Aineistot (yhteensä 259)

  • Aihe on tarkasti "kirjastot"

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1994

1924-1926
Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto määräsi vuodesta 1928 alkaen nimeämänsä henkilöt tarkastamaan kirjaston toiminnan kolmen vuoden välein. Tarkastuksista laadittiin asianmukainen tarkastuskertomus, jossa kuvattiin kirjaston toiminta ja tilanne sekä…

1934
Kaikki Hämeenlinnan kaupunginkirjaston virat olivat vielä 1930-luvulla sivutoimisia, myös kirjastonhoitajan virka, jota vuodesta 1915 alkaen oli muiden toimiensa ohella hoitanut everstiluutnantti Ernesti Suolahti. Kirjastoapulaisia oli vuodesta 1931…

1972
Mäntsälän yhteiskoulun oppilaiden kirjoituksia aiheista Toivekirjastoni, Tulevaisuuden kirjasto ja Minun mielikirjastoni.

Avainsanat:

2009
Kirkonpiirin koulussa toimii kirjasto, jonne Nousiaisten kunnankirjasto hankkii aineistoa ja hoitaa kokoelmaa. Oppilaat käyvät lainaamassa ja palauttamassa aineistoa opettajiensa johdolla.

2011
Kirkonpiirin kirjastotila siirtyi jumppasalin viereen ja tilassa pidettiin myös atk-tunteja.

Vuonna 1954 valmistunut kunnantalo (nyk. Harkko) on myös osa Raision kirjaston historiaa, sillä kirjasto toimi kunnantalon siipirakennuksessa vuodesta 1955 vuoteen 1976. Raision uuden kaupungintalon valmistuttua kirjastolle kunnostettiin tilat…

Avainsanat:

Ohjeita ja sääntöjä kirjastonhoitajalle

Lahden kaupunginkirjaston lyhyt esittely ja kirjaston lainaussäännöt vuodelta 1946.

1893
Hämeenlinnan kaupungin kansankirjaston asiakkaaksi haluava täytti esipainetun lomakkeen kahden todistajan läsnäollessa. Lomake vuodelta 1893 on säilynyt Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmissa.

1892
Pöytäkirjat lainakirjaston johtokunnan kokouksista, jotka pidettiin 27. maaliskuuta 1892 ja 30. tammikuuta 1893.

Avainsanat:

Joensuun kaupunginkirjaston kirjan irrallinen lankeamispäiväkuitti = eräpäiväkuitti, jossa ensimmäinen eräpäivä on ollut 1.5.1922.

1800- ja 1900 -lukujen taitteessa syntynyttä Sakari Topeliuksen nuorisokirjastoa voidaan pitää Joensuun kirjaston lasten- ja nuortenosaston edeltäjänä. Kirjaston jalona ajatuksena oli estää nuorison turmeltuminen tarjoamalla luettavaksi isänmaallista…

Leena Kokkonen, kirjastonhoitajana Iisalmen kaupunginkirjastossa vuosina 1956 - 1959.

Avainsanat: ,

1900-luku
Syksyllä 1874 toimintansa aloittaneella Oulun kansakoululla oli oma kirjasto. 1900-luvun alkuvuosina painetun luettelon mukaan koulun lastenkirjastossa oli 904 tieto- ja kaunokirjaa. Mukana ovat 1900-luvun alun suosikeista mm. Zacharias Topelius ja…

Maija Jääskeläinen, kirjastonhoitajana Iisalmen kaupunginkirjastossa vuosina 1960 - 1987.

1989
Kunnanvaltuuston ja kouluhallituksen hyväksymä toteutusuunnitelma uuteen kirjastorakennukseen, jota ei koskaan toteutettu.

Avainsanat:

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kirjastoja ylläpitivät erilaiset järjestöt, myös nuorisoseurat. Vuonna 1902 Pohjois-Karjalan Nuorisoseuralla oli 40 haaraosastoa, joista 16:lla oli kirjastot. Liperin Mattisenlahden nuorisoseura oli yksi…

Avainsanat: ,

1992
V. 1991 valmistuneen kirjastorakennuksen myötä kirjaston tilat moninkertaistuivat. Kirjastosali työtiloineen on 420 m2 ja galleriatila 60 m2.

2011, 2012 (neljä kuvaa), 2013
Kirjaston pihaa uudistetiin, ruusupensaat otettiin pois ja tilalle istutettiin erilaisia pensaita ja nurmikkoa.
Kuvat ennen jä jälkeen.

1982
Nousiaisten kirjasto siirtyi Kirkonpiirin koululta Nummelle, Henrikin koulun pihapiiriin.

2012 (kaksi kuvaa), 2013, 2015, 2017
Kirjastosaliin on vuosien aikana lisätty kirjahyllyjä ja esittelytelineitä sekä aineistoa on järjestelty asiakasystävällisemmäksi.

Nuorten alueelle hankittiin uusi sohva.

Kirjaston asiakaspalvelutiski vaihdettiin uuteen, kevyempään, sähköiseen…

2010 (kaksi kuvaa), 2012 (kaksi kuvaa), 2017 (kaksi kuvaa)

2011
Nousiaisten kirjaston näyttelytilassa järjestetään kalenterikuukausittain erilaisia näyttelyitä niin ammattilaisten kuin harrastelijoiden toimesta.

Galleria on suosittu näyttelytilana, usein vapaata aikaa jonotetaan vuoden verran. Tilavaraukset…

1991
V. 1991 valmisteilla oleva kirjastorakennus Nousiaisten Nummella on arkkitehti Saara Juolan suunnittelema.

1991
Nousiaisten kunnankirjaston rakentamiseen saatiin valtion tukea, galleria sen sijaan tehtiin kokonaan kunnan omin varoin.

2013
Lukion kirjastotilassa on pieni kokoelma lukiolaisten käyttöön suunnattua aineistoa. Aineisto järjesteltiin uudelleen lukion remontin jälkeen.

2008
Valpperin lainausasema toimi Valpperin koulun entisessä talkkariasunnossa. Lainausasema oli avoinna tiistaisin kaikille asiakkaille, muulloin lainausasema palveli koulun oppilaita.
Lainausasema suljettiin rakennuksen huonokuntoisuuden vuoksi. Uuteen…

1800- ja 1900 -lukujen taitteessa syntynyttä Sakari Topeliuksen nuorisokirjastoa voidaan pitää Joensuun kirjaston lasten- ja nuortenosaston edeltäjänä. Kirjaston jalona ajatuksena oli estää nuorison turmeltuminen tarjoamalla luettavaksi isänmaallista…

1800- ja 1900 -lukujen taitteessa syntynyttä Sakari Topeliuksen nuorisokirjastoa voidaan pitää Joensuun kirjaston lasten- ja nuortenosaston edeltäjänä. Kirjaston jalona ajatuksena oli estää nuorison turmeltuminen tarjoamalla luettavaksi isänmaallista…

Avainsanat: ,

1911
Skrifter utgifna af Svenska folkskolans vänner, Häft. 69
Biblioteksserien, 1

Opettaja O.J. Braxen, kirjastonhoitajana Iisalmen kaupunginkirjastossa vuosina 1878 - 1908.

Avainsanat: ,

Pukkilan Lainakirjaston ohjesääntö, jossa muun muassa sanotaan (kolmas pykälä): "Samalle henkilölle annetaan yksi teos kerrassaan paitsi poikkeus tiloissa kun kirjastonhoitaja tarpeelliseksi näkee pitkän matkan y.m. tähten lainata useamman mutta ei…

1959
Nuutti Niemelä (vas.) Heilimä Siivolan ja Vilho Sihvolan onniteltavana kirjaston 100-vuotisjuhlassa 1959.

1923
Hämeenlinnan ortodoksinen sotilaskirkko ehti seistä paikallaan Pikkutorin keskellä vain parikymmentä vuotta, ennen kuin sen aika Venäjän vallan muistomerkkinä oli ohi. Rakennus oli itsenäistymisen jälkeen kirkollis- ja opetusministeriön omistuksessa.…
 
Koneluettavat metatiedot: