Aineistot (yhteensä 23)

  • Avainsanat: maisema

Amalia Lehtinen ja laiduntava lehmä. Kuvassa oikealla Pukkilan työväentalo. Kuva otettu todennäköisesti 1930-luvulla.

Ensimmäisessä kuvassa on Arvilan talo Torpinkylässä. Toisessa kuvassa on näkymä Arvilan mäeltä. Kuva on otettu todennäköisesti ennen 1920-lukua. Viimeisessä kuvassa on vanha Kylä-Arvilan tila.

1900-luku (vuosikymmen)
Torin länsilaidalla, silloisen Läntisen Linnankadun varrella oli vielä 1900-luvun alkuvuosina matalia puutaloja. Vasemman reunan empiretyylinen puutalo oli rakennettu Hämeenlinnan palon jälkeen 1830-luvulla. Se tunnettiin kaupungissa 1900-luvun…

1890-luku
Kasviaiheisilla piirroksilla koristeltu sommitelmakortti Hämeenlinnan nähtävyyksistä on lähetetty 1890-luvulla joulukorttina Turusta. Kuvien aiheina ovat näkymä Kaupunginpuistosta kohti Hämeen linnaa, Keinusaaren lääninsairaala ja kruununmakasiini…

1900-luku (vuosikymmen)
Monikuvakortissa on näkymiä Hämeenlinnasta kahdessatoista pikkukuvassa, jotka kortin lähettäjä on numeroinut ja nimennyt. Pikkukorteissa on kuvattuna mm. Hämeen linna, Pitkäsilta, Kaupunginpuisto, Karlbergin kartano ja Aulangonjärven Lusikkaniemi.…

1890-luku
Piirretyssä sommitelmakortissa 1890-luvulta on kuvattuna Hämeenlinnan Pitkäsilta ja Keinusaaren empirerakennukset, näkymä Kaupunginpuistosta Hämeen linnaa kohti sekä Aulangonvuoren paviljonki Aulangonjäven maisemissa. Kuvan keskellä on Venäjän lipun…

1900-luku (vuosikymmen)
Vuosisadan vaihteen postikortissa on näkymä Kaupunginpuistosta kohti Hämeen linnaa ja kasarmialuetta. Kortin on lähettänyt venäläisen upseerin tytär Hämeenlinnasta sulhaselleen Jaroslavin kaupunkiin syyskuussa 1906. Hän on merkinnyt…

1890-luku
Hämeenlinnan kirkon tornista kohti pohjoista otettua kuvaa hallitsee vuonna 1888 valmistunut Hämeenlinnan lyseon uusrenessanssityylinen rakennus. Matalat puutalot ympäröivät uljasta koulukartanoa. Taustalla Vanajaveden länsipuolella näkyy Hämeen…

1900-1901
Kirjakauppias Enok Rytkönen osti A. Alopaeuksen kirjakaupan vuonna 1900 ja hyödynsi alkuun Alopaeuksen käyttämiä valokuvia postikorteissaan. Tässä Alopaeuksen alun perin 1890-luvulla julkaisema postikortti on muunnettu sortokauden kuutamokortiksi…

1958
Nakkilan Kirkkokadun ja Kauppatien välistä aluetta vuonna 1958.

Avainsanat: , ,

1915
Vuonna 1915 ilmestyneen Hämeenlinnan matkaoppaan loppuosassa on kuvaus Hämeenlinnasta Kangasalle ulottuvasta laivareitistä, jolla "uudet ajanmukaiset laivat välittävät säännöllistä liikennettä kesäiseen aikaan". Opas jakaa tietoa reitin varrella…

Kuva luultavasti 1920-luvulta

Avainsanat: , ,

Pukkilan keskustassa sijainnut Merikannon talo. Taustalla oikealla näkyy vanha lääkäritalo. Kärryissä on Aaro Hyrylä kuljettamassa maitoa meijerille.

Naarkosken koskimaisema. Kuvasta on tunnistettu Eelin Venäläinen (vas.), Arvi Lehtinen ja Katri Bergström (os. Lehtinen). Taustalla näkyvä Naarkosken uusi kivisilta valmistui vuonna 1915. Kuva kuuluu Arto Lehtisen kuvakokoelmaan.

Avainsanat: , , ,

1900-luku (vuosikymmen)
Saksassa painettu koristeellinen postikortti on Knackstedt & Naether -yhtiön tuotantoa. Yhtiö alkoi vuonna 1899 julkaista Souvenir Border Cards -sarjaa, jossa kauniisti koristeltu kehys yhdistettiin maisemakuvaan. Tämän kortin kuva-aiheena on…

Kuvassa avautuu näkymä Holmanmäeltä Kanteleen kylään päin. Edessä näkyy Kanteleenjärvi. Keskellä puun takana näkyy navetta, jonka takana on Jaakkolan talo.

Pertti Mäkelä on ottanut postikorttien kuvat. Suurin osa kuvista on otettu vuosina 2014-2016. Valokuvat ovat olleet esillä Naarkosken sillat -näyttelyssä Hyvinvointikeskus Onnissa kesällä 2016. Näyttelyn on koonnut Elämää Pukkilassa -ryhmä.…

Kirkonkylän reunalla sijaitsevalla Pukkilanmäellä otettu valokuva. Kuva otettu todennäköisesti 1920-luvulla.

1920-luku
Tyrvännön seurakunnan kirkko rakennettiin 1700-luvun lopulla Suotaalan kylään. Kuva on otettu Kirkkomäen rinteeltä kohti Elolankärkeä, jossa näkyvä rakennus valmistui vuonna 1907 raittiustaloksi. 1920-luvulla talossa toimi pitkään puhelinkeskus ja…

1920-luku
Tyrvännön Suotaalan kylä lienee ollut olemassa jo rautakaudella. Asiakirjoissa Suotaala mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1483. Muista tyrväntöläiskylistä poiketen Suotaala ei ole syntynyt kartanon ympärille, vaan on ollut nimenomaan…

Ensimmäisessä kuvassa on näkymä Valveen pihalta Naarkoskelle.
Toisessa kuva on vuodelta 1955 ja siitä on tunnistettu Elvi Valve (vas.), Tuulikki Valve, Aulikki Valve ja Anna Valve. Taustalla näkyy puhelinkeskus.
Kolmas kuva on vuodelta 1955 ja…

Nakkilan vanha kirkko häämöttää horisontissa. Kuva on todennäköisesti 1920-luvulta.

Postikorttina julkaistu kuva Nakkilan keskustasta. Ajankohta todennäköisesti 1920-luku.

Avainsanat: , ,

 
Koneluettavat metatiedot: