Salovius, K. R.]]> Kajaani]]> Kajaaninjoki]]> 1800-luku]]> 1910-luku]]> kanavat (vesiväylät)]]> vesiliikenne]]> kosket]]> kanavasulut]]>
Sisältää lisäksi taulukoita ja tilastoja esimerkiksi sulkujen läpi kulkeneesta veneliikenteestä sekä niiden kautta kuljetetuista tavaroista vuodesta 1847 vuoteen 1914.]]>
Tie- ja vesirakennusten ylihallitus]]> fi]]> Kajaani]]> Kajaaninjoki]]>
Claudelin, Henrik Vilhelm]]> Kainuu]]> historia]]> paikallishistoria]]> 1800-luku]]> sahalaitokset]]> Kajaaninjoki]]> Kainuun Sanomat]]> artikkelit (julkaisut)]]>
Vuonna 1861 oli Kajaanin kihlakuntaan tullut lisää kolme sahaa, Myllyrannan (Paltamo) saha ja kaksi kotitarvesahaa Hyrynsalmen pitäjään.

Kaupunki yritti häätää sahalaitosta ajanmukaisempien teollisuusyritysten tieltä, mutta sahan alueen maanomistajista tuli oikeuskiista. Sahanomistajat Snellman ja Weckman puolustautuivat väittämällä, että sahan perustajalle kirkkoherra Wegeliukselle oli vakuutettu omistusoikeus sahaan ja että sahan alue ei ollut kaupungille lahjoitettua maata. Lopulta historiallisia papereita tutkittuaan antoi pormestari G. Enwald päätöksen, että "kauppias Snellmanin ja luutnantti Weckmanin on poistettava sahalaitos ja jätettävä riidanalainen alue Kajaanin kaupungin vapaaseen hallintaan".

Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numero 141/1935. Kirjoittajana Henrik Vilhelm (Wille) Claudelin.]]>
Kainuun Sanomat]]> fi]]> Kajaani]]> Kajaaninjoki]]>
Enwald, Gustaf]]> Kajaani]]> historia]]> paikallishistoria]]> 1600-luku]]> 1700-luku]]> 1800-luku]]> 1900-luku]]> sillat]]> sillanrakennus]]> Kainuun Sanomat]]> artikkelit (julkaisut)]]>
Ensimmäisen Ämmänsillan tarkasta rakennusajankohdasta ei ole varmaa tietoa, mutta sen arvellaan rakennetun Kajaanin linnan kanssa samaan aikaan, eli noin vuonna 1609. Silta koostui kahdesta osasta: toinen kulki linnan ja maaseurakunnan ja toinen linnan ja kaupungin välillä.

Vuonna 1716 venäläiset räjäyttivät linnan, ja samalla tuhoutui myös pohjoispuolen silta. Sodan jälkeen rakennettiin hävitetyn sillan tilalle uusi, jonka kevättulvat veivät sekä uuden että vanhan sillan vuonna 1741.

Toinen Kajaanijoen yli kulkeva silta oli käytössä sata vuotta eli vuoteen 1845, jolloin artikkelin kirjoitushetkellä käytössä ollut silta valmistui.

Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa 1.2. ja 5.2. vuonna 1936. Kirjoittajana G. Enwald.]]>
Kainuun Sanomat]]> fi]]> Kajaani]]> Kajaaninjoki]]>
Enwald, Gustaf]]> Pohjanmaa]]> Savo]]> historia]]> henkilöhistoria]]> joenperkaus]]> kanavat (vesiväylät)]]> kanavasulut]]> Kajaaninjoki]]> Kajaani (sanomalehti)]]> artikkelit (julkaisut)]]>
Samuel Chydenius hukkui 11. heinäkuuta 1757 Kokemäenjoen koskia mittaillessaan. Hänen jatkajakseen määrättiin hänen apulaisensa Jaakko Stenius.

Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä, ja sen on kirjoittanut kruununvouti G. Enwald.]]>
Kajaani (sanomalehti)]]> fi]]> Kajaani]]> Kajaaninjoki]]>