseutuvalokuvaaja sekä freelancer toimittaja Vakka-Suomen Sanomissa useita vuosia.

1990-luku
Härkämäen lähikirjasto perustettiin Härkämäen lähiöön, kerrostalojen keskelle 1981. Kirjasto lakkautettiin 2008.

1996
Vasaramäen lähikirjaston sisätiloja ja sisäänkäynti kuvattuna 1996. Vasaramäen kirjasto rakennettiin uuden kansakoulutalon yhteyteen vuonna 1951. Arkkitehti V.K. Kahran suunnittelema kirjasto on edelleen toiminnassa.

Ilpoisten kirjasto rakennettiin Ilpoisten lähiöön 1976. Kirjasto on edelleen toiminnassa.

Moision kirjasto toimi samassa rakennuksessa Moision alakoulun kanssa. Kirjaston käytössä oli 63 neliötä. Kirjasto lakkautettiin 2014.

Lausteen kirjasto sijaitsee Lausteen lähiössä ja se perustettiin 1976. Kirjasto rakennettiin samaan yhteyteen Lausteen alakoulun kanssa. Kirjasto on edelleen toiminnassa.

Hirvensalon kirjasto sijaitsee Hirvensalon saarella. Kirjasto jatkaa pitkiä perinteitä, sillä kirjastotoiminnan voi katsoa alkaneen jo vuonna 1897 nuorisoseuran toimesta, kun saarelle perustettiin lukutupa. Kunnalliseksi kirjasto muuttui vuonna…

1991
Pansion kirjasto on perustettu 1951. Se sijaitsee Pansion lähiössä, lähellä Pansion telakkaa. Kirjasto rakennettiin samaan yhteyteen kansakoulun kanssa ja kirjastolla on käytössä 80:n neliön kokoinen tila. Kirjasto on edelleen toiminnassa.

1997
Jukka Sainion (1947-2021) harrastuksiin kuului historialliset tutkimukset. Kuvassa hän on paikalla, josta löydettiin rautakautista keramiikkaa Kirkonpiirin koulun lähistöltä.

1997
Valpperin koulu perustettiin 1907.

1997
Emovaha (=äitikivi) on siirtolohkare eli jäätikön kuljettama, kalliosta irronnut iso lohkare. Korkeus 8 m, halkaisija 15 m, ympärysmitta 52 m, tilavuus n. 1 000 kuutiometriä ja paino lähes 3 000 tonnia.

Tarinan mukaan Emovahan eteläkuvetta on…

Avainsanat: , ,

1996 (kaksi kuvaa), 1997
Keskellä näkyvät niin sanotut Sotamiehen sarat, joista aikoinaan jokainen kylän talo omisti osansa sotamiehen ylläpitämistä varten.

Taustalla näkyvä siirtolohkare on Emovaha.

1993
Pyhän Henrikin tie on osa valtakunnallista retkeilyreitistöä. Noin 140 kilometrin pituinen kulttuurimatkailu- ja retkeilyreitti on merkitty maastoon reitin tunnuksella, vaeltavan piispan kuvalla varustetuin nauhoin ja opasteviitoin. Pyhän Henrikin…

1992, 1995 (kaksi kuvaa)
Kirkon ja koko Suomen keskiaikainen ylpeys on Pyhän Henrikin haudan kalkkikivestä ja messinkilevyistä tehty sarkofagi, monumentaalinen tumbarakennelma. Se on ainutlaatuinen Suomessa eikä samanlaisia ole muissakaan Pohjoismaissa. Sarkofagi asetettiin…

1992
V. 1991 valmistuneen kirjastorakennuksen myötä kirjaston tilat moninkertaistuivat. Kirjastosali työtiloineen on 420 m2 ja galleriatila 60 m2.

1992
Nousiaisten kunnan virkistysalue meren rannalla Askaisissa.

1992
Nousiaisten kunnan rivitalot Linnamäen asuntoalueella.

Avainsanat:

1992
Falkinkoski on Hirvijoen uomaan kaivettu uimapaikka Nousiaisissa.

1992
Rantapihan virkistys- ja retkeilyalue Savojärven rannalla Nousiaisissa. Kuuluu Kuhankuonon retkeilyalueeseen.

1992
V. 1923 vihitty urheilukenttä on Nousiaisten Suden talkootyöllä ja Oiva Tasasen johdolla tehty.

(Nousiaisten historia II, Ulla Heino, 1980).

Nykyisin kentän hoidosta vastaa Nousiaisten kunta.

1992
Kuvissa Nousiaisten Paijulan alakoulun rakennukset. Vanhempi rakennus on vuodelta 1912 ja uudempi vuodelta 1991. Uudisosassa on eskarilaisten opetustila ja liikuntasali.

1992
Kevyen liikenteen silta Hirvijoen yli rakenteilla v. 1992.
 
Koneluettavat metatiedot: