Aineistot (yhteensä 863)

  • Aihe on tarkasti "Varsinais-Suomi"

Hahdenniemen uimarannasta tuli yleinen sen tultua kunnan omistukseen. Siellä pidettiin uimakouluja 1960-luvulla. Uimarannan käyttö kuitenkin päättyi 1970-luvun alussa. Kuva on 1960-luvun puolivälistä.

Myös Raisionjoessa oli useita suosittuja uimapaikkoja ennen Raision-Naantalin vesilaitoksen valmistumista vuonna 1957. Kuva on Ihalasta 1910-luvulta.

Raision vanha uimahalli valmistui vuonna 1973. Nykyinen uintikeskus Ulpukka avattiin vuonna 1997 käsittäen peruskorjatun vanhan uimahallin sekä uudisosan.

1962
Raision nopeaan kasvuun ovat vaikuttaneet eritoten Raisio Tehtaat ja Naantalin puolella sijaitseva Neste Oy, joiden tarjoamat työpaikat houkuttelivat paikkakunnalle uusia asukkaita. Raision merkittävin teollisuuslaitos, Lounais-Suomen viljelijöiden…

Avainsanat:

1974
Raisio tunnetaan myös maailman suurimmasta vaihtolavalaitteiden valmistajasta Cargotec Finland Oy:stä, joka tunnettiin aikaisemmin Autolava Oy:nä ja Multilift Oy:nä. Autolavan toiminta siirtyi Naantalista Raisioon, Nesteentien varrelle rakennettuihin…

Avainsanat:

Maatalous-Raision ja teollisuus-Raision rinnakkain eloa 1950-luvulla. Etualalla Pirilän tilan lehmiä laitumella.

Raision kaupungistumisesta huolimatta merkittävää maanviljelyä harjoitetaan yhä muun muassa Hintsan kartanossa, Mahittulassa. Kuva on 1970-luvulta.

Avainsanat:

Huhkon kartano myllyineen ja myllytorppineen – raisiolaista kesäidylliä 1950-luvulta. Myllyalue tuhoutui valtatie 8:n (Turku-Raisio moottoritien) rakennustöiden myötä vuonna 1961. Raision kaupunki osti Huhkon tilan vuonna 1977. Kuva on 1950-luvulta.

Avainsanat:

1958
Raision maineikkain kartano Perno vaikutti monia vuosisatoja voimakkaasti raisiolaisten elämään. Kesäkuun 29. päivänä 1958 vietettiin kartanon 500-vuotisjuhlaa, josta muodostui raisiolaisia yhdistävä kotiseutujuhla. Siitä kertyneet tulot käytettiin…

1958
Raision maineikkain kartano Perno vaikutti monia vuosisatoja voimakkaasti raisiolaisten elämään. Kesäkuun 29. päivänä 1958 vietettiin kartanon 500-vuotisjuhlaa, josta muodostui raisiolaisia yhdistävä kotiseutujuhla. Siitä kertyneet tulot käytettiin…

Avainsanat:

1958
Raision maineikkain kartano Perno vaikutti monia vuosisatoja voimakkaasti raisiolaisten elämään. Kesäkuun 29. päivänä 1958 vietettiin kartanon 500-vuotisjuhlaa, josta muodostui raisiolaisia yhdistävä kotiseutujuhla. Siitä kertyneet tulot käytettiin…

Raision yhteiskoulu (nykyinen Raision lukio) valmistui vaiheittain vuosien 1958 ja 1962 välisenä aikana.

Avainsanat:

1967
Nykyään maamme suurimpiin yläkouluihin lukeutuva Vaisaaren koulu vasta valmistuneena vuonna 1967.

Avainsanat:

Raision vanhin, yhä alkuperäisessä käytössä oleva kouluakennus on Ihalan vanha koulu. Koulu vihittiin käyttöönsä vuonna 1902. Sitä ruvettiin nimittämään Konsan kouluksi 1970-luvun alussa sijaintipaikkansa mukaan. Kuva on 1930-luvulta.

Avainsanat:

1950- ja 60-luvuilla eri puolilla Raisiota oli lukuisa määrä kauppoja, joista suurin osa oli pieniä kauppapuoteja. Vielä vuonna 1969 Raisiossa toimi 41 elintarvikemyymälää. Kuvassa oleva Pasalassa sijainnut Tuomen kauppa palveli asiakkaita vuodesta…

Kauppapuotien toiminta kävi kannattamattomaksi 1970-luvulla, jolloin Kerttulan liikekeskus tavarataloineen alkoi vetää asiakkaita puoleensa. Raision ensimmäinen suurmyymälä Sokos aloitti toimintansa vuonna 1973.

Avainsanat:

Poikkeuksiakin oli. Asemanseudulla vuodesta 1947 sekatavarakauppaa pitänyt Eino Aalto vastasi 1970-luvun mukanaan tuomiin uusiin haasteisiin keskittymällä yhä enemmän rakennustarvikkeiden myyntiin. Kuva on 1950-luvun puolivälistä.

Monille vanhemman polven raisiolaisille seuratalo tanssilavoineen tuo mieleen lämpimiä muistoja vuosikymmenten takaa. Varppeenmäellä sijainnut seuratalo valmistui vuonna 1920. Kukoistusaikanaan se oli Raision huvielämän keskus. Talon käyttö alkoi…

Seuratalon tapaan myös vuonna 1919 käyttöön otettu Raision työväentalo oli aikakautensa monitoimitalo. 1960-luvulla työväentalon käyttö alkoi vähetä talon kunnon heiketessä. Viimeiset kaksi vuosikymmentä muussa käytössä ollut vanha työväentalo…

Vuonna 1950 perustetun Raision urheilulautakunnan ensimmäinen tehtävä oli laittaa alulle kunnallisen urheilukentän suunnittelu. Ihalan kentän rakentaminen oli tuon ajan mittapuun mukaan suurhanke, johon kului useampi vuosi. Kentän vihkiäiset…

Kerttulan liikuntahalli, joka tunnetaan Loimun kotisalina, valmistui vuonna 1987.

1983
Kaupungin urheilun lippulaiva Loimu on pisimpään yhtäjaksoisesti pääsarjassa pelannut lentopalloseura maassamme. Vuodesta 1977 ylimmällä sarjatasolla pelannut Loimu on voittanut kuusi Suomen mestaruutta sekä kertaalleen Suomen cupin. Kuvassa…

Loimu perustettiin alun alkaen vuonna 1958 Kaanaan kyläseuraksi. Toiminnan alkuvuosina Loimu oli yleisseura. Vuodesta 1967 tuli vedenjakaja Loimun historiassa, kun seura päätti keskittyä lentopalloon. Ilman tätä kauaskantoista päätöstä ryhtyä…

Avainsanat:

Yksittäisistä raisiolaisista urheilijoista on kuitenkin tunnetuin soudun jättiläinen, kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen.

1970-luvun lopulla ja 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla Raisio saavutti mainetta myös rock-kaupunkina. Raision suuri ylpeys SIG oli tuolloin suosionsa huipulla tehden kotikaupunkiaan, suurta risteystä tunnetuksi.

Avainsanat:

1986
SIG:in ja muiden raisiolaisyhtyeiden kasvualusta oli koulukeskuksen väestönsuoja eli Pommari ja Raisrockit paikallisen luovuuden voimannäyttöjä.

Lukion urheilukentän päädyssä sijaitseva koulukeskuksen väestönsuoja eli Pommari on ollut bändien…

Avainsanat: ,

SIG:in ja muiden raisiolaisyhtyeiden kasvualusta oli koulukeskuksen väestönsuoja eli Pommari ja Raisrockit paikallisen luovuuden voimannäyttöjä.

Raisrock-konsertteja järjestettiin vuodesta 1979 vuoteen 1985. Kuva on vuodelta 1982, jolloin Raisrock…

Avainsanat:

Idyllisenä juhla- ja lounaspaikkana tunnetaan Krookilan kotiseutukeskus. Tila myytiin Raision kunnalle vuonna 1965. Krookilan tilan rakennuksia alettiin korjata nykyiseen käyttöönsä 1970-luvun alussa. Kuva on 1960-luvulta, jolloin Krookila oli vielä…

Avainsanat:

Vuonna 1954 valmistunut kunnantalo (nyk. Harkko) on myös osa Raision kirjaston historiaa, sillä kirjasto toimi kunnantalon siipirakennuksessa vuodesta 1955 vuoteen 1976. Raision uuden kaupungintalon valmistuttua kirjastolle kunnostettiin tilat…

Avainsanat:

Vuonna 1981 valmistuneen kaupungintalon on suunnitellut arkkitehti Arto Sipinen.

1983
Raision ensimmäinen julkinen muistomerkki Harry Kivijärven tekemä Kirkonrakentajat-patsas paljastettiin 11.6.1983. Kirkonrakentajien Killin ja Nallin voidaan katsoa symbolisoivan laajemminkin Raisiota rakentaneita sukupolvia.

2009
Nousiaisten talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajien muiston kunniaksi julkaistiin laatta Kirkonpiirin koulun rinteessä. Muistolaatta paljastettiin 10.9.2009 juhlallisesti nousiaislaisten valtiopäiväedustajien jälkeläisten sekä Nousiaisten kunnan ja…

2016
Hirvijokilaakso kuvattuna kirkon kävelysillalta kirkonkoskea kohden. Kutsuttu myös Kalahaudaksi.

2000-luvun alkupuolella

Avainsanat:

1982 (kaksi kuvaa), 1989, 1992, 1994, 1997
Hirvijoen Nummen kohdalla ylittävä 1900-luvun alkuvuosina valmistunut kivisilta.

Joen pehmeät savipenkat vaikeuttivat tuntuvasti sillan rakentamista, mutta urakoitsijana toiminut Palon Longin silloinen isäntä hoiti pohjustuksen huolellisesti ja…

1982 (kaksi kuvaa), 1983 (kaksi kuvaa), 1984
Pokkalan pärekattoinen savupirtti on museoalueen vanhin rakennus. Pokkalan torpassa sijaitsevat tupa, tupakamari, porstua, porstuakamari sekä kammio. Rakennuksen vanhimmat osat ovat peräisin 1700-luvun puolivälistä.

Rakennuksessa on asuttu vuoteen…

1984
Nummen vanha koulurakennus juuri ennen purkamista ja purkuvaiheesta.

1985, 1986 (kaksi kuvaa)
Nummentietä molempiin suuntiin; kauppa, Shell, kioski. Ensimmäisessä kuvassa taustalla myös Nousiaisten lukion Abi-ajelun kuorma-autot.

1874
Adolf Lindman työskenteli Turun kansankirjaston ja myöhemmin Turun kaupunginkirjaston v.t. kirjastonhoitajana 1887, kirjastonhoitajana 1888, intendenttinä 1905, varakirjastonhoitajana 1912 ja kirjastonhoitajana 1921-1927. Lindman oli paitsi pappi ja…

n. 1880-1914.
Pehr Fredric von Rettig (1843 Gävle, Ruotsi – 1914 Piikkiö, Suomen suuriruhtinaskunta) oli ruotsalaissyntyinen liikemies. Muutettuaan Turkuun 1867 hän työskenteli sukunsa omistamassa – ja myöhemmin perimässään – savuketehtaassa. Fredric von Rettig…

1891-1922
Turun kaupunginkirjaston hoitajaksi valittiin opettajatar Bertha Hamberg (s. 1852 Turku- k. Kulosaaressa 1943). Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1912 asti, jolloin Turun kansan- ja kaupunginkirjastot yhdistettiin saman johdon alaisiksi ja hänestä…

1886-1887
Turun kansankirjastonhoitaja vuosina 1886-1887

1989
Rautatieasemana toimimisen jälkeen rakennus oli vuosia tyhjillään.

1989
Kuhankuono on Varsinais-Suomessa sijaitseva seitsemän kunnan rajapyykki. Kivelle ulottuvat Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Turun ja Ruskon rajat.

Se on myös Kurjenrahkan kansallispuiston tunnetuin nähtävyys.

Rajapyykissä olevan…

1990
Suhteellisen pieni joki muuttuu tulviessaan varsin laajaksi. Kuvissa Nummen silta ja sen lähiympäristö.

1990
Seurakuntakodin parkkipaikalta kuvattua näkymää Nummelle. Nakkikioski "Nummen risteyksessä" oli aikanaan suosittu kauppa- ja kohtaamispaikka.
 
Koneluettavat metatiedot: