Aineistot (yhteensä 127)

  • Aihe on tarkasti "sillat"

Porvoonjoen Pukkilan Naarkoskella ylittänyt vanha kivisilta

Naarkoski 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ennen sähkölaitoksen perustamista. Vasemmalla oleva rakennus valkoisine kulmalautoineen oli myllyllä jauhatuksia tehneiden majapaikka. Sen oikealla puolella ovat sauna, mylly ja saha. Myllärin asunto…

Avainsanat: ,

Naarkoski 1910-luvulla. Kuva on otettu ennen vuotta 1915, sillä siinä on vielä Porvoonjoen yli rakennettu Naarkosken puusilta. Kivisilta valmistui vuonna 1915. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Vikströmin sähkölaitos, joka oli samalla paikalla kuin…

Naarkosken koskimaisema. Kuvasta on tunnistettu Eelin Venäläinen (vas.), Arvi Lehtinen ja Katri Bergström (os. Lehtinen). Taustalla näkyvä Naarkosken uusi kivisilta valmistui vuonna 1915. Kuva kuuluu Arto Lehtisen kuvakokoelmaan.

Avainsanat: , , ,

Vuonna 1925 päivätty kuva Naarkoskesta. Etualalla Porvoonjoki ja taustalla vuonna 1915 valmistunut kivisilta. Vasemmalla näkyy myllyrakennus.

Avainsanat: , ,

1946
Paul Hakasteen vuonna 1946 Pukkilan Naarkoskesta tekemä maalaus. Kuvassa näkyvät muun muassa Naarkosken mylly ja sähkölaitos. Kun maalausta tehtiin, saha oli juuri palanut.

Naarkosken uusi kivisilta Porvoonjoen yli valmistui vuonna 1915. Ylimmäinen, kuohuvaa koskea esittävä kuva on otettu pian sen jälkeen, sillä vasemmassa reunassa näkyvät vielä vanhan vesirännin jäänteet. Toinen ja kolmas kuva on otettu todennäköisesti…

Tämä seurue on kuvattu Pukkilan Syvänojan jokisillalla.

Liikenneonnettomuus Naarkosken vanhalla kivisillalla. Kuvan ottamisajankohta ei ole tiedossa.

Avainsanat: ,

Tulvavesi peitti Savijoella Kukonkorven sillalle johtavan tien vuonna 1965. Sillasta on kuvassa näkyvillä vain keskikohta. Polkupyöräilijä on Harri Mäkelä.
Toisessa kuvassa näkyy taustalla Savijoen seuratalo.

1958
Ensimmäinen Kokemäenjoen yli rakennettu kiinteä silta toimi alunperin rautatiesiltana Tampereella. Nakkilan Arantilankoskella silta vihittiin käyttöön vuonna 1938. Se purettiin uuden sillan tieltä talvella 1989-90.

Avainsanat: ,

Puiden katveessa Backbergien talo, vasemmalla Villatehtaan isännöitsijän asuinrakennus.

Kuvassa näkyvä Palojoen silta korvattiin uudella 1912. Joen takana näkyvässä talossa oli kunnantoimisto ja tien vastakkaisella puolella nimineuvos Backbergin talo. Attilan rakentama asuin"palatsi" sillan korvassa vasemmalla.

2012-04-27
Yksi Inarin alueen saksalaisten vankileireistä sijaitsi Ivalossa lossituvan ja Ivalon ruokoushuoneen välistä kulkevan tien päässä. Sotavangit työskentelivät Ivalon siltatyömaalla. Vankeja ei saanut ruokkia, mutta joskus naiset laittoivat lepäpalasia…

Runo Huittisten Museo- ja kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1986

Kuvia Huittisten Museo- ja kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1978

Artikkeli Huittisten Museo- ja kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1987

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1995

Kuva Naarkosken sillasta otettu noin vuonna 1905-1910. Edustalla on Myllytupa, taustalla vasemmalla sahan rakennuksia ja oikealla sillan jälkeen nahkurin rakennus. Meneillään on tukin uitto.

Naarkosken sillan vihkiäisissä vuonna 1985.
Ensimmäisessä kuvassa nauhaa ovat leikkaamassa Esko Pekkarinen (vas.), kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eino Saarikko, liikenneministeri Matti Luttinen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Yrjö Siltala ja Tie-…

Pertti Mäkelä on ottanut postikorttien kuvat. Suurin osa kuvista on otettu vuosina 2014-2016. Valokuvat ovat olleet esillä Naarkosken sillat -näyttelyssä Hyvinvointikeskus Onnissa kesällä 2016. Näyttelyn on koonnut Elämää Pukkilassa -ryhmä.…

Kuva on otettu Naarkosken sillalla 1950-luvun alussa.
Kuvassa on vasemmalta lähtien Asko Perttilä, Jussi Perttilä, Pirkko Kontula, Helle Perttilä, Helmi Perttilä, Tuomo Perttilä (sylissä), Impi Perttilä, Irja Perttilä (seisoo Impin edessä) ja…

Tukinuittoa Naarkoskessa. Ensimmäisessä kuvassa näkyy taustalla Naarkosken kivisilta.
Kolmannessa kuvassa Yrjö Honkanen (vas.).
Neljännessä kuvassa Vilho Perttilä (vas. mies, jonka sylissä on lapsi) ja Helvi Kilpinen (keskellä, musta takki).…

Ensimmäisessä kuvassa Merja Laine istuu Syvänojan vanhalla sillalla. Seuraavissa kahdessa kuvassa rakennetaan uutta siltaa.
Neljännessä kuvassa vanha silta näkyy vasemmalla taustalla.
Viidennessä kuvassa pioneerit korjaavat siltaa n. vuonna 1995.…

Naarkosken uusi voimalaitos, joka otettiin käyttöön vuonna 2000. Kuvan on ottanut Kalle Sihlman vuonna 2005.

Kuvia vuoden 1966 suuresta tulvasta. Suurtulva johtui runsaslumisesta talvesta ja myöhäisestä keväästä. Uhkakuvana oli, että Naarkosken sillan alla oleva nielu menee tukkoon ja vesi tulvii sillan yli.
Toisessa kuvassa on vasemmalta lähtien kolhoosi,…

Tulva Kanteleella, Myllyn sillalla vuonna 1935. Kuvassa ylhäällä seisovat Kauko Perttilä (vas.), Tauno Perttilä, Impi Perttilä ja Oskari Perttilä. Oikealla reunassa ovat Katri Perttilä ja Eino Lempälä. Autoa ajaa Mauno Perttilä ja auton reunalla…

Avainsanat: , , , ,

Ensimmäisessä kuvassa on näkymä Valveen pihalta Naarkoskelle.
Toisessa kuva on vuodelta 1955 ja siitä on tunnistettu Elvi Valve (vas.), Tuulikki Valve, Aulikki Valve ja Anna Valve. Taustalla näkyy puhelinkeskus.
Kolmas kuva on vuodelta 1955 ja…

Asko Perttilän ottamia kuvia Naarkosken sillasta rakennusvaiheessa. Silta valmistui vuonna 1985.
Alimmaisessa kuvassa on n. 1940-luvulla tehty, nykyään purettu turbiinikaappi.

2009, 2016
Nousiaisten kirkolta pääsee Vanhaan Pappilaan kävelysiltaa pitkin. Silta ylittää Hirvijoen.

2009, 2016
Suuri Postitie kulki aikoinaan Nousiaisten pitäjän poikki.

Suuren Postitien tolpat uusittiin vuonna 2009 Nousiaisissa. Kuva Maskuntien alusta.

2016
Nummen silta ylittää Hirvijoen Maskuntien alussa. Hirvijoen Nummen kohdalla ylittävä 1900-luvun alkuvuosina valmistunut kivisilta.

Joen pehmeät savipenkat vaikeuttivat tuntuvasti sillan rakentamista, mutta urakoitsijana toiminut Palon Longin…

2014
Suuri Postitie kulki läpi Nousiaisten pitäjän aikoinaan, kuva Fatijoen kivisillan kohdalta.

2014
Fatiojan silta rakennettiin kivistä.

Ylikulkusiltojen tarkoituksena oli saada jalankulkijat turvaan vilkasliikenteisten teiden halkomasta keskustasta. Rakennetuista silloista oli suurin vuonna 1978 valmistunut 310 metriä pitkä Keonsilta. Keskustan saneeraustöiden yhteydessä pahoin…

1982 (kaksi kuvaa), 1989, 1992, 1994, 1997
Hirvijoen Nummen kohdalla ylittävä 1900-luvun alkuvuosina valmistunut kivisilta.

Joen pehmeät savipenkat vaikeuttivat tuntuvasti sillan rakentamista, mutta urakoitsijana toiminut Palon Longin silloinen isäntä hoiti pohjustuksen huolellisesti ja…

1987
Suhteellisen pieni joki paisuu suureksi tulvien aikaan vuosittain.

1992
Kevyen liikenteen silta Hirvijoen yli rakenteilla v. 1992.
 
Koneluettavat metatiedot: