Aineistot (yhteensä 71)

  • Aihe on tarkasti "Aulanko"

1920-luku
Suunnilleen Karlbergin kartanon päärakennuksen kohdalla Vanajaveden rannassa sijaitsi pieni uimahuone, jonne päästiin kaitein koristeltua siltaa pitkin. Uimahuone oli rakennettu jo 1800-luvun lopulla eversti Standertskjöldin aikana silloisen…

1926
Julkaisussa Hämeenlinnan kaupungin, Hattulan kunnan ja Hämeenlinnan maalaiskunnan asettama toimikunta kannattaa maatalouskorkeakoulun sijoittamista Karlbergin kartanon alueelle Hämeenlinnaan. Perusteluiden mukaan sijaintia maaseudulla puolsivat…

1930-luku
Ritarimaja, josta on käytetty myös nimityksiä Kavaljeerirakennus, Kavaljeerisiipi ja huvila, rakennettiin eversti Hugo Standertskjöldin aikana, vuonna 1890. Rakennuksen kahdeksaan vierashuoneeseen majoitettiin Karlbergin kartanon vieraita.…

1890-luku
Koristeellinen kansio sisältää kymmenen valokuvapostikorttia, jotka kuvaavat Karlbergin kartanon ja Aulangon maisemia. Kuvien ottamisen aikaan Aulanko oli Hugo Standertskjöldin omistuksessa. Kannessa on kuvattuna Karlbergin kartanon päärakennus…

1920-luku
Eversti Standertskjöldin hankkimat kuvapatsaat näyttävät tässä luultavasti 1920-luvulla otetussa kuvassa hyväkuntoisilta. Tarkkaan ei tiedetä, milloin Karlbergin kartanon edustapuiston rantakäytävää reunustavat patsaat hävisivät puistosta. Ainakin…

1920-luku
Onnentemppeliksi nimitetty huvimaja sijaitsee korkean kivikummun päällä melko lähellä Aulangontietä suunnilleen hotellin kohdalla. Onnentemppelin rakennusjankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen uskotaan olevan peräisin Aulangon puiston…

1920-luku
Kiinalaisvaikutteinen Onnentemppeli Aulangon puistossa on rakennettu tiilistä kivisen kummun päälle. Ikkunoita reunustavat luonnonkivet ja katto on tehty tummista paanuista. Alun perin ikkunoita koristivat lasimaalaukset. Kivikasan toisella puolella…

1890-luku
Todennäköisesti jo Aulangon puiston rakennusvaiheessa 1880-luvulla rakennettiin myös kuvan Onnentemppeli. Pieni tiilinen punaiseksi maalattu paviljonki nousi kivilohkareista kootun kukkulan laelle. Onnentemppelille noustiin puisia portaita pitkin.…

1890-luku
Karlbergin eli Mäkelän tilalla ehti olla 1800-luvun kuluessa monta omistajaa, ennen kuin silloinen kapteeni Standertskjöld hankki sen omistukseensa vuonna 1883. Mäkelän tila sai uuden nimen Carl Rennerfeltilta, joka omisti sen 1800-luvun…

1907 - 1909
Eversti Hugo Standertskjöld rakennutti Aulangonvuorelle 33 metriä korkean näkötornin vuosina 1906–1907. Jyrkkään rinteeseen tornin juurelta alas Karhuluolalle rakennettiin mutkittelevat graniittiset portaat, joissa on 322 askelmaa. Pudotusta tälle…

1890-luku
Kenraali Eberhard Galindo myi vuonna 1883 omistamansa Karlbergin eli Mäkelän maatilan ja kartanon kesänviettopaikaksi Hugo Standertskjöldille. Standertskjöld osti myös myös muita maatiloja Karlbergin ympäristöstä, mm. Katajiston ja Metsänkylän…

1912
Signe Brander kuvasi Karlbergin kartanon rantapuiston yläviistosta varmaankin kartanon itäpäädyn tornista vuonna 1912. Rannassa näkyy kartanon venelaituri ja toisen laiturin päässä sijaitseva uimahuone. Kuvan keskellä olevan ison visakoivun taakse…

1920-luku
Karlbergin kartanon päärakennuksen eteläpuolella oli hyvin hoidettu rantapuisto. Eversti Standertskjöldin aikana rantapuistoon istutettiin mm. tammia ja lehmuksia. Rantapuisto oli kuitenkin etupäässä kukkapuisto, runsaissa kukkapenkeissä ja…

1890-luku
Upporikas kapteeni, myöhemmin eversti Hugo Standertskjöld (1844–1931) osti Karlbergin kartanon kesäasunnokseen vuonna 1883. Arkkitehti Waldemar Aspelin suunnitteli kartanon vanhan puurakennuksen muutos- ja laajennustyöt, jotka valmistuivat vuonna…

1900-luku (vuosikymmen)
Aulangon omistaja ja rakennuttaja eversti Hugo Standertskjöld oli ankara työnantaja, mutta hän piti myös hyvää huolta työväestään. Juhannuksena eversti järjesti palvelusväelleen "henkistä virkistystä" eli suuret juhannusjuhlat kuvassa näkyvän…

1900-luku (vuosikymmen)
Hugo Standertskjöld rakennutti Karlbergin kartanon päärakennuksen uudestaan barokkityyliin vuonna 1890. Arkkitehti Waldemar Aspelin käytti hyväkseen vanhan rakennuksen runkoa ja säilytti sen kaksikerroksisen keskiosan. Ristipäädyn muoto korvattiin…

1900-luku (vuosikymmen)
Karlbergin kartanon ympärillä oleva edustapuisto rajautui pohjoisen puolella saunarakennukseen ja sähkölaitokseen sekä siihen liittyneisiin rakennelmiin. Eversti Standertskjöld oli innostunut kaikista uusista keksinnöistä. Niinpä hän rakennutti…

1910-luku
Hyvinpukeutunut seurue on asettunut kuvattavaksi Aulangon Karhuluolassa 1910-luvulla. Karhuperhettä esittävä veistos ryhmän taustalla on kuvanveistäjä Robert Stigellin tekemä, ja se pystytettiin Aulangolle vuonna 1907. Samassa yhteydessä valmistuivat…

1930-luku
Aulangonvuoreen näkötornin juurelle, vuoren jyrkkää rinnettä alas johtavien portaiden alapäähän eversti Standertskjöld teetätti kallioluolan, johon hän vuonna 1906 tilasi kuvanveistäjä Robert Stigelliltä karhuperhettä esittävän veistoksen. Patsas on…

1920-luku
Aulangon puiston soistuneisiin kohtiin kaivettiin kaksi tekolampea 1880-luvulla. Ensimmäisenä valmistui Joutsenlampi 1880-luvun puolivälissä. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy lammen tekosaari, jonne eversti Standertskjöld rakennutti lintuhuvilan.

1910-luku
Aulangon metsäpuiston kahdesta tekolammesta vanhempi on Joutsenlampi. Joutsenlampea rakennettiin kesällä 1885, jolloin sanomalehti Hämäläinen kuvaili Karlbergin kartanon alueella tapahtuvia uudistuksia näin: ”Suuria kaunistuksia on öwerstluutnantti…

1913
Hämeenlinnan vapaaehtoinen palosammutus- ja korjausjoukkio oli perustettu vuonna 1873, niinpä se sai juhlia jo neljäkymmenvuotisjuhliaan Aulangolla vuonna 1913. Palokuntalaisten yhteiskuva on otettu Aulangonvuoren paviljongilla, jonka Hugo…

1900-luku (vuosikymmen)
Hämeen läänin kuvernööri Otto Carl Rehbinder rakennutti 1850-luvulla ajotien Sairiosta Aulangonniemeen. Niemen raivaamista puistoalueeksi aloiteltiin jo Rehbinderin aikana. Työ jäi kuitenkin Rehbinderiltä kesken, kun hän erosi virastaan vuonna 1863.…

1915
Hämeenlinnan vanhimman matkaoppaan toimitti Hämeenlinnan matkailijayhdistys ja kustansi Arvi A. Karisto osakeyhtiö vuonna 1915. Oppaan alkuosa sisältää melko laajan katsauksen Hämeenlinnan kaupungin historiaan. Sen jälkeen esitellään matkailijoille…

1888-1899
A. Alopaeuksen kirjakauppa toimi Hämeenlinnassa vuodesta 1888 maaliskuuhun 1900. Alopaeus julkaisi omalla kustannuksellaan myös postikortteja. Tässä piirretyssä sommitelmakortissa on kuvattuna kaupungin tärkeimmät nähtävyydet 1800-luvun lopussa:…

1920-luku
Karlbergin kartanon barokkityylinen päärakennus sijaitsi samalla paikalla kuin nykyinen hotellirakennus. Rakennusta ympäröi hyvinhoidettu puisto. Kartanon edustapuistoon oli istutettu mm. palmuja, sypressejä ja seetripuita. Puistokäytävät oli…

1930-luku
Eversti Standertskjöldin viimeisiä rakennustöitä Aulangolla oli muinaisen linnavuoren laelle rakennettu graniittinen näkötorni. Arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnittelema 33 metriä korkea torni valmistui vuonna 1907. Näkötornin ulkoseinässä olevaan…

1910-luku
Eversti Standertskjöld rakennutti Aulangonvuoren laelle vanhan muinaislinnan paikalle 33 metriä korkean graniittisen näkötornin. Arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnitteleman tornin rakennustyöt valmistuivat vuonna 1907. Vanha Hämeenlinnan matkaopas…

1920-luku
Vanajaveden ranta Karlbergin kartanon ja Aulangon kohdalla oli jo Standertskjöldin aikana tuettu graniittimuurilla. Kävelytie rakennettiin seurailemaan rantaviivaa ja tien varrella oli valkoisia antiikin kuvapatsaiden kopioita. Runsaat…

1930-luku
Hugo Standertskjöldin aikana 1880-luvulla rakennetun graniittilinnan pihalle oli kylvetty nurmikko ja istutettu pieniä puita, pensaita ja perennoja. Nurmea kiersivät hiekkapolut ja muurin vieressä oli kukkaistutuksia. 1930-luvulle tultaessa…

1890-luku
Piirretyssä sommitelmakortissa 1890-luvulta on kuvattuna Hämeenlinnan Pitkäsilta ja Keinusaaren empirerakennukset, näkymä Kaupunginpuistosta Hämeen linnaa kohti sekä Aulangonvuoren paviljonki Aulangonjäven maisemissa. Kuvan keskellä on Venäjän lipun…

1900-luku (vuosikymmen)
Monikuvakortissa on näkymiä Hämeenlinnasta kahdessatoista pikkukuvassa, jotka kortin lähettäjä on numeroinut ja nimennyt. Pikkukorteissa on kuvattuna mm. Hämeen linna, Pitkäsilta, Kaupunginpuisto, Karlbergin kartano ja Aulangonjärven Lusikkaniemi.…

1890-luku
Kasviaiheisilla piirroksilla koristeltu sommitelmakortti Hämeenlinnan nähtävyyksistä on lähetetty 1890-luvulla joulukorttina Turusta. Kuvien aiheina ovat näkymä Kaupunginpuistosta kohti Hämeen linnaa, Keinusaaren lääninsairaala ja kruununmakasiini…

1934
Suomen matkailijayhdistyksen Hämeenlinnan haaraosasto Yleisen autoliiton Hämeenlinnan seudun osaston avustamana julkaisi vuonna 1934 matkaoppaan Hämeenlinnasta ympäristöineen. Opas esittelee runsaiden kuvien kera kaupungin ja ympäröivän maaseudun…

1910-luku
Arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnittelema näkötorni valmistui Aulangonvuoren huipulle vuonna 1907. Samaan aikaan rakennettiin myös tornin luota alas rinnettä vievät kiviportaat ja karhuluola vuoren juurelle. Tornin toiselle puolelle valmistui…

1890-luku
Aulangon teitä, polkuja ja lampia raivattaessa jäi yli paljon kaikenlaista kiviainesta. Kaupunginpuistossa oli jo "rauniolinna", ja ehkä se innoitti Hugo Standertskjöldiä vastaavanlaisen, mutta paljon suuremman linnakkeen rakentamiseen Aulangollekin.…

1930-luku
Hugo Standertskjöldin aikana Karlbergin kartanon päärakennus uudistettiin barokkityyliin. Kesävieraita varten arkkitehti Waldemar Aspelin suunnitteli samaa tyyliä edustavan erillisen Ritarimajan eli Kavaljeerirakennuksen, joka valmistui vuonna 1890.…

1930-luku
Vuonna 1934 ilmestynyt Hämeenlinnan matkaopas kuvailee Aulangon väliaikaisen ravintolarakennuksen kuistilta avautuvaa näkymää näin: "Pääravintolan kuistilta aukeaa eteemme ainutlaatuinen näky: suurenmoinen puisto suihkukaivoineen, oikealla loivasti…

1928-1933
Karlbergin kartanon päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1928. Seuraavana vuonna sen tilalle rakennettiin arkkitehti Martti Välikankaan piirustusten mukaan uusi klassistinen hotelli- ja ravintolarakennus. Rakennuksessa oli 12 huonetta ja suuri…

1920-luku
Karlbergin kartanon rantapuistossa oli kävelyteiden varsilla penkkejä, joissa saattoi levähtää ja ihailla puiston istutuksia ja muita kaunistuksia, kuten antiikin veistoksia mukailevia kuvapatsaita. 1800-luvun puolella puistoon hankittiin mustia,…

1930-luku
Aulangon puistometsän länsilaidalla sijaitseva Graniittilinna eli Rauniolinna on rakennettu vuonna 1887. Graniittilinnan piirustukset laati insinööri F. W. von Schultz. Linnarakennelmaan kuuluu kolme tornia, joista yksi on muita korkeampi.…

1930-luku
Katajiston kartano on rakennettu 1800-luvun alkupuolella ratsutilan päärakennukseksi. Aulangon perustaja eversti Hugo Standertskjöldin sai kartanon omistukseensa 1880-luvulla. Standertskjöldin aikana rakennuksessa oli lähinnä majoitustiloja everstin…

1920-luku
Karlbergin kartanon päärakennuksen pohjoispuolella oli tukimuurilla rajattu pienehkö edustuspiha nurmikenttineen ja kukkaistutuksineen. Tukimuurin alapuolella kasvoi muutamia kuusia, ja kartanon talouspiha alkoi välittömästi pihan vierestä. Eversti…

1910-luku
Aulangonvuorelta alas Karhuluolalle laskeutuvat portaat on kuvattu tähän postikorttiin luultavasti melko pian niiden valmistumisen jälkeen vuonna 1907, koska portaiden vierusta on vielä hyvin paljas kaikesta kasvillisuudesta. Myös Karhuluolan…

1910-luku
Aulangon omistaja Hugo Standertskjöld rakennutti 1880-luvun puolivälissä puistometsän soistuneisiin kohtiin kaksi tekolampea, Joutsenlammen ja Metsälammen. Molempien tekolampien rantaan rakennettiin mm. venelaiturit, jotka olivat muodoltaan…

1930-luku
Vuonna 1936 Hämeenlinnan kaupunki myi Aulangon hotellin ympäristöineen Suomen Matkailijayhdistykselle, joka perusti yhdessä Oy Alkoholiliike Ab:n ja Suomen Höyrylaiva Oy:n kanssa Aulanko-osakeyhtiön. Uusi yhtiö rakennutti vuonna 1938 uudenaikaisen…

1920-luku
Maaherra Rehbinder oli jo 1850-luvulla rakennuttanut tien Sairiosta Aulangonjärven rantaan ja aloittanut siellä puiston rakennuttamisen. Puistotyöt jäivät Rehbinderilta kesken, mutta eversti Standertskjöld jatkoi hoidetun puistoalueen rakentamista…

1930-luku
Tammikuussa 1928 tulipalossa tuhoutuneen Karlbergin päärakennuksen paikalle rakennettiin nopeassa tahdissa klassistinen ja hyvin maisemaan sopiva puinen ravintola-hotelli, joka avattiin jo vuoden 1928 kesäkuussa. Rakennus oli arkkitehti Matti…

1920-luku
Aulangonvuoren juurelta otetussa kuvassa näkyy vuonna 1907 valmistunut graniittinen portaikko, joka mutkittelee vuoren jyrkkää rinnettä ylös. Portaita on kaikkiaan 322 kappaletta. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy Aulangonvuoren päällä sijainnut…

1930-luku
Eversti Hugo Standertskjöldin aikana Aulangon puistoon kaivettiin kaksi lampea ja niistä kertyneestä irtomaasta tehtiin Mäntykärkeen Vanajaveden rannan lähelle kaksi tekosaarta. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy osa tekosaarille johtavaa siltaa.…
 
Koneluettavat metatiedot: