Aineistot (yhteensä 6)

  • Aihe on tarkasti "Akujärvi"

1989
Kertojan äiti on kotoisin Akujärveltä ja isä Ylitorniolta. Katajamaan suku on tällöin tullut Akujärvelle. Äidinäiti on kotoisin Hämeenkyröstä. Hän on Heikki Kyrön ja vaimonsa ottotytär ja muuttanut Kyrön pariskunnan mukana Akujärvelle.

Leimauksen yhteydessä oli toisinaan mahdollisuus myös pyytää metsän riistaa. Hyvällä lintukoiralla saattoi saada useampia lintuja kerralla. Svante Kangas kertoo myös rakennustarvikkeiden kuljetuksesta Ukonjärven Martinkämpältä Rahajärven kautta…

2012-09-9
"Inarin vilja oli paljon valkiampi kuin Keski-Suomen vehnä", muistelee Aarne Akujärvi Ylivieskan isäntien todenneen, kun he näkivät inarilaisten evakkotaipaleelle mukanaan tuomat ohrajauhot. Ohra jauhettiin akujärveläisten talollisten omistamassa…

1989
Pappi lähti kylästelemään Rahajärvelle, kun tiesi että siellä asui yksinäinen naisihminen. Kun ilta koitti niin Rahakaija lupasi lähteä viemään papin porokyydillä Inariin, kun oli itselläkin asiaa sinne. Hän pakkasi kuitenkin mukaan laavun, makaukset…

1985-10-22
Hietajärvellä poropaimenenena ollut Pekka Svendsen joutui aseistettujen porovarkaiden yllättämäksi ja hänet vietiin pulkkaansidottuna Juhani Morottajalta ryöstettyjen porojen kanssa Venäjälle. Henki luvattiin säilyttää, jos hän ei karkaisi. Venäjällä…

2011-10-6
Saksalaiset rakensivat v. 1942 huoltokeskuksen Akujärvelle Petsamon ja Luton rintaman ammus- ja muonahuoltoa varten. Huoltoalue oli huolellisesti suunniteltu ja varustettu ilmatorjuntaa ja mahdollista hyökkäystä varten juoksuhaudoilla ja poteroilla.…
 
Koneluettavat metatiedot: