Aineistot (yhteensä 69)

  • Aihe on tarkasti "novellit"

1909
Novelli Tuomaalan tuwalla on kirjoitettu Tuomas ja Neena Pohjanpalon hopeahääpäivän kunniaksi. Teuvo Pakkala kuului kokkolalaisten Pohjanpalojen tuttavapiiriin ja toimi heidän omistamansa köysitehtaan konttoristina ja kauppaedustajana vuosina…

1889
Opettaja ja toimittaja J. A. Bergmanin (1844-1924) Kertomuksia sisältää yhdeksän romanttissävyistä ja opettavaista muistelmaa, joista muutamissa vieraillaan kirjailijan kotikaupungissa Oulussa.

1904
Tervanpolttajat sisältää seitsemän tarinaa "Pohjan periltä", ristijärveläisen Salomo Pulkkisen (1873-1952) kotiseudulta. Historiallisten kuvausten aiheet ulottuvat tervanpoltosta korven ihmisten elämänkäänteisiin.

1889
Kirjailijan omin sanoin novelli kuvaa "kansan elämää Itä-Pohjanmaalla". Novellin henkilöt matkaavat markkinoille Kajaaniin.

1894
Novellin päähenkilö palaa maailmalta lapsuudenkotiinsa, joka herättää hänessä haikeita muistoja.

1889
Novelli kertoo Pietarin kaduilla kulkevasta miehestä, joka nuorena oli lahjakas muusikon alku.

1889
Novelli kertoo Pehkos-Jussista, joka kiertelee taloissa ja kylällä salaperäinen kontti selässään.

Avainsanat: , ,

1889
Novellissa kuvataan helsinkiläistä opiskelijaelämää ja muistellaan taakse jäänyttä nuoruutta.

1889
Novelli kuvaa kaupunkilaisten arkielämää Helsingissä.

1889
Novelli kertoo maisteri Alasesta ja hänen opettamastaan koululuokasta, jonka oppilaat heittäytyvät kurittomiksi juuri ennen laskiaista ja joutuvat arestiin.

1925
Sisällysluettelo:

Kolme kohtausta
Särkynyt elämä
Kodittomat
Oikea kosto
Kuilun partaalla
Viime hetkellä
Jäähyväiset isänmaalle

1939
Digitoitu dokumentti sisältää osan kokoelman Ihmiselon karvas ihanuus konekirjoitetuista liuskoista. Ne ovat samassa järjestyksessä kuin julkaistussa kokoelmassa, viimeisenä novellina Iltavoimistelu vankilassa, joka julkaistiin kokoelmassa nimellä…

1934
Digitoitu dokumentti on koneella vihertäville liuskoille kirjoitettu käsikirjoitus novellista Rannan Simon lapsuus. Tekstissä on Gummeruksen merkintä "Haanpää, ladotaan, Rannan talo, Lauma, Gummerus 1937". Novelli kertoo Amerikkaan paenneesta…

1935
Digitoitu dokumentti sisältää novellin Pako ja Paluu. Teksti on kirjoitettu koneella ja siinä on pieniä kynällä merkittyjä korjauksia. Tekstiin on lisätty viimeinen lause käsin: "Ensimmäisessä tilaisuudessa hän ryömisi pois häkistään, palaisi ja…

1937
Digitoitu dokumentti sisältää novellin Hajalle mennyt suku käsikirjoituksen konekirjoitusliuskoilla. Tekstissä on pieniä lyijykynällä tehtyjä korjauksia.Novelli ironisoi herrasväen sukukokouksia. Haanpää on sijoittanut tapahtumat talonpoikais- ja…

1935
Digitoidussa dokumentissa on koneella kirjoitettu Viheriä penkki -novellin käsikirjoitus, jossa joitakin oikeinkirjoituskorjauksia.Novelli on allegoria yhteiskunnassa käytävästä elintilan taistelusta. Tarinassa juopunut herrasmies kutsuu poliisin…

1934
Digitoidussa dokumentissa on koneella kirjoitettuna novelli Kaveri. Tekstissä on pieniä lyijykynällä tehtyjä korjauksia.Novellissa minä-kertoja saa isännältä keppikuritusta, koska on päätynyt eroottiseen kanssakäymiseen talon tyttären kanssa. Sankari…

1930-luku
Digitoitu dokumentti koostuu konekirjoitusliuskoista, joissa on novellin Viimeinen matka käsikirjoitus.Metsätyömies sairastuu erämaassa, mutta ei pääse ajoissa hoitoon ja menehtyy. Novelli vertailee kansanmiehen ja yhteiskunnan merkkihenkilön…

1934
Digitoitu dokumentti sisältää konekirjoitusliuskoilla novellin Riitakaija. Tekstissä on pieniä lyijykynäkorjauksia.Novelli käsittelee ihmisarvoa riippumatta ihmisen iästä tai fyysisestä ulkomuodosta. Tarinan minäkertoja katuu omaa tylyyttään…

Digitoitu dokumentti sisältää kuusi konekirjoitusliuskaa novellista Lotta Aalholm sairastaa. Tekstissä on vain yksi pieni korjaus käsin. Tekstin otsikko on kirjoitettu käsin. Tekstin lopussa on Haanpään nimikirjoitus, hän on ilmeisesti tarjonnut…

1953
Digitoitu dokumentti sisältää novellikokoelman Iisakki Vähäpuheinen käsikirjoituksen. Tekstissä on Otavan vastaanottoleima 11.9.1953. Novellit Hiihtourheilijana, Puhemiehenä, Saarnamiestä kyydissä, Tarkastajana, Kylpyhoitoa, Valittujen lasten kyyti…

1926
Digitoitu dokumentti on lehtiö, johon on siistillä käsialalla kirjoitettu novelli Aholan Juuseppi. Tekstissä ei ole suurempia korjauksia. Novellissa Juuseppi häviää korttipelissä talonsa, tekee maatyömiehenä töitä, juopottelee, tutustuu maatalon…

1926
Digitoidussa dokumentissa on siistillä käsialalla kirjoitettuja lehtiösivuja ja se sisältää kaksi novellia, jotka ilmestyivät Kenttä ja kasarmi -kokoelmassa. Novellit kertovat 1920-luvun Suomen armeijasta ja ne on kirjoitettu Haanpään oman…

1950
Digitoitu dokumentti sisältää kaksi novellia, jotka on kirjoitettu sinikynällä itse tehdyille, kirjanpitovihkosta leikatuille kapeille liuskoille. Novellissa Iisakki Vähäpuheinen saarnamiestä kyydissä Iisakki joutuu Kairanmaan akkojen piikittelyn…

1947-1948
Digitoitu dokumentti sisältää yhdeksän erilaista tekstiä.Tekstit on kirjoitettu lyijy- ja kosmoskynällä palkkakuittilehtiöön, jossa on merkintä "RAAHE OY Halosenniemen saha". Eräs helsingiläisromaani on kirjoitettu Gummeruksen antologiaan Meistä tuli…

1939-1940
Digitoitu dokumentti sisältää novellin Nuori Narkaus ja sota sekä osan romaanin Korpisotaa käsikirjoituksesta. Teksti on kirjoitettu lyijy- ja kosmoskynällä kansiltaan violetinväriseen, 16 cm leveään kouluvihkoon. Vihkon kannessa valkoisella lapulla…

1948
Digitoitu dokumentti sisältää kaksi samanlaista sinipunakantista kouluvihkoa, joissa on neljä novellia kokoelmasta Atomintutkija sekä osa romaanin Jauhot käsikirjoituksesta. Teksti on kirjoitettu kosmoskynällä. Vihko on osin kastunut ja kosmoskynän…

1945
Digitoitu dokumentti on ruskeankeltainen pienehkö lehtiö, josta on revitty lehtiä. Sisältää yhden novellin, tekstistä kaksi ensimmäistä riviä on pyyhitty yli.Novelli Sisu on lyhyt tarina perheriidasta, itsepäisyydestä ja periksiantamattomuudesta.…

1946
Digitoitu dokumentti on violetinvärinen ruutuvihko. Vihko on lävistetty kahdesta kohtaa eli se on ehkä ollut kansiossa. Sivuilta 7-8 on leikattu pala pois johonkin tarkoitukseen, mutta teksti ei katkea, vain kaventuu. Sisältää kolme…

1931
Digitoidussa dokumentissa on neljä konekirjoitusliuskaa, joihin on tehty lyijykynällä pieniä korjauksia. Sisältää yhden novellin käsikirjoituksen.Novelli Tunturit kertoo kahden miehen oleskelusta autiossa tunturimaastossa, jossa he käyvät keskustelua…

1951-1952
Digitoitu dokumentti on 16 cm leveä vihko, josta on poistettu musta kansi. Dokumentissa on viisi novellia ja muutamia merkintöjä. Novellien jälkeen vihkossa on tyhjä aukeama, sitten aukeaman molemmilla sivuilla kirjain-numeroyhdistelmiä lyijy- ja…

1946
Digitoitu dokumentti koostuu kahdesta violettikantisesta pienestä ruuduttomasta lehtiöstä. Ne sisältävät kolme novellia. Novellissa Kivelän Liinun leskeys mökin emäntä käskee miehensä lähteä siirtolaiseksi Amerikkaan. Hän ei välitä kylän naisten…

1945-1946
Digitoitu dokumentti on kirjoitettu lyijykynällä "Piippolan Osuusmeijerin Voin varastovihkoon no. 42". Kirjailijan puoliso Aili Haanpää oli tuolloin osuusmeijerin meijerikkönä. Dokumentti sisältää kaksi novellia, shakkimerkintöjä sekä sekalaisia…

1946
Digitoitu dokumentti on kellertäväkantinen ruutulehtiö, jossa on voimapaperikannet. Se sisältää kolme novellia. Aapeli Metsän sotaa -novellia Haanpää ehdotti kokoelmaan Heta Rahko korkeassa iässä, mutta Otava karsi sen pois, koska kustantaja ei…

1942
Digitoitu dokumentti on keskikokoinen kellanruskeakantinen ruutulehtiö, joka sisältää sekalaisia muistiinpanoja, novellin Vartiossa ja kirjeluonnoksen.  Lehtiön alkuun Haanpää jäljentänyt Gummeruksen talvisotakilpailukutsun, jonka määräaika oli…

1946
Digitoitu dokumentti on kellanruskeakantinen keskikokoinen lehtiö, jossa otsikko "Lehtorin pyöräretki EV" (eli Esko Viirteen merkitsemä). Lopusta revitty lehtiä pois. Sisältää novellin käsikirjoituksen.Novellissa Lehtorin pyöräretki pikkukaupungin…

1946
Digitoitu dokumentti on pienehkö, ruskehtavakantinen KK:n (Kulutusosuuskuntien Keskusliitto) ruutulehtiö, kannessa lukee "Aili Haanpää 1941." Sisältää kaksi novellia. Novellissa Urakkakirkonkävijä eletään vuoden 1865 jälkeisen kunnallishallinnon…

1953-1954
Digitoitu dokumentti on keskikokoinen kellanruskeakantinen lehtiö merkkiä PK n:o 27, joka sisältää osan Kiinan matkan matkakertomuksesta ja kaksi novellikäsikirjoitusta. Teksti on kirjoitettu kosmoskynällä. Kannen kääntöpuolella allekkain numeroita,…

1950
Digitoitu dokumentti sisältää neljä novellia ja apuraha-anomuksen. Teksti on kirjoitettu sinikynällä kapeaan sini- ja punapystyviivoitettuun kirjanpitovihkoon, joka on nurkasta kastunut ja kuivuessaan muuttunut ruskeaksi. Sivulta 31 alkaen vaihtuu…

1945-1946
Digitoitu dokumentti on Rafael Haarlan ruutulehtiö "R.H. No. 103", jossa on sininen yläreunus, sen päällä pala teippiä. Sisältää kuusi novellia. Novelli Vaari muistelee on kertomus pula-ajasta ja aikakausien muuttumisesta. Vaari muistelee omia…

1953
Digitoitu dokumentti on keskikokoinen ruutulehtiö, joka sisältää kirjeluonnoksen ja neljä novellia. Kirjeluonnnos kirjailija Juhani Konkalle koskien juttujen kääntämistä venäjäksi. Laajuus kaksi sivua Kirjoituspaikasta ja -ajasta ei ole…

1951
Digitoitu dokumentti koostuu tilinpitovihkon sivuista, joissa on siniset ja punaiset pystyraidat. Sisältää novellin Matti sekä Korpelaisen päiväkirjaa. Novellin Matti päähenkilö Matti Pikkula on lievästi kehitysvammainen. Hän tekee räsynukkeja ja…

1942
Digitoitu dokumentti on keskikokoinen kellanruskeakantinen ruutulehtiö. Se sisältää novellikäsikirjoituksia sekä luonnoksia novelleiksi. Kirjeet on kertomus vääpeli Sohjusta, joka on kirjeenvaihdossa Kirje-Kaarinan kanssa. Sohju epäilee, että hän…

1939
Digitoitu dokumentti on kirjoitettu lyijykynällä pienille liuskoille, viimeinen liuska on revitty kapeasta ruutulehtiöstä. Viimeisellä sivulla on shakkitehtävä. Vihkossa teksti alkaa kesken, suunnilleen novellin puolivälistä sanoilla: "Viimein…

1951-1953
Digitoitu dokumentti koostuu kahdesta pienestä ruskeakantisesta ruutulehtiöstä, joihin on kirjoitettu lyijy-, sini- ja punakynillä, sekä kahdesta irtoliuskasta, joissa on todennäköisesti Esko Viirretin kirjoittama aiheluettelo. Lehtiöissä on hyvin…
 
Koneluettavat metatiedot: