Aineistot (yhteensä 13)

  • Aihe on tarkasti "paloasemat"

Karvisen kirkko tarkoitti aikanaan iisalmelaisessa puhekielessä Iisalmen ensimmäistä poliisiputkaa ja palolaitosta. Kaunis rakennus siirrettiin myöhemmin Kangaslammille. Karvisen kirkon kattoa näkyy kuvan etualalla.

Nakkilan vanha paloasema Leistilän risteyksen tuntumassa. Jalmari Salovaaran suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1943, ja se toimi paloasemana vuoteen 1998 asti. Värikuvan on ottanut Niina Uusi-Seppä vuonna 2009.

Avainsanat: ,

Vuonna 1938 valmistunut VPK:n talo sijaitsi keskeisellä paikalla silloisessa Raision keskustassa. Rakennus purettiin vuonna 1971 Raisiontien levennyksen tieltä. Kuvassa etualalla Raision taksiautoilijoita. Eletään 1950-luvun jälkipuolta.

Raision keskustasta noin vuonna 1970 otettu ilmakuva. Kuvassa etualalla paloasema ja koulukeskuksen aluetta.

Raision palokunta aloitti toimintansa uudessa paloasemarakennuksessa vuonna 1969. Uusi paloasema rakennettiin kaukonäköisesti Nesteentien varteen, josta oli hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan. Alun alkaen siihen muuttivat vuoden 1969 alussa…

Avainsanat:

Karvisen kirkko tarkoitti aikanaan iisalmelaisessa puhekielessä Iisalmen ensimmäistä poliisiputkaa ja palolaitosta. Kaunis rakennus siirrettiin myöhemmin Kangaslammille.

(Aineiston luovuttajat: Pentti ja Kyllikki Keinänen)

Paloasema. Vuosiluku ei tiedossa.

1892
Hämeenlinnan vapaapalokunta perustettiin vuonna 1873. Tuolloin neljäkymmentä kaupunkilaista halusi perustaa vapaaehtoisen "palosammutus- ja korjausjoukkion" avuksi yleiselle palokunnalle. Palokaluston hankkimiseksi kerättiin rahaa mm. järjestämällä…
 
Koneluettavat metatiedot: