Aineistot (yhteensä 122)

  • Aihe on tarkasti "hautajaiset"

Ensimmäinen hevosvetoisia Pukkilan seurakunnan ruumisvaunuja esittävä kuva on toukokuulta 1939, jolloin kärryjä käytettiin ilmeisesti viimeisen kerran. Lavalla on Kaarlo Laakson arkku. Saattue on kuvassa nykyisen Keskustien ja Veteraanitien…

Olli Remes oli menestynyt maastohiihtäjä sekä Mannerheim-ristin ritari numero 10. Remes menehtyi jatkosodassa vuonna 1942. Hän oli syntynyt Iisalmen maalaiskunnassa.

Tunnettu taiteilija ja pilapiirtäjä Oskari (Oki) Räisänen syntyi Iisalmessa 9.4.1886 ja kuoli Helsingissä 23.5.1950.

Tunnettu taiteilija ja pilapiirtäjä Oskari (Oki) Räisänen syntyi Iisalmessa 9.4.1886 ja kuoli Helsingissä 23.5.1950.

Tunnettu taiteilija ja pilapiirtäjä Oskari (Oki) Räisänen syntyi Iisalmessa 9.4.1886 ja kuoli Helsingissä 23.5.1950.

1983, 22-07-20
Parkkinan ortodoksisessa kirkossa pidettiin kirkonmenot normaalisti kaksi kertaa viikossa; lauantaisin ja sunnuntaisin, sekä kirkollisiin juhlapyhiin liittyvät toimitukset. Morsiuspari vihittiin kirkossa ja juhlat jatkuivat monta päivää kotioloissa.…

1978-06-8
Hautauspalvelujen tarjoaminen ja arkkujen välitys siirtyi Lyydia Palokankaan tehtäväksi Leevi Palokankaan kuoleman jälkeen. Sairaalassa kuolleet vainajat laitettiin arkkuun hoitajien toimesta, mutta sairaalan ulkopuolella kuolleet toimitettiin…

Pukkilassa järjestettyjä sankarihautajaisia. Kuvattu toisen maailmansodan aikana.

Alikersantti Mauri Hyrylä oli ensimmäinen pukkilalainen sankarivainaja. Hän kaatui Muolaassa joulukuussa 1939. Hänet löydettiin ja haudattiin vasta jatkosodan aikana.

Ensimmäisessä kuvassa ovat Pekka Rousi (oik.) ja Eino Nurminen (2.…

Alikersantti Aarne Nurmisen (1916-1940) sankarihautajaiset.
Ensimmäisessä kuvassa ovat Lauri Nurminen (vas.), Eino Nurminen, Selma Nurminen, Tyyne Greijula, Suoma Vainio ja Väinö Nurminen.

Emil Nuuttilan hautajaiset Knuutilan talossa. Arkun ympärille on laitettu kuusenhavuja, kenties henkien torjumiseksi? Kuva on otettu 1930-luvulla.

Ensimmäisessä kuvassa on oikealla Reino Nuuttila ja Alli Nuuttila (3. oik., musta hattu).…

Taustalla näkyy Pukkilan vanha ruumishuone. Kuvasta on tunnistettu vaatturi Heikki Lampinen (vas.) ja Avilla Lampinen. Kuva on otettu n. 1940- ja 1950-lukujen taitteessa.

Kuvassa on Jalmari Rentolan (1905-1941) hautajaisiin osallistuneita omaisia. Oikealla edessä on Anna-Liisa Rentola (Laakso), jolla on kädessään pala desantin laskuvarjoa.

1957
Hebla Kempen (1625-1668) hautajaispuhe. Lisiä Uudenkaupungin historiaan 30.

Haudattu Vehmaan kirkon hautausmaalle

Avainsanat:

Iisalmelainen Maija Liisa Kettunen kertoo ensimmäisistä muistoistaan 1940-luvulla Iisalmen Paaslahden kylällä.

Maija Liisa Kettunen kertoo isoisänsä hautajaisista ja siihen liittyvistä valmisteluista kotitilallaan Tyrmyssä Paaslahden kylällä Iisalmessa 1950-luvulla.

1954
Kalle Keckman, Aili, Elsa ja Pentti Haanpää Mikko Haanpään hautajaisissa vuonna 1954.

1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Muistovärssyä lukemassa Elsa ja Aili Haanpää.

1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

16.10.1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa keskellä Iisak "Iisakki Vähäpuheinen" Tabell ja oikealla Arvi Ähkynen.

Mikko Haanpään hautajaiset vuonna 1954. Kuvassa Mikon lastenlapset.

Leskelän kylän nuoria naisia Mikko Haanpään hautajaisissa 1954.

1954
Mikko Haanpään hautajaiset 1954 Piippolan Leskelän kylässä.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa Elsa ja Aili Haanpää.

16.10.1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa Otavan edustajat Erkki Reenpää, Eino Kauppinen ja Hannnes Reenpää.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

16.10.1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa etualalla Aili ja Elsa Haanpää.

1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa Aili Haanpää.

1955
Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa Väinö Pikkarainen ja Vilho Huikari.

16.10.1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa Heikki Karppinen, Hannes Reenpää ja Hannes Kauppinen.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa mm. Olli, Oskari ja Elsa Haanpää.

1955
Kirjailija Pentti Haanpään hautajaiset 16.10.1955. Kuvassa mm. Suoma ja Oskari Haanpää.

1955
Elsa Haanpää vuonna 16.10.1955 isänsä kirjailija Pentti Haanpään hautajaisissa.

16.10.1955
Aili Haanpää Pentin työpöydän ääressä Pentin hautajaispäivänä 16.10.1955.
 
Koneluettavat metatiedot: