Aineistot (yhteensä 20)

  • Avainsanat: maanviljely

Kuvissa Eskolan talon väki on peltotöissä Pukkilan Syvänojalla 1920-luvulla. Taustalla näkyy ilmeisesti Hyrylänmäki.

1888
1800-luvun lopulla tervan hinta oli laskenut ja sen poltto velkaannutti tekijänsä. Oulun apulaislääninagronomi Anders Theodor Europaeus (1836-1912) kampanjoi voimallisesti maanviljelyksen ja karjanhoidon puolesta. ”Jos Kajaanin kihlakunnan wanhat…

Maija Liisa Kettunen muistelee lapsuuttaan ja maatalalon töitä Tyrmyn maatilalla Paaslahdessa Iisalmessa.

Ensimmäisessä kuvassa Viljo Oksa kaivaa perinteisesti ojaa peltoon lapiolla.
Toisessa kuvassa hän käyttää kyntöauraa hevosvetoisessa yhdistelmässä.
Kolmannessa kuvassa hevoset vetää rekikuormaa pellolla ja poika ohjastaa kuorman päältä.

Edward Weck ohjastaa hevosta "pienentämisessä" rullaäkeellä.

Ensimmäisessä kuvassa kerätään pellavaa sirpillä.
Toisessa kuvassa pellavan keruussa on vasemmalta Viivi, Teuvo, Elsa ja Elsbeth Mäkelä.
Kolmannessa kuvassa ollaan Umpimaan heinäpellolla. Taustalla näkyy vanha navetta.

Pellavaa loukutetaan uudessa Arvilassa 1940-luvun alussa.
Tunnistetut eturivissä vasemmalla Maria Aalto ja oikealla Aira Peltonen (Heikkilä).
Takarivissä vasemmalla Kyllikki Hannukainen (Riihimäki).

Otto Kauhanen heinäpellolla. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.10.1967.

Heinäpellolla Ville ja Kaisa Raatikainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 2.8.1968.

Ida ja Pekka Nuutinen heinäpellolla Hamulanniemessä. Timanttihäät 2.11.1969. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 31.10.1969.

Vartiaisen niityltä Suvannon suolla. Kuva Matti Jääskeläinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 25.8.1964.

Kyntökilpailu. Jaakko Saastamoinen kilpailusarallaan. Kuvaaja tuntematon.

Keiteleen Lehdon puimuri, ohjaa Toivo Paananen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.9.1968.

Emäntä Elna Raatikainen Kummunkylän Kaunismäessä heinän teossa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 11.7.1969.

Kuopion maanviljelysseura perustettiin vuonna 1861. Seuran toiminta-aluetta oli koko lääni mukaan lukien Karjala. Maanviljelijöiden kokouksia pidettiin vuorovuosin Savossa ja Karjalassa. Vuonna 1887 Pohjois-Karjalaan alettiin puuhata omaa seuraa.…

Viipurin läänin maanviljelysseuran vuosikertomus vuodelta 1893 on seuran 43. toimintavuosi.

Kuopion maanviljelysseura perustettiin vuonna 1861. Seuran toiminta-aluetta oli koko lääni mukaan lukien Karjala. Maanviljelijöiden kokouksia pidettiin vuorovuosin Savossa ja Karjalassa. Vuonna 1887 Pohjois-Karjalaan alettiin puuhata omaa seuraa.…

1789
Hyödyn ajan väitöskirjoihin kuuluu myös Hans Henric Johnin (k. 1822) vuonna 1789 laatima kirjoitus, joka käsittelee Uudenmaan ja Hämeen läänin taloudellisia oloja. Myös John teki väitöskirjansa professori Pehr Adrian Gaddin johdolla Turun…
 
Koneluettavat metatiedot: