Aineistot (yhteensä 158)

  • Aihe on tarkasti "Raisio"

Idyllisenä juhla- ja lounaspaikkana tunnetaan Krookilan kotiseutukeskus. Tila myytiin Raision kunnalle vuonna 1965. Krookilan tilan rakennuksia alettiin korjata nykyiseen käyttöönsä 1970-luvun alussa. Kuva on 1960-luvulta, jolloin Krookila oli vielä…

Avainsanat:

Vuonna 1954 valmistunut kunnantalo (nyk. Harkko) on myös osa Raision kirjaston historiaa, sillä kirjasto toimi kunnantalon siipirakennuksessa vuodesta 1955 vuoteen 1976. Raision uuden kaupungintalon valmistuttua kirjastolle kunnostettiin tilat…

Avainsanat:

Vuonna 1981 valmistuneen kaupungintalon on suunnitellut arkkitehti Arto Sipinen.

1983
Raision ensimmäinen julkinen muistomerkki Harry Kivijärven tekemä Kirkonrakentajat-patsas paljastettiin 11.6.1983. Kirkonrakentajien Killin ja Nallin voidaan katsoa symbolisoivan laajemminkin Raisiota rakentaneita sukupolvia.

1958
Asemarakennuksessa toimi posti vuodesta 1924 vuoteen 1982. Aseman posti oli Raision pääpostina vuoteen 1961. Kuvassa aseman postin henkilökuntaa vuonna 1958 asemarakennuksen päädyssä.

1960-luku
Raision pääposti toimi vuodesta 1961 vuoteen 1966 Keonpellon uudessa liikehuoneistorakennuksessa. Postin lisäksi siellä aloittivat ensimmäisinä toimintansa Liisa Helmisen kauppa, Kansallis-Osakepankki ja apteekki.

1950-luku
Ihalan posti toimi Pappilan talon alakerrassa vuodesta 1955 vuoteen 1963. Postin lisäksi rakennuksen alakerrassa toimi tuolloin myös Tarmola. Postilta vapautuneisiin tiloihin muutti Raision Säästöpankin Ihalan konttori, jossa se toimi…

1950-luku
Kuloisten posti sijaitsi Jertantiellä vuoteen 1960, jolloin postitoimisto muutti uuteen Tarmolan rakennukseen Keskitien varteen.

1960-luku
Vanton posti toimi Kaanaantien varrella olevan Koskisen talon alakerrassa vuodesta 1960 vuoteen 1984, jolloin posti muutti tien toiselle puolelle osuuskaupan entisiin tiloihin. Vanton postikonttorin toiminta päättyi vuonna 1991. Kuvassa Vanton postin…

1950-luku
Raision Säästöpankki muutti rakennuttamaansa omaan toimitilaan vuonna 1957. Pankin itsenäinen toiminta päättyi vuonna 1967, jolloin se sivukonttoreineen fuusioitui Turun Suomalaiseen Säästöpankkiin. Vuonna 1980 TSSP:n Raision aluekonttori muutti…

1950-luku
Raision Säästöpankin Ihalan konttori toimi tässä Ihalantien varrella olevassa rakennuksessa vuodesta 1954 vuoteen 1963. Samassa kiinteistössä oli myös Pentti Puiston rautakauppa.

Raision Säästöpankin asemanseudun konttori perustettiin vuonna 1953. Se toimi alkuun Aallon kaupparakennuksen yhteydessä ja sittemmin Vehnätien varrella olevassa kiinteistössä. Asemanseudun konttorin toiminta päättyi vuonna 1991.

1950-luku
Turun Seudun Osuuskassan Raision konttorin toimitalo valmistui vuonna 1954. Pankki toimi tässä talossa vuoteen 1974 asti, jolloin se muutti uusiin toimitiloihin Torikeskukseen. Vanha toimitalo jouduttiin purkamaan vuonna 1976 risteyksen laajennuksen…

1980-luku
Rattlers on yksi maineikkaimmista raisiolaisbändeistä. Vuonna 1980 yhtye oli mukana muun muassa Oulussa järjestetyissä rockin SM-kisoissa.

1980
Raisiolaisen rockin kultakauden yhtyeisiin kuului myös Korroosio. Kuvassa yhtye on kokoontunut ryhmäkuvaan Pommarin yläpuolelle.



Avainsanat:

1984
Raisio tunnetaan paitsi margariinitehtaastaan myös urheilijoistaan. Vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisoihin osallistui peräti kolme raisiolaista urheilijaa vas. soutajat Reima ja Pertti Karppinen sekä kävelijä Reima Salonen. Kuva on…

1950-luku
Raision keskiaikainen Pyhän Martin harmaakivikirkko ennen vuosien 1968-69 restaurointia. Kuva on 1950-luvun jälkipuolelta.

Avainsanat:

Nykyistä kaupungintaloa vastapäätä Raisiontien toisella puolella sijainnut rukoushuone purettiin vuonna 1990. Rakennuksen hirret kuljetettiin Viherlahden leirikeskukseen, Merimaskuun. Uudelleen pystytetty rukoushuone on nykyään leirikirkko, joka…

Avainsanat:

1963
Raision seurakuntatalo valmistui vuonna 1962. Uuden peruskorjatun ja laajennetun seurakuntakeskuksen vihkiäisjuhlaa vietettiin puolestaan vuonna 1999.

Raision seurakunta itsenäistyi senaatin päätöksellä vuonna 1894, ja samana vuonna seurakunta teki kaupan lain edellyttämästä virkatalosta tulevalle kirkkoherralle. Kunnostustöiden jälkeen pappila oli kirkkoherrojen asuinrakennuksena vuoteen 1962,…

Avainsanat:

1960-luku
1960-luvun Raision maamerkkeihin kuului vuonna 1960 valmistunut Esson huoltoasemarakennus. Raision taksiasema muutti uuden huoltoaseman kulmahuoneeseen.

1976
Vanha Esson huoltoasemarakennus purettiin ja sen paikalle rakennettiin uusi huoltoasemarakennus, joka valmistui vuonna 1976. Sen yhteydessä aloitti toimintansa myös Primulan baari, josta tuli 1970-luvun jälkipuolella ja seuraavalla vuosikymmenellä…

Mahittulan koulu aloitti toimintansa Raision ensimmäisenä kansakouluna vuonna 1883. Koulu lopetti toimintansa Kerttulan koulun valmistuttua 1930-luvun alussa. Lasten lukumäärän lisääntymisen johdosta Mahittulan koulu otettiin uudelleen koulukäyttöön…

Avainsanat:

1931
Kerttulan koulu vihittiin käyttöönsä 9. elokuuta 1931. Vihkiäispäiväksi oli koululle johtava tie koristeltu paksuin havuköynnöksin.

Avainsanat:

Uusi koulurakennus valmistui vuonna 1961. Kuva on 1960-luvulta.

Avainsanat:

1947
Tahvion koulun V ja VI luokkien oppilaita opettajansa Anna Siirin johdolla perunan nostossa syksyllä 1947. Perunapellon takana näkyy Tahvion vanha, vuodelta 1916 oleva koulurakennus.

1960-luku
Kuninojan koulurakennus valmistui vuonna 1920. Kuva on 1960-luvulta.

Avainsanat:

Kaanaan vanha koulu valmistui vuonna 1933. Kuva on 1960-luvulta.

Avainsanat:

1960-luku
Raisiossa toteutettiin 1950- ja 60-luvuilla uusien koulujen rakentamisohjelma. Ensimmäisenä valmistui Tahvion koulun lisärakennus vuonna 1953. Kuva on 1960-luvulta.

Avainsanat:

1960-luku
Seuraavaksi valmistui Ihalan uusi koulurakennus vuonna 1956. Kuva on 1960-luvulta.


Kuloisten koulu otettiin käyttöön vuonna 1960. Kuva on 1960-luvulta.

Avainsanat:

1960-luku
Kaanaan uusi koulurakennus valmistui vuonna 1964. Kuva on 1960-luvulta.

Avainsanat:

Nesteentietä nykyisen kirjastotalon kohdalta. Kuva on 1960-luvun lopulta.

Avainsanat:

1978
Kustavintietä läheltä Raision seudun sairaalaa.

Avainsanat:

1977
Ihalantietä Aarno Pappilan talon kohdalta.

Avainsanat:

1970-luku
Ihalan- ja Konsantien risteys. Kuva on 1970-luvun lopulta.

Avainsanat: ,

1966
Ihalantietä Kylänpään talon kohdalta. Tietä hieman eteenpäin kuljettaessa tultiin Ihalan- ja Raisiontien risteykseen.

Avainsanat:

1970-luku
Kaanaantietä osuuskaupan kohdalta.

Avainsanat:

1973
Tanskan kuningatar Margareeta II:n syyskuussa 1973 Suomeen tekemän valtiovierailun ohjelmaan kuului pistäytyminen Raisioon. Arkeologiasta erityisen kiinnostunut kuningatar tutustui Mahittulan Tuomolan poltto- ja ruumiskalmistoon. Kuninkaallista…

Avainsanat:

Raision toiseksi vanhin kerrostalo on Viheriäisiin vuonna 1957 valmistunut Nesteen työntekijöiden ensimmäinen asuntolarakennus. Kuvassa oleva Viheriäisten toinen asuntolarakennus valmistui vuonna 1960.

Killin- ja Nallinpuiston kerrostalot valmistuivat vuosina 1963-64.

Lumparlankadun kerrostalot valmistuivat vuosina 1970-75. Kuva on 1970-luvun lopulta.

Pirilän tila on ollut Rekolan suvun hallussa vuodesta 1931. Pirilä on yhä Raision merkittävimpiä maatiloja.

Friisilän tila oli Sippolan suvun hallussa vuodesta 1902 vuoteen 1967, jolloin tila myytiin Raision kauppalalle. Nykyään päärakennuksessa toimii luontopäiväkoti ja navetan yläkerrassa Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen…

1928
Santalan tila sijaitsi Viheriäisissä, Kaanaassa. Sen paikalle rakennettiin Nesteen insinööritalot eli insinööreille tarkoitetut paritalot, jotka valmistuivat vuonna 1961.

1966
Upalingon tila sijaitsi Raisionlahden itärannalla. Maatalouden harjoittaminen päättyi Upalingossa vuonna 1974, jolloin Pernon telakkaa alettiin rakentaa.

Avainsanat:

Inkoisten tila oli Terhon suvun omistuksessa 1910-luvulta 1960-luvun puoliväliin, jolloin tila myytiin Raision kunnalle. Nykyisen Montiskalankadun ja Krookilan koululle johtavan kävelytien kulmassa mäen juurella sijainneet Inkoisten tilan rakennukset…

Alhaisten tien varrella sijainnut Ylhäisten tila oli Lainion suvun omistuksessa vuodesta 1915 vuoteen 1966, jolloin Raision kauppala osti tilan. Ylhäisten pelloille rakennettiin 1960-luvun lopulla Särkilahdenkadun kerrostalot.

Kaupanteko vanhojen raisiolaisten hyvin muistamassa keskustan osuuskaupassa päättyi vuonna 1973 ja jatkui Torikeskuksen uudessa Sokoksessa. Vanha rakennus toimi muuton jälkeen varastona, kunnes se purettiin vuonna 1977.

1958
Lankisen kauppa avattiin Raision Säästöpankin uuden toimitalon päädyssä vuonna 1957. Kaupan toiminta päättyi vuonna 1971.

Avainsanat:

 
Koneluettavat metatiedot: