Aineistot (yhteensä 95)

  • Avainsanat: kirjastot

1932
Kajaanin ruotsinkielisen lainakirjaston historiaa.

Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numero 97/1932. Kirjoittajana G. Enwald.

1933
Otteita Kajaanin valtuuskunnan pöytäkirjoista vuosilta 1875-1915 (painetussa otsikossa virheellisesti vuoteen 1906).

Käsiteltävinä on ollut muun muassa kaupungin lukusalin perustamisesta, teiden avaamisesta ja korjaamisesta sekä avoimesta kätilön…

1916
Hämeenlinnan kirjaston kokoelmaluetteloa vuodelta 1912 täydentää neljä vuotta myöhemmin painettu lisäluettelo, joka sisältää kirjaston hankinnat vuosilta 1912–1915. Neljän vuoden aikana kirjastoon on hankittu uutta kirjallisuutta alle kahdeksansataa…

1912
Kirjastot julkaisivat 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alkupuolellakin kirjaluetteloitaan painettuina. Luetteloita myytiin asiakkaille, jotta nämä saattoivat jo kotona tutustua kirjaston tarjontaan. Hämeenlinnan kansankirjaston luettelossa…

1893
Hämeenlinnan kaupungin kansankirjaston asiakkaaksi haluava täytti esipainetun lomakkeen kahden todistajan läsnäollessa. Lomake vuodelta 1893 on säilynyt Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmissa.

Maija Liisa Kettunen kertoo muistojaan lukemisesta, kirjoista ja Iisalmen kaupunginkirjastosta 1950-luvulta.

1950-luku
Vuonna 1861 perustettu Hämeenlinnan kaupunginkirjasto muutti tähän entisen ortodoksisen sotilaskirkon rakennukseen vuonna 1924. Myös Hämeenlinnan maakunta-arkisto toimi saman talon yläkerrassa vuosina 1926-1977. Kaupunginkirjastossa 1950-luku oli…

1930-luku
Nykyiset kartat eivät enää tunne Pikkukatua, jonka näkymiä tämä postikortti kuvaa. Mukulakivipäällysteinen katu on kuitenkin edelleen olemassa Turuntien poikkikatuna Pikkutorin laidassa. Pikkukatu kulkee vasemmalla näkyvän vanhan puisen…

Julkaisussa kerrotaan Kiihtelysvaaran kirjaston historiasta, joka sai alkunsa tohtori Johan Walter Parviaisen testamenttilahjoituksesta Karjalaiselle Osakunnalle vuonna 1925. Testamentti velvoitti osakunnan perustamaan lahjoittajan isän, kauppaneuvos…

1937
Soini Mujon käsikirjoitus on eräänlainen Hämeenlinnan kirjastotoiminnan 75-vuotishistoriikki, vaikka se ei koskaan ilmestynyt painettuna. Kirjastolautakunta lunasti kuitenkin Mujon käsikirjoituksen helpottamaan kirjaston satavuotishistoriikin…

Pahkamäen kyläkirjasto 1970, jota Mirjam Nuutinen hoiti 19v. Kuvassa myös Martti Nyyssönen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 12.3.1970.

1920-luku
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston toiminta uudessa komeassa kirjastotalossa alkoi vilkkaana heti vihkiäisten jälkeen joulukuussa 1924. Lainoja oli keskimäärin sata päivässä, mikä oli entiseen verrattuna huippulukema. Lainausosasto oli kuitenkin…

1934
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston henkilökuntaan kuuluivat vuonna 1934 vanhempi kirjastoapaulainen Sofia Purhonen, kirjastonhoitaja Ernesti Suolahti, nuorempi kirjastoapulainen Anni Saarto ja ylimääräinen apulainen Soini Mujo. Kuvasta puuttuvat…

1934
Vuonna 1934 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto oli toiminut kymmenen vuotta uusissa tiloissaan Turuntien päässä. Kirjastotalon toiseen kerrokseen oli kesällä 1926 majoittunut Hämeenlinnan maakunta-arkisto. Lainauskerroksessa ovesta tullessa vasemmalla…

1934
Uuden kirjastotalon avaaminen vuonna 1924 lisäsi kaupunkilaisten lainausinnokkuutta suuresti. Heti seuraavana vuonna vuosilainaus nousi kaksinkertaiseksi verrattuna siihen asti parhaaseen vuoteen 1918. Vuonna 1930 Hämeenlinnan kirjaston lainausluvut…

1934
Kaikki Hämeenlinnan kaupunginkirjaston virat olivat vielä 1930-luvulla sivutoimisia, myös kirjastonhoitajan virka, jota vuodesta 1915 alkaen oli muiden toimiensa ohella hoitanut everstiluutnantti Ernesti Suolahti. Kirjastoapulaisia oli vuodesta 1931…

1934
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston vuonna 1924 käyttöön otetussa kirjastotalossa käsikirjasto sijaitsi ovesta tultaessa vasemmalla puolella omassa erillisessä tilassaan. Käsikirjaston aineistoon sai tutustua vain kirjastossa, kotilainoja sieltä ei…

1934
Kun kaupunginkirjasto avattiin uusissa tiloissa vuonna 1924 siirryttiin samalla avohyllyjärjestelmään, mikä tarkoitti, että asiakkaat voivat vapaasti tutkia hyllyissä olevia kirjoja ja valita sieltä lainattavaa. Aikaisemmin teos valittiin kirjaston…

Pukkilan Lainakirjaston ohjesääntö, jossa muun muassa sanotaan (kolmas pykälä): "Samalle henkilölle annetaan yksi teos kerrassaan paitsi poikkeus tiloissa kun kirjastonhoitaja tarpeelliseksi näkee pitkän matkan y.m. tähten lainata useamman mutta ei…

1900-luku
Syksyllä 1874 toimintansa aloittaneella Oulun kansakoululla oli oma kirjasto. 1900-luvun alkuvuosina painetun luettelon mukaan koulun lastenkirjastossa oli 904 tieto- ja kaunokirjaa. Mukana ovat 1900-luvun alun suosikeista mm. Zacharias Topelius ja…

1903
Vuonna 1899 Oulun kansankirjasto muutti keskikaupungille, nykyisen Isonkadun ja Saaristonkadun kulmaukseen. Uusissa tiloissa kirjasto järjestettiin ja kirjat luetteloitiin uudelleen, aukioloaikaa lisättiin ja lukusalin yhteyteen perustettiin…

1905
Oulun kansankirjaston lisäluettelo 1904 täydentää edellisen vuoden kokoelmaluetteloa. Vihkoseen painetut säännöt kertovat lainauksen olleen maksullista. Yhden kirjan lainaaminen maksoi 5 penniä, 10 pennillä sai kirjoja kuukaudeksi lainaan ja markka…

1911
Vuosina 1911-1929 kaupunginkirjasto sijaitsi Åströmin perikunnan lahjoittamassa huvilassa Ainolan puistossa. Kirjastolla oli käytössään yhdeksän huonetta, joihin sijoitettiin lainausosasto, käsikirjasto ja sanomalehtisali.

Kesällä 1910 kirjasto…

1896
Vuonna 1896 Oulun kansankirjasto sijaitsi Heinätorin kansakoulun pienessä kamarissa, jossa sitä pidettiin aluksi avoinna vain talvisin kahdesti viikossa tunti tai kaksi kerrallaan. Kirjaston kirjoja ei säilytetty nykyiseen tapaan avohyllyissä, vaan…

Satutuntia on pitämässä kirjastonhoitaja Hanna Tervola.

Kameralainausta hoitaa Terttu Pakkanen. Kortistolle on kumartunut kirjastonhoitaja Teemu Oinonen.

Kuvassa vasemmalta alkaen kirjastonjohtaja Maija Jääskeläinen, Mikael (Mikko) Vilokkinen, Ate Rytkönen, kirjastoapulainen Raili Rytkönen sekä Iisalmen kaksoistyttölyseon ranskan kielen lehtori Anni Krogerus.
 
Koneluettavat metatiedot: