rakennuspiirustus]]> 1890-luku]]> Hämeenlinna]]> koulut]]> lastenkodit]]> lastentarhat]]> päiväkodit]]> rakennukset]]> Rouvasseuran taloa laajennettiin vuonna 1895 oheisen piirustuksen mukaisesti liittämällä siihen Birger Jaarlin kadun suuntainen lisäosa. Lisäksi vanhaa osaa levennettiin lännen puolelta avokuistilla ja pesutupahuoneella. Hirsirunkoisesta talosta tuli näin L:n muotoinen, pitkä ja matala, mittasuhteiltaan empiretyylinen, mutta myös nikkarityylistä vaikutteita saanut rakennus. Empireä edustavat mm. ikkunatyyppi ja rakennuksen pilasterijärjestelmä. Räystään aluskonsolit taas ovat nikkarityyliset. Laajennetun rakennuksen pinta-ala on 430 neliömetriä. Myös ullakkokerroksessa on huoneita, joita käytettiin asuntopulan aikana lastentarhan henkilökunnan asuntoina. Pihassa oli myös erillinen pakarirakennus pyykinpesua ja ruoanvalmistusta varten.
Talon alkuaikoina rouvasseura piti talossaan köyhille tyttölapsille tarkoitettua pientenlastenkoulua. Vuonna 1856 perustettu koulu toimi ennen oman rakennuksen valmistumista ajuri Nyströmiltä vuokratuissa huoneissa. Uuden talon suurta salia seura vuokrasi erilaisia tilaisuuksia varten tuloja saadakseen. Pientenlastenkoulun ensimmäisenä opettajana mainitaan mamselli Eva Carolina Perden. Aluksi koulussa opetettiin uskontoa, käsitöitä ja päässälaskua, myöhemmin opetusohjelma laajeni käsittämään myös sisälukua, laskentoa, kirjoitusta, maantietoa ja luonnontietoa. Mamselli Perden hoiti opettajan toimensa ohella myös vuonna 1861 perustettua lainakirjastoa, joka alkuaikoinaan toimi samassa talossa.
Rouvasseuran taloon sijoittui parin ensimmäisen toimintavuotensa ajaksi myös vastaperustettu Fredrika Wetterhoffin työkoulu vuonna 1885. Rouvasväen seura luopui omasta koulustaan ja jätti sen vastaperustetun kansakoulun johtokunnan hoitoon vuonna 1871, jolloin kansakoulun ylempi tyttökoulu sijoitettiin seuran omistamaan rakennukseen. Vuonna 1875 rouvasseura perusti orpokodin, jota pidettiin aluksi vuokrahuoneistossa, koska seuran omassa talossa toimi edelleen kaupungin kansakoulu. Kaupungin valtuusmiesten vastustuksesta huolimatta rouvasseura sai oikeuden päätöksellä talonsa taas omaan käyttöönsä pari vuotta myöhemmin, jolloin lastenkoti siirtyi sinne. Lastenkodin yhteydessä toimi jonkin aikaa myös lastenseimi, johon äidit voivat jättää pienet lapsensa päivätyönsä ajaksi 30 pennin päiväkorvausta vastaan.
Vuosina 1884–1897 seura ylläpiti myös ns. kerjäläiskotia eli työkoulua kuljeskeleville lapsille. Työkodin tarkoitus oli pitää lapset pois kaduilta kerjäämästä. Lapset saivat opetusta erityisesti käsitöissä, mutta myös tavallisissa kouluaineissa, ja heille tarjottiin myös kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Rouvasseura ryhtyi myös välittämään töitä köyhille naisille. Kaupunki lopetti kuitenkin avustuksensa tälle toiminnalle, kun sen katsottiin houkuttelevan köyhää väkeä maaseudulta kaupunkiin. Seuran hyväntekeväisyystyö kuitenkin jatkui. Köyhille myytiin edullisesti kylminä talvikausina puita, joita oli ostettu myyjäisten ja arpajaisten tuotoilla. Kaupungin vähäosaiset saivat myös pieniä raha-avustuksia joululahjoiksi. Vuonna 1897 toiminta laajeni vielä sopankeittolaitoksella, josta varattomat kaupunkilaiset saivat ostaa ”hyvää ja sopivaa keittoruokaa” 10 pennin litrahinnalla. Ompelukoulukin perustettiin vuonna 1902.
Rouvasseuran lastenkoti toimi talossa aina vuoteen 1931 asti, jolloin seura lopetti toimintansa ja luovutti omaisuutensa Hämeenlinnan sisälähetysseuralle. Sisälähetysseura myi talon edelleen Hämeenlinnan kaupungille, joka perusti siihen kunnallisen lastenkodin ja kansanlastentarhan. Kunnallinen lastentarha oli aloittanut toimintansa jo v. 1928 Kaurialassa osoitteessa Armas Launiksen katu 1, ja sieltä se muutti korjaustöiden valmistuttua Kaivokadulle 1.9.1931. Rakennuksen korjaus- ja muutostyöt suunnitteli arkkitehti A. Kahma. Talon pihanpuoleisessa osassa toimi lastenkoti ja kadunpuoleisessa osassa 50-paikkainen puolipäiväinen lastentarha. Yhteinen keittiö sijaitsi talon keskellä.
Talvisodan sytyttyä lastentarhan toiminta keskeytyi ja sen tiloissa toimi Hämeenlinnan sotilaslääni. Kaupungin lastenkoti muutti pois talosta vuonna 1946, jolloin siltä vapautuneisiin tiloihin perustettiin 23-paikkainen lastenseimi. Enimmillään Kaivokadun lastentalossa oli koko- ja puolipäiväosastoilla hoidossa 113 lasta. Entinen rouvasseuran talo on ollut siis koko olemassaolonsa ajan lasten käytössä. Vuonna 2021 rakennuksessa sattui kuitenkin vesivahinko, minkä seurauksena päiväkotiryhmä siirtyi väistötiloihin. Hämeenlinnan kaupunki on linjannut, ettei Kaivokadun päiväkoti enää palaa rakennukseen.]]>
Hämeenlinnan maakunta-arkisto]]> fi]]>
Ruohomäki, Veera]]> Varsinais-Suomi]]> Nousiainen]]> Mynämäki]]> Masku]]> Lemu]]> 2020-luku]]> sanataide]]> sadut]]> piirustukset (taide)]]> valokuvat ]]> naakka]]> kirjastot]]> päiväkodit]]>
Hankkeessa mukana oli sanataideohjaaja, kuntien päiväkotien lapsia hoitajineen sekä kotiseudullisesti tärkeät paikat oppaineen.

Viisivuotiaat lapset osallistuivat sanataideohjaajan ohjaamiin sanataidetyöpajoihin, joita järjestettiin samansisältöisinä jokaisessa kunnassa kolmena aamupäivänä. Apuohjaajina toimivat kirjastojen henkilökunta ja päiväkotien hoitajat.

Sanataidepajoissa leikittiin sanoilla, satuiltiin, askarreltiin, kuvattiin, piirrettiin, runoiltiin ja luettiin viisivuotiaiden lasten kanssa. Päähahmoina toimivat huovutetut kirjastonaakka-käsinuket, jotka jäivät elämään kirjastoihin tämä hankkeen jälkeen.


]]>
Nousiaisten kunnankirjasto]]> Jaakkola, Armi]]> Kaunonen, Paula]]> Pyötsiä, Inkeri]]> Toivanen, Pia]]> fi]]>
Huittisten Joulu]]> päiväkodit]]> Huittinen]]> Huittisten Joulu]]> Sahkonhovin päiväkoti]]> Huhkolanpuiston päiväkoti]]> päiväkodit]]> Huittinen]]> päivähoito]]> päiväkodit]]> lastentarhat]]> lapset]]> Kaivokadun lastentarha]]> Hämeenlinna]]> Kauriala]]> 1930-luku]]> Hämeenlinnan kaupunginkirjasto]]> päivähoito]]> lastentarhat]]> päiväkodit]]> pihat]]> lapset]]> leikki]]> rakennukset]]> Kaivokadun lastentarha]]> Kaivokadun päiväkoti]]> Hämeenlinna]]> 1948]]> 1940-luku]]> Hämeenlinnan kaupunginkirjasto]]> sv]]> päivähoito]]> lastentarhat]]> päiväkodit]]> urheilukilpailut]]> hiihto]]> talvi]]> lapset]]> Kaivokadun päiväkoti]]> Kaivokadun lastentarha]]> Hämeenlinna]]> 1940-luku]]> 1948]]> Hämeenlinnan kaupunginkirjasto]]> rakennukset]]> kunnantalot]]> päiväkodit]]> Pukkilan kunnankirjasto]]> fi]]> Pukkila]]> ]]> Kaunonen, Paula]]> Varsinais-Suomi]]> Nousiainen]]> 2010-luku]]> 2020-luku]]> kirjastot]]> päiväkodit]]> projektit]]> sanataide]]> sadutus]]> piirtäminen]]> valokuvaus]]> kirjat]]> sanataideohjaajat]]>
Mukana oli joukko reippaita sanavalmiita viisivuotiaita päiväkotilapsia hoitajineen. Hankkeen aikana ennen kaikkea sanataiteiltiin, runoiltiin, piirrettiin, askarreltiin, luettiin sekä valokuvattiin. Välineinä käytettiin tabletteja, kameroita, paperia ja värejä sekä kirjoja.

Jokaisessa kunnassa vierailtiin kotiseudullisesti merkittävässä paikassa inspiraatiota hakien. Nousiaisissa käytiin kotiseutumuseolla, jossa Seija -oppaan kanssa tutustuttiin museon pihapiiriin ja sen rakennuksiin.

Kirjastoissa toteutettiin samansisältöiset sanataidepajat kahtena aamupäivänä. Sanataideohjaajana toimi Veera Ruohomäki.

Kirjastonaakan kotisivuilla Veera Ruohomäki kertoi sanoin ja kuvin tapaamisten tapahtumista. Naakat pääsivät myös yökylään päiväkoteihin. Sanataidepajojen jälkeen Ruohomäki työsti runsaasta materiaalista yhden yhteisen kirjan, jonka julkistamiseksi järjestettiin juhlalliset tilaisuudet Akseli-kuntien kolmessa kirjastossa. Toimittajat myös kävivät tekemässä juttuja paikallislehteen.

Kirjastot saivat Lounais-Suomen Aluehallintovirastolta hankerahoitusta.]]>
Penttilä, Vesa]]> Honkasalo, Sari]]> Varsinais-Suomi]]> Nousiainen]]> Masku]]> Mynämäki]]> 2010-luku]]> 2020-luku]]> sanomalehdet]]> toimittajat]]> artikkelit (julkaisut)]]> projektit]]> kirjastot]]> päiväkodit]]>
Toimittajat tutustuivat kutsuttuina hankkeeseen ja kirjoittivat hankkeen vaiheista, ja näin lehdenlukijat saivat tietää mitä hankkeessa tehtiin. Hankkeessa mukana oli Akseli-kunnista kirjastojen työntekijöitä, päiväkotien lapsia hoitajineen sekä sanataideohjaaja.]]>
Vakka-Suomen Sanomat]]> Lupa kaupalliseen käyttöön pyydettävä Nousiaisten kunnankirjastosta.]]>
Kaunonen, Paula]]> Varsinais-Suomi]]> Nousiainen]]> 2010-luku]]> päiväkodit]]> rakennukset]]>
Koljolan päiväkoti on rakennettu vuonna 2003 päiväkodiksi. Rakennus on jaettu kolmeen ryhmään ja jokaisella ryhmällä on käytettävissä kolme erillistä huonetta. Piha-alue on suuri, aidattu ja jaettu kahteen osaan. Lähikoulun liikuntasali on varattu päiväkodin käyttöön tunnin ajaksi kerran viikossa koulun lukukauden aikana. Vieressä sijaitsee urheilukenttä, jota voidaan käyttää ulkoliikunnassa ympäri vuoden. Kävelymatkan päässä on metsäalue, johon tehdään retkiä kerran viikossa.

(Lähde: Erityistä tukea tarvitsevan lapsen tuen järjestäminen päiväkodissa. / Tarja Lammila, kevät 2017) ]]>
Lupa kaupalliseen käyttöön pyydettävä Nousiaisten kunnankirjastosta.]]>
Huittisten Joulu]]> Kyläraitin päiväkoti]]> päiväkodit]]> Huittinen]]> Paananen, Vellamo]]> Keitele]]> valokuvat]]> päiväkodit]]> 1970-luku]]> Paananen, Wellamo]]> Keiteleen kunnankirjasto]]> fi]]> Huittisten Joulu]]> Kuninkaisten päiväkoti]]> päiväkodit]]> Huittinen]]> päivähoito]]> lastentarhat]]> päiväkodit]]> pihat]]> leikki]]> keinut]]> lapset]]> rakennukset]]> Kaivokadun lastentarha]]> Kaivokadun päiväkoti]]> Hämeenlinna]]> 1947]]> 1940-luku]]> Hämeenlinnan kaupunginkirjasto]]> lahjoitukset]]> donationer]]> päiväkodit]]> daghem]]> vierailut]]> besök]]> Vaasa]]> Vasa]]> Malmö]]> 1940-luku]]> 1950-luku]]> 1960-luku]]> Inbjudan och program kring vänorten Malmö och grundandet av daghemmet Malmögården.]]> Paananen, Vellamo]]> Keitele]]> valokuvat]]> päiväkodit]]> 1970-luku]]> Paananen, Wellamo]]> Keiteleen kunnankirjasto]]> fi]]> Kaunonen, Paula]]> Varsinais-Suomi]]> Nousiainen]]> 2010-luku]]> päiväkodit]]> rakennukset]]> Lupa kaupalliseen käyttöön pyydettävä Nousiaisten kunnankirjastosta. ]]> Paananen, Vellamo]]> Keitele]]> valokuvat]]> päiväkodit]]> yrittäjät]]> televisiot]]> 1970-luku]]> Paananen, Wellamo]]> Keiteleen kunnankirjasto]]> fi]]> Joensuu]]> päiväkodit]]> Gävlenlinna]]> Paananen, Vellamo]]> Keitele]]> valokuvat]]> rakennukset]]> pappilat]]> päiväkodit]]> Paananen, Wellamo]]> Keiteleen kunnankirjasto]]> fi]]>