Aineistot (yhteensä 102)

  • Aihe on tarkasti "maisema"

Kirjoittaja Oskar Relander (1863-1930) oli suomalainen pedagogi ja kansanrunoudentutkija. Hän teki pitkän uran Sortavalan seminaarin johtajana 1908–1928, josta oli välillä poliittisista syistä karkotettuna Siperiaan 1916-1917.

Pertti Mäkelä on ottanut postikorttien kuvat. Suurin osa kuvista on otettu vuosina 2014-2016. Valokuvat ovat olleet esillä Naarkosken sillat -näyttelyssä Hyvinvointikeskus Onnissa kesällä 2016. Näyttelyn on koonnut Elämää Pukkilassa -ryhmä.…

Kaarnesalmi sijaitsee Kaarnesaaren ja Orjatsaaren välillä Sortavalan maalaiskunnassa.

Kaltimon vanha kanava rakennettiin osana Pielisjoen kanavointihanketta. Kanavointityön toteuttajaksi määrättiin insinöörikapteeni Berndt Höök. Kanavan rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 1876 ja se avattiin heinäkuussa 1879. Kanavauoma erotettiin…

Koitajoki (ven. Койтайоки) on Vuoksen vesistön latvavesiin kuuluva noin 200 kilometrin pituinen erämainen joki, joka virtaa sekä Suomen että Venäjän alueilla Suomen ja Venäjän rajan kummankin puolen. Koitajoki alkaa Venäjän puolelta pienistä…

Kuvassa vasemmalla Diakonissalaitos ja oikealla Sortavalan yleinen sairaala.

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.

Kirkonkylän reunalla sijaitsevalla Pukkilanmäellä otettu valokuva. Kuva otettu todennäköisesti 1920-luvulla.

Avainsanat:

Iivo Härkösen matkakuvaus sisältää tietoa mm. Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Laatokan Karjalan historiasta, luonnosta, karjalaisista asukkaista ja heidän elinkeinoistaan.

Avainsanat: ,

Syvänojan kylän maisemaa esittävä, vuodelta 1911 peräisin oleva valokuva on otettu Porvoontien suunnalta.

Avainsanat: ,

Esite sisältää Tolvajärven matkailu- ja retkeilykohteita. Korpiselässä sijaitseva Tolvajärvi kuului Korpiselän pitäjään Laatokan Karjalassa.

Avainsanat: , , ,

1920-luku
Tyrvännön seurakunnan kirkko rakennettiin 1700-luvun lopulla Suotaalan kylään. Kuva on otettu Kirkkomäen rinteeltä kohti Elolankärkeä, jossa näkyvä rakennus valmistui vuonna 1907 raittiustaloksi. 1920-luvulla talossa toimi pitkään puhelinkeskus ja…

1920-luku
Tyrvännön Suotaalan kylä lienee ollut olemassa jo rautakaudella. Asiakirjoissa Suotaala mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1483. Muista tyrväntöläiskylistä poiketen Suotaala ei ole syntynyt kartanon ympärille, vaan on ollut nimenomaan…

Kuva Pukkilan Naarkoskelta. Oikealla Valveen paikka, jossa toimi Pukkilan puhelinkeskus. Valveen talon vasemmalla puolella oli Bäckmannin kauppa. Kolmas rakennus on Salinin paikka.

Ensimmäisessä kuvassa on näkymä Valveen pihalta Naarkoskelle.
Toisessa kuva on vuodelta 1955 ja siitä on tunnistettu Elvi Valve (vas.), Tuulikki Valve, Aulikki Valve ja Anna Valve. Taustalla näkyy puhelinkeskus.
Kolmas kuva on vuodelta 1955 ja…
 
Koneluettavat metatiedot: