Aineistot (yhteensä 305)

  • Avainsanat: koulut

1928
Hämeenlinnaan perustettiin yksityinen kuusiluokkainen keskikoulu tyttöjä varten vuonna 1924. Kaupunki lahjoitti Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun osakeyhtiölle tontin Kaurialan kaupunginosasta, vanhan hautausmaan laidalta. Uusi koulutalo valmistui…

1928
Hämeenlinnaan ryhdyttiin perustamaan tyttökoulua jo vuonna 1919. Tarkoitus oli saada valtion ylläpitämä tyttökoulu, mutta hanke ei onnistunut. Lopulta ahkeran varainkeruun jälkeen perustettiin yksityinen, Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun…

1879
Anders Emil (Antti) Favén (1841–1913) oli Hämeenlinnan normaalilyseon ja lyseon historian ja maantieteen opettaja, joka toimi myös lyseon rehtorina ja kansakoulujen tarkastajana. Favén oli myös Hämeen Sanomien alkuperäinen nimimerkki Antti. Hänen…

1950-luku
Yksikerroksinen empiretyylinen puurakennus Pikkutorin varrella on rakennettu Hämeenlinnan palon jälkeen 1830-luvulla. Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun perustajat ostivat rakennuksen vuonna 1887, ja vuosisadan lopulla se sai jatkokseen vielä…

Hamulan koulun 90-vuotisjuhlakuva 1986. Perustettu 1896. Koulu on ollut kylän musiikkitoimintakeskus perustamisvuodesta lähtien. Ensimmäisen lukuvuoden opettaja oli Albin Walkonen Lahdesta.

Hamulan koululla opettaja Jaakko Korhosen aikana. Vasemmalla rva Korhonen, Arttu Pellikka sylissä Irja-tytär, Veera Vesterinen, Maire myöh. Brömsi, takana Emil Vesterinen, Jaakko Korhonen sylissä tytär, takana vasemmalla Otto Karhunen,…

Avainsanat: , ,

1912
Professori, valtioneuvos Eliel Aspelin-Haapkylä (1847–1917) osti vuonna 1893 Heinun kylästä Ranta-Vihtilän maatilan, jolle hän antoi nimeksi Rauhalahti. Professori lupasi jo vuonna 1897 lahjoittaa kunnalle tontin ja 5000 markkaa rahaa, jos kunta…

1931
Tietoja Kajaanin ala-alkeiskoulun oppilaista vuosilta 1840-1876.

Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdissä numerot 105, 106, 107, 108, 109, 111, 112 ja 113 vuonna 1931. Kirjoittajana G. Enwald.

1958
Invaliidisäätiön maatalousoppilaitoksen vuosikertomus vuodelta 1957. Sisältää oppilas- ja henkilökuntaluettelot, tietoa koulun toiminnasta, pääsyvaatimukset ja hakuohjeet.

Avainsanat: ,

Kansakoululaitoksen isä Uno Cygnaeus esitti ajatuksen kansakouluista. Niiden tarkoituksena oli kehittää ruumillisia ja henkisiä taitoja ja antaa tasapuolisesti kaikkia elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja myös tytöille.

Joensuun suomalaisen klassillisen lyseon vuosikertomus lukuvuonna 1903-1904. Sisältää artikkelin Joensuun lyseon rahakokoelma / järjestänyt J. W. Ronimus.

Joensuun lyseo perustettiin säätyjen ja senaatin hyväksynnällä vuonna 1865, eli 17 vuotta kaupungin perustamisen jälkeen. Se aloitti toimintansa ns. yläalkeiskouluna. Tällaisena se toimi aina vuoteen 1874 saakka, jolloin se muutettiin…

Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Koulu siirtyi valtion haltuun ja valtionavun piiriin vuonna 1899. Lukukausimaksut alenivat ja vuonna 1904 ruotsin kieli poistui pääsyvaatimuksista.Tyttökoulu…

Koneluettavat metatiedot: