https://digi.kirjastot.fi/items/browse?tags=postikortit&sort_field=Dublin+Core%2CCreator&output=atom2024-03-28T12:55:50-05:00Omekahttps://digi.kirjastot.fi/items/show/134295Kuvan oikeassa reunassa näkyy Lammin säästöpankin rakennus "Rahala", joka valmistui vuonna 1940. Tontti kirkon vierestä oli ostettu säästöpankille jo vuonna 1917 maanviljelijä R. Huovilalta. Pankki oli ehtinyt toimia entisessä Huovilan talossa vain puolisen vuotta, kun rakennus tuhoutui samassa tulipalossa kuin kirkkokin. Vasta parinkymmenen vuoden kuluttua säästöpankki palasi samalle tontille.]]>2022-12-19T07:55:19-06:00
Lammin keskiaikaisen kirkon korjaus sisällissodan jälkeen suoritettiin muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa. Uuden katon ja entisestä täysin poikkeavan sisustuksen suunnitteli arkkitehti Usko Nyström. Esimerkiksi katon entinen lautaholvi korvattiin teräsbetoniholvilla ja sisätilojen pitkistä lehtereistä luovuttiin. Taiteilija Bruno Tuukkanen koristeli kirkon seinät ja holvit rikasmuotoisilla kalkkimaalauksilla, ja uuden alttarikaapin veisti taiteilija Johan Friedl. Kirkkorakennuksen viimeisin, arkkitehti Virpi Tervosen suunnittelema korjaus valmistui vuonna 2002. Lammin kirkko on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö. Kuvan oikeassa reunassa näkyy Lammin säästöpankin rakennus "Rahala", joka valmistui vuonna 1940. Tontti kirkon vierestä oli ostettu säästöpankille jo vuonna 1917 maanviljelijä R. Huovilalta. Pankki oli ehtinyt toimia entisessä Huovilan talossa vain puolisen vuotta, kun rakennus tuhoutui samassa tulipalossa kuin kirkkokin. Vasta parinkymmenen vuoden kuluttua säästöpankki palasi samalle tontille.
Hämeenlinnan lyseon uusrenessanssityylinen koulurakennus sai kolmikerroksiset lisäsiivet molempiin päätyihinsä vuonna 1936. Lisärakennukset oli suunnitellut rakennushallituksen arkkitehti G. A. Wigström jo 1920-luvun lopulla. Rakentaminen kuitenkin viivästyi 1930-luvun lamavuosien vuoksi. Tammikuussa 1937 käyttöön otettuihin siipirakennuksiin mahtui yksitoista uutta luokkahuonetta. Talvi- ja jatkosodan aikana lyseorakennuksessa toimi sotasairaala.
Kuvernööri Otto Carl Rehbinder perusti Hämeenlinnan kaupunginpuiston eli Parkin 1800-luvun puolivälissä. Viime vuosisadan alun postikortissa näkyy tien reunassa Parkin länsilaidan kiviaitaa. Postikortin on lähettänyt kirjailija Hilja Haahti isäpuolelleen senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskiselle vuonna 1902.
Vanhin tunnettu silta Vanajaveden yli sijaitsi 1600-luvulla linnan pohjoispuolella, suunnilleen nykyisen rautatiesillan kohdalla. Seuraava silta rakennettiin linnan ja Hätilänniemen välille 1740-luvulla. Ensimmäinen silta nykyiselle siltapaikalle Keinusaaren ja keskikaupungin välille valmistui vuonna 1794, jolloin sillan rakennustyöt olivat kestäneet yli kahdeksan vuotta. Uuden sillan rakentaminen tuli jälleen ajankohtaiseksi 1870-luvulla, ja senaatti tarjosi sillan rakentamista ja ylläpitoa kaupungin tehtäväksi. Kuvassa näkyvä puinen Pitkäsilta, Lääninsillaksikin kutsuttu, valmistui kuitenkin valtion kustannuksella vuonna 1878 ja palveli niin kaupungin kuin lääninkin asukkaita aina vuoteen 1909 asti. Viljamakasiini ja lääninsairaalan rakennukset sillan takana Keinusaaressa ovat arkkitehti C. L Engelin käsialaa ja peräisin 1830- ja 1840-luvuilta.
Kivisellä Pyövelinmäellä tehtiin jo 1840-luvulla kallioiden räjäytystöitä ja maaston tasaamisia, joista kertyi runsaasti kiviä käytettäväksi puiston rakennelmissa. Kiviä käytettiin mm. pitkiin kiviaitoihin, jotka rajasivat puistoa sen länsi- ja luoteispuolella. Kuvassa näkyy puiston länsilaidan kiviaitaa Tampereelle johtavan tien laidassa ns. Pikku-Parkin kohdalla olevassa ylämäessä. Pikku-Parkiksi kutsuttiin Tampereentien länsipuolelle jäävää aluetta, johon jo 1800-luvun lopulla syntyi harvahkoa esikaupunkiasutusta puiston kohdalle. Nykyään alue kuuluu Puistonmäen kaupunginosaan.
Läntinen Viertotie johti Hämeenlinnan keskustasta Kuivansillan yli länteen päin 1900-luvun alussa. Tie tunnettiin myös Chaussé-katuna. Viertotie on vanha nimitys rakennetun kaupunkialueen ulkopuolisille maanteille, joilta vaadittiin kestävyyttä vilkkaan liikenteen tai raskaiden kuormien takia. Vuoteen 1908 asti viertoteiden hoito oli Hämeenlinnassa pääosin valtion vastuulla, vaikka kaupunki osallistuikin kustannuksiin. Talvisessa postikortissa Läntisen Viertotien kaupungin puoleisessa päässä häämöttää vuonna 1900 valmistunut ortodoksinen sotilaskirkko. Tien oikealla puolella on Suomenkasarmien aidattu alue ja vasemmalla puolella näkyy vanhan hautausmaan kiviaitaa. Kiviaidan rakensi tykistösotamies Eerik Rask Suomen sodan jälkeen vuonna 1809, ja se purettiin Turuntien leventämisen yhteydessä 1900-luvun puolimaissa. Hautausmaan laidassa puiden takana on Nordenswan-suvun empiretyylinen hautakappeli. Turuntie tuli nimeksi tälle Hämeenlinnasta länteen johtavalle valtaväylälle vuonna 1925.
Julkaistu painettuna: Hämeenlinna : Enok Rytkönen.
Identifiointitunnus
URN:NBN:fi-fe2019121147349
Provenienssi
Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (Matti Parkkosen yksityiskokoelma)
Oikeudet
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.
Signe Brander kuvasi Karlbergin kartanon rantapuiston yläviistosta varmaankin kartanon itäpäädyn tornista vuonna 1912. Rannassa näkyy kartanon venelaituri ja toisen laiturin päässä sijaitseva uimahuone. Kuvan keskellä olevan ison visakoivun taakse jää kivinen lemmenluola, jonka molemmin puolin polut kaartuvat kohti rantaa. Luolan takana on puinen, hevosenkengän muotoinen penkki. Kuvan taustalla vasemmalla häämöttää Hämeen linnan siluetti. Juna on ilmeisesti juuri ylittänyt vanhan rautatiesillan, joka peittyy osittain savuun.
Valokuva on otettu Karlbergin vanhan kartanon tornista pohjoiseen päin kohti Hattulaa. Etualalla näkyy osa kartanon pienehköstä edustuspihasta. Rakennuksen tällä puolella piha oli korotettu ja tuettu kivimuurilla tasaiseksi. Kartanorakennukseen rajautui puoliympyrän muotoinen hiekkakenttä, jonka keskellä oli pyöreä kukkaistutus. Hiekkakenttää ympäröivät nurmikkoalueet kukkaistuksineen ja ruukkukasveineen. Ruukuissa kasvatettiin mm. agaveja ja palmuja, jotka viettivät talven kartanon kasvihuoneissa. Pihan pengerryksen reunalta alkoi kartanon talouspiha monine rakennuksineen. Taustalla näkyy Vanajaveden rannan peltomaisemaa ja Mäntykärki, jonne Standertskjöldin aikana istutettiin puukujanteita.
Suurin piirtein lounaan suunnasta otetussa ilmakuvassa näkyvät keskiaikainen Hattulan Pyhän ristin kirkko ja kirkkopiha. Kirkkopihaa ympäröi harmaakiviaita, johon liittyy kaksi porttirakennusta ja kellotapuli. Oikeassa reunassa on kirkon etelänpuoleinen porttirakennus ja sen takana kirkon seinustalla asehuone. Porttirakennukset ovat keskiajalta, vaikkakin etelänpuoleinen on osittain rakennettu uudelleen 1700-luvulla, samoin kuin asehuoneen etelä- ja länsiseinä. Kirkkopihan taustalla näkyy Hurttalan kylän rakennuksia ja peltoja Vanajaveden rannassa.
Hämeenlinnan kaupungin vaakunan täsmällinen ulkoasu oli vakiintumaton aina vuoteen 1956 asti, jolloin otettiin käyttöön kaupungin nykyinen, Gustaf von Numersin suunnittelema vaakuna. Vanhemmissakin versioissa on aiheina Hämeen linna ja Vanajavesi sekä useimmiten linnan tornien välissä auringonkasvot. Tämän postikortin vaakunassa auringon tilalla on kuitenkin punainen tähti.
Niemelän torppa sijaitsi Mäskälän Paavolassa Katumajärven itäpuolella. Paavola kuului osana Katisten kartanoon. Niemelän torpan rakennusryhmä oli rakennettu perinteiseen länsisuomalaiseen umpipihamalliin. Torppa tyhjeni asukkaistaan vuonna 1907. Vuonna 1933 tontin osti lehtori Sigrid Dahlström ja hän rakennutti sille Niemelän kesähuvilan. Kuvan taustalla oikeassa reunassa näkyvät Tuomarinsaari ja Mantereenlinna.
Katumajärven rannalla Mantereenvuorella oli 1900-luvun alkuvuosina hieno näköalapaikka. Vasemmalla näkyy Tuomarinsaari ja kuvan keskelle oikealta ulottuu Pitkäniemi. Kortissa on käsinkirjoitettu teksti: Tämän valokuvan on Ipi itse ottanut. Ipi oli Valborg von Fieandtin lempinimi. Hänen isänsä kaupunginlääkäri Karl von Fieandt rakennutti Onnela-nimisen huvilan Katumajärven rantaan Paavolankulmalle vuonna 1899.
Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (Matti Parkkosen yksityiskokoelma)
Oikeudet
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.
Lammin keskiaikainen harmaakivikirkko on kuvattu tähän postikorttiin eteläseinustan asehuoneen puolelta. Asehuoneen oven yläpuolella on pyöreä ikkuna ja päätykolmiossa ulkoinen saarnastuoli, josta voitiin saarnata kesäaikaan ja lukea esim. viranomaisten tiedonantoja tai muita kuulutuksia. Kuvassa näkyvä kellotapuli rakennettiin sisällissodassa palaneen tapulin tilalle. Uusi kellotapuli muistuttaa palanutta tapulia, mutta sen alaosa rakennettiin kuitenkin puun sijasta graniitista. Kellotapuli on kolminivelinen ja pohjaltaan nelikulmainen. Kahdella sivulla on pyörökaariset pariovet kirkkorakennuksen pääoven kohdalla, joten avattuina ne muodostavat kirkon porttikäytävän. Tapulin sivuseinissä on kaksi pientä pyörökaarista ikkunaa. Puisen kellohuoneen kaikilla sivuilla on parioviset ääniluukut ja kellotornin huipulla kahdeksankulmainen lyhty, jonka katon ylin osa on sipulinmuotoinen. Tulipalon jälkeen tapuliin saatiin uudet kellot Viipurista Papulan kasarmin lakkautetusta sotilaskirkosta, josta kolme suurinta kelloa lahjoitettiin Lammille.
Lammi oli maatalousvaltainen pitäjä aina 1970-luvun puoliväliin asti. Vuonna 1910 ammatissa toimivasta lammilaisista 90 prosenttia sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Vuoteen 1970 mennessä tämä osuus oli pudonnut 50 prosenttiin, ja vuonna 1990 enää noin 28 prosenttia lammilaisesta työvoimasta toimi alkutuotannossa. Vuosisadan alkupuolella maataloudessa koettiin kaksi suurta murrosta. Ensimmäisenä tapahtui torppien ja mäkitupien itsenäistyminen sosällissodan jälkeen, jolloin Lammille syntyi nelisensataa uutta maatilaa. Karjalaisen siirtoväen asutustoiminnan myötä syntyi vielä 164 uutta tilaa. Värillisen postikortin kuvassa on 1940-luvun alun idyllistä maalaismaisemaa jostakin Lammin kylästä. Punamullalla maalattu maatilan päärakennus ulkorakennuksineen sijaitsee mäenkumpareella, jota viljapellot ympäröivät. Kuvan maatilaa tai kylää ei ole toistaiseksi tunnistettu.
Pikkutorin laidan puinen empiretalo on alun perin rakennettu asuinkäyttöön vuonna 1832, heti Hämeenlinnan palon jälkeen. Vuosina 1886–1888 Fredrika Wetterhoffin työkoulun kutomo-osasto toimi talossa, jonka silloin omisti Fredrikan isä, laamanni G. A. Wetterhoff. Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun perustajat ostivat rakennuksen Wetterhoffin perillisiltä, ja vuonna 1888 taloon siirtyi kymmenen vuotta aiemmin perustettu tyttökoulu. Vuonna 1897 rakennettiin Hallituskadun puolelle puinen lisärakennus, johon mahtui kaksi luokkahuonetta. Tyttökoulu siirtyi vuonna 1904 suomalaisen yhteiskoulun osakeyhtiölle, ja pian tarvittiin taas lisätilaa. Yhteiskoulun tontille mahtui vielä jugendtyylinen kivirakennus, jossa koulutyö alkoi syksyllä 1907.
Katumajärven ympäristö kuului 1900-luvun alkupuolella vielä Vanajan kuntaan. Jo 1800-luvun lopulla Katumajärven rannoille alkoi muodostua huvila-asutusta. Pitkälläniemellä on kaksi vanhaa huvilaa, Koivisto ja Hongisto. Koivisto on ilmeisesti 1870-luvulta ja Hongisto 1880-luvulta. Lehtori Edvard Palander osti Hongiston huvilan 1889. Ensimmäisen rantahuvilan Paavolan alueelle rakennutti kaupunginlääkäri Karl von Fieandt vuonna 1899.
Hämeenlinnan 1870-luvulla rakennettu rautatiesilta on tässä postikortissa kuvattuna Vanajaveden länsirannan puolelta 1900-luvun alkuvuosina. Alkuperäinen rautatiesilta oli käännettävä, mutta sen kääntökoneisto vaurioitui sisällissodan aikaisessa räjäytysyrityksessä. Tämä aiheutti haittaa laivaliikenteelle, mutta asiaa pohdittiin kuitenkin muutama vuosi, ennen kuin rautatiehallitus päätti rakennuttaa uuden sillan. Uudesta sillasta ei tullut enää kännettävää, mutta se oli sen verran vanhaa korkeampi, että suuremmatkin laivat pääsivät kulkemaan sen alitse. Uusi silta valmistui vuonna 1924.
Lääninarkkitehti C. A. Edelfelt suunnitteli Kaupunginpuistoon sveitsiläistyylisen puistoravintolan, joka avattiin vuonna 1861 toukokuussa Floran päivänä. Edelfelt oli myös yksi ravintolahanketta ajaneen Parkkiyhtiön perustajista. Puistoravintola sijaitsi puiston itärinteessä. Rakennuksessa oli ravintolasali, kaksi kabinettia, keittiö ja tarjoilutiskillä varustettu kassahuone sekä kapea veranta. Leveät portaat johtivat kohti rantaa kävelytielle ja laiturille. Ravintolan pihalla oli istutuksia ja koristeuurna. Rakennuksen edessä pylvään päässä näkyy peilipallo. Ravintolan pohjoispuolella oli keilarata. Puistoravintolan suosio vaihteli eri vuosikymmeninä, kunnes se ränsistyneenä purettiin 1960-luvulla.
1900-luvun alussa keskustasta Läntiselle Viertotielle (nyk. Turuntielle) kuljettiin Kuivansillan yli. Vasemmalla kuvassa näkyy Suomenkasarmien puurakennuksia. Vuosina 1881–1901 Suomella oli asevelvollisuuteen perustunut oma armeija, ns. vanha sotaväki. Hämeenlinnaan sijoitettiin 7. tarkk'ampujapataljoona, jonka kasarmialue rakennettiin 1882–1883 Kuivansillan länsipuoliselle alueelle, jossa aiemmin sijaitsivat puutarhuri Vikmanin ja kaupungin apteekkarien kasvi- ja yrttitarhat. Kasarmien suunnittelutyöstä vastasi pääasiassa arkkitehti August Boman. Keskuspihan ympärillä oli neljä samanlaista U:n muotoista komppaniarakennusta, joista yksi on säilynyt nykypäiviin. Pataljoonan komentajan ja komppanianpäälliköiden asuintalot sijaitsivat rivissä kasarmialueen itäreunassa. Suomalaisen sotaväen lakkauttamisen jälkeen vuonna 1901 kasarmialue jäi venäläisen sotaväen käyttöön.
Rantapuistoa kaunistettiin istutuksilla 1890-luvulla ja uudelleen vuoden 1904 jälkeen. Tässä kuvassa puisto näyttää kovin autiolta, joten kuva on luultavasti otettu ennen lehtori A. Th. Böökin istutustoimia 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Puiston laidassa olevan laivasataman liikenne oli vilkkaimmillaan 1860-luvulla, ja laivaliikenteen uusi nousukausi koettiin 1900-luvun alkuvuosina. Rantapuiston satamalaituri oli vaatimaton ja puusta rakennettu, vaikka sitä laajennettiinkin vuonna 1901. Hämeenlinnan höyrylaivaosakeyhtiö aloitti toimintansa vuonna 1900. Yhtiö rakennutti heti kaksi uutta höyrylaivaa, Kangasalan ja Innon. Vuonna 1908 liikenteeseen saatiin vielä edellisiä suurempi Pälkäne-laiva. Laivarantaan rakennettiin satamakonttori vuonna 1911, joten tässä kuvassa sitä ei vielä ole. Pieni rakennus kuvan vasemmassa laidassa on yksi kaupungin yleisistä kaivoista. Ennen kaupungin vesijohtolaitoksen valmistumista 1910-luvulla kaivoja oli useita eri puolilla kaupunkia. Taustalla näkyy myös kaupungin pyykkihuone, joka oli rakennettu tynnyrien varassa kelluvalle lautalle. Pyykkihuoneen lattiassa oli aukkoja, joista pyykkiä huuhdeltiin järvessä. Taustalla Rantakadun ja Residenssikadun kulmassa oleva iso puurakennus oli rakennusmestari H. Wathénin talo.
Lammin ensimmäinen suojeluskuntatalo on tässä postikortissa kuvattuna pellolta läheltä Tirmulan tienhaaraa. Suojeluskunta osti Rikhard Huovilalta vuonna 1924 tontin Niipalan kylästä ns. Wilberginmäeltä. Oman talon aikaansaamiseksi kerättiin ahkerasti lahjoitusvaroja ja pidettiin talkoita, joissa mm. kuljetettiin Evolta edullisesti hankittuja tuulen kaatamia runkoja rakennuspuiksi. Ison hirsirakennuksen piirustukset oli laatinut hämeenlinnalainen rakennusmestari V. Ansas, ja talon rakentamisesta vastasi rakennusmestari ja kirvesmies J. K. Helminen. Uusi suojeluskuntatalo vihittiin käyttöön Tapaninpäivänä vuonna 1925. Rakennus ehti palvella suojeluskunnan kokoontumis- ja koulutuspaikkana vain yhdeksän vuotta, ennen kuin se tuhoutui tulipalossa syyskuussa 1934. Samalla paikalle, vaikkakin julkisivu tielle päin, rakennettiin uusi suojeluskuntatalo, Turvan talo, joka valmistui syyskuussa 1935.
Vuonna 1936 Hämeenlinnan kaupunki myi Aulangon hotellin ympäristöineen Suomen Matkailijayhdistykselle, joka perusti yhdessä Oy Alkoholiliike Ab:n ja Suomen Höyrylaiva Oy:n kanssa Aulanko-osakeyhtiön. Uusi yhtiö rakennutti vuonna 1938 uudenaikaisen suurhotellin, jonka suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Matti Lampén ja Märta Blomstedt. Hotellin moderni, funktionalistinen arkkitehtuuri herätti paljon kiinnostusta, myös ulkomailla. Hotellirakennus ja sen sisustus oli suunniteltu kokonaistaideteokseksi huonekaluja, tekstiileitä ja astioita myöten. Hotellihuoneita uudessa päärakennuksessa oli 56, ja niissä oli yhteensä 83 vuodepaikkaa. Jokaisella huoneella oli oma parveke, josta aukeni kaunis näköala kohti Vanajavettä. Ravintolasaliin mahtui kerralla jopa 760 ruokailijaa, ja ravintolaan liittyi myös laaja ulkoterassi. Hotellin huippukoneistetut keittiötilat ja leipomo edustivat alan uusinta tekniikkaa. Aulanko olikin aikoinaan todellinen loistohotelli, jossa lomailu oli mahdollista vain varakkaammalle väelle.
Postikortti Hämeenlinnan kirkosta on luultavasti painettu 1900-luvun alussa, mutta valokuva on otettu jo aikaisemmin, mahdollisesti vuonna 1888. Samasta kuvasta on ilmestynyt muitakin postikorttiversioita, mm. A. Alopaeuksen kirjakaupan painattamana 1890-luvulla. Kirkko on kuvassa vielä alkuperäisessä asussaan. Ruotsin kuningas Kustaa III lahjoitti 1700-lopulla köyhälle Hämeenlinnan seurakunnalle 4000 riikintaaleria hallintokaupungin arvolle sopivan kirkon saamiseksi vastikään uudelle paikalle siirrettyyn kaupunkiin. Kirkon paikaksi oli Axel Magnus Arbinin laatimassa asemakaavassa määrätty torin ylälaita. Aluksi paikalle suunniteltiin keskitornillista ristikirkkoa, mutta kuningas valitsi lopulta oman hoviarkkitehtinsa Louis Jean Desprez’n suunnitelman. Hämeenlinnan kirkosta tulikin antiikin esikuvien mukainen rotunda, pyöreä, kupolilla varustettu kirkkorakennus, jossa myös alttari oli keskellä kirkkosalia ja porrasmaisesti kohoavat penkit sen ympärillä. Kirkon sisämaalaus toteutettiin vuonna 1828. Arkkitehti Desprez oli tehnyt suunnitelmia myös kellotorniksi, mutta torni rakennettiin kuitenkin vasta vuonna 1837 intendentinkonttorissa tehdyn suunnitelman mukaan. Ennen sitä kellotornin tilalla oli vanhasta kaupungista siirretty tapuli, joka tuhoutui Hämeenlinnan palossa vuonna 1831.
Evon metsäoppilaitoksen oppilaat olivat nimenneet Alisen Rautjärven hiekkarannat Rivieraksi. Järven pohjoisrannan puoleinen tie johtaa Evon metsäkoululta yleiselle maantielle. Rivieran männikkö on syntynyt luontaisesti 1830-luvun metsäpalon jälkeen. Männikköä hoidettiin toistuvilla harvennuksilla.
Iso-Evon kruunun liikamaa määrättiin vuonna 1856 kruununpuistoksi. Evon metsäopisto perustettiin 1858 ja se toimi vuoteen 1908, jolloin korkein metsäopetus siirrettiin Helsingin yliopistoon. Vuodesta 1876 Evolla toimi myös metsäkoulu, joka jatkoi edelleen metsäopiston siirryttyä Helsinkiin. Kuvassa on Evon metsäopiston päärakennus, joka oli valmistunut vuonna 1863. Alun perin yksikerroksinen rakennus on tässä jo korotettuna 1890-luvulla tehdyn korjauksen jälkeen. Vanha koulutalo paloi laskiaisena 1956, ja sen paikalla on nykyään muistokivi. Taustalla näkyy osa oppilasrakennusta, jota kutsuttiin nimellä Pitkä pytinki tai Pitkälä. Tulipalo tuhosi myös Pitkälän 4.11.1941. Evon oppilaitosalueen säilynyttä vanhaa rakennuskantaa vuodelta 1861 edustavat ruokalarakennus ja Niemelän asuinrakennus, jotka on suunniteltu intendentinkonttorissa. Entinen postitalo on vuodelta 1876 ja oppilasasuntolat Rustholli ja Saarela vuodelta 1892.
Talvisessa postikorttikuvassa 1930-luvulta on näkymä Rantapuistosta kohti Vanajaveden ylittävää Pitkääsiltaa. Laivaranta on hiljentynyt talveksi, ja lumi peittää satamakonttorin kojuja koristavat tornit. Satamakonttorin ja vesimyymälän sisältävä kaunis rakennus nousi Hämeenlinnan laivarantaan vuonna 1911 A. Rankan piirustusten mukaan. Rautainen kaarisilta valmistui vuonna 1909.
Vanajan keskiaikainen kirkko on peräisin 1400-luvulta. Yksilaivainen kivikirkko on Suomen pienimpiä keskiaikaisia kirkkoja. Kuvassa on rakennuksen etelänpuoleinen seinusta asehuoneineen. Kirkkoa on korjattu ja muutettu useita kertoja vuosisatojen aikana. Vanajan kirkon kellotapuli on rakennettu vuonna 1895 arkkitehti Josef Stenbäckin piirustusten mukaan. Tapulin alaosa on harmaata graniittia ja yläosa on rapattu. Kellot ovat peräisin vanhemman puurakenteisen tapulin ajalta, vanhempi pikkukello vuodelta 1745 ja uudempi isokello vuodelta 1847. Vanajan vanha hautausmaa ympäröi kirkkorakennusta. Etelänpuoleinen seinänvierusta oli aikoinaan halutuimpia hautapaikkoja. Sinne haudattiin pitäjän arvohenkilöitä. Vanajan uusi hautausmaa vihittiin käyttöön 5. 10.1930.
Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II saapui seurueineen heinäkuussa 1863 Parolannummelle. Keisarin ohjelmaan kuului Suomen sotaväen katselmuksen ja ohimarssin ohella sotaharjoituksen seuraaminen. Saman vierailun yhteydessä keisari allekirjoitti Hämeenlinnassa J. V. Snellmanin laatiman kieliasetuksen, joka nosti suomen kielen tasavertaiseen asemaan ruotsin kanssa. Hyvin onnistuneen keisarivierailun muistoksi Suomen upseerit päättivät hankkia Parolannummelle muistomerkin. Upseerit ottivat ensin yhteyttä ruotsalaiseen kuvanveistäjään Carl Eneas Sjöstrandiin, joka ehdotti leijona-aihetta pronssiin valettuna. Pronssipatsasta pidettiin kuitenkin liian kalliina, ja lopulta patsas tilattiin kuvanveistäjä ja taidemaalari Andreas Fornanderilta, joka antoi valaa leijonan halvasta metalliseoksesta. Parolan leijona -patsas pystytettiin vuonna 1868 Parolannummen leirikentän laidalle. Huonoon kuntoon päässyt muistomerkki kunnostettiin perusteellisesti kesällä 2011.
Nykyiset kartat eivät enää tunne Pikkukatua, jonka näkymiä tämä postikortti kuvaa. Mukulakivipäällysteinen katu on kuitenkin edelleen olemassa Turuntien poikkikatuna Pikkutorin laidassa. Pikkukatu kulkee vasemmalla näkyvän vanhan puisen empirerakennuksen editse. Talo rakennettiin heti Hämeenlinnan palon jälkeen vuonna 1832, ja siinä ja sen lisärakennuksissa toimi Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu, joka 1900-luvun alussa muuttui Hämeenlinnan yhteiskouluksi. Kuvan oikeassa reunassa näkyy Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sisäänkäynti korkeiden portaiden yläpäässä. Kaupunginkirjasto oli vuonna 1924 muuttanut tähän entisen ortodoksisen sotilaskirkon rakennukseen. Hallituskadun varrella, kirjaston takana näkyy osa ns. Puntilan taloa, joka on samalta ajalta kuin yhteiskoulun vanha puurakennus.
Osakeyhtiö A. Gust. Skogster aloitti toimintansa 1.7.1931, kun kauppaneuvos Skogster muutti hyvin menestyneen liikkeensä osakeyhtiöksi. 1930-luvun alun lamavuodet aiheuttivat kuitenkin myynnin vähenemistä ja tappiollisia tilinpäätöksiä, mutta vuodesta 1934 alkaen Skogsterillakin päästiin taas voiton puolelle myynnissä, joka jatkoi kasvuaan sotavuosiin asti. Parhaimmillaan Skogster työllisti 150 ihmistä. Skogsterin tavaratalo oli viimeistä päivää auki 15.3.1977. Yhtiö oli tammikuussa 1977 myyty Keskolle.
Etelä-Hämeen osuusliikkeen funktionalistinen liikerakennus valmistui Rantatorin kulmaan vuonna 1941. Sen suunnitelmat oli laadittu 1930-luvun lopulla Suomen osuuskaupan rakennusosastolla arkkitehti Valde Aulangon johdolla. Rakennuksen alimmassa kerroksessa oli liiketiloja, ylemmissä kerroksissa myös toimisto- ja asuinhuoneistoja. Suunnilleen samantyylinen ja samalta ajalta on myös viereinen Hämeen vakuutuksen talo, jonka suunnitteli arkkitehti Harry W. Schreck. Tässäkin talossa kerroskorkeus vaihtelee. Palokunnankadun eteläpuolella, Rantatorin varrella sijaitsi kaupungin ortodoksisen seurakunnan kirkkorakennus, joka purettiin 1960-luvulla.
Kaurialan kaupunginosan vanhin osa on ns. Alasen alue, yhtenäinen 1900-luvun alun puutaloalue vanhan hautausmaan ja Seminaarin koulun välissä. Alue on saanut nimensä rakennusmestari Vilho Fredrik Alaselta, jonka omistama rakennusliike urakoi suuren osan alueen taloista. Postikorttikuvassa näkyy Alasen alueeseen kuuluva Eureninkadun varren yhtenäinen jugendrakennusten ryhmä vuodelta 1909. Uusi ja komea Hämeenlinnan alakansakouluseminaari rakennettiin alueen laitaan vuonna 1930. Kaurialan ensimmäinen asemakaava vahvistettiin vuonna 1925, mutta se jäi toteutumatta, joten E. Kaalamo laati kaupunginosalle uuden kaavan vuonna 1938. Pääosin Kauriala rakennettiin kuitenkin vasta sotien jälkeen.
Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (Matti Parkkosen yksityiskokoelma)
Formaatti
Kuva/JPEG
Mittasuhteet
1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm
]]>https://digi.kirjastot.fi/items/show/122067
Vuonna 1908 Eino Leino muutti erilleen vaimostaan Freya Schoultzista ja kirjoitti rakkauskirjeitä L. Onervalle. Elokuun lopulla Leino matkusti L. Onervan kanssa Roomaan, josta hän lähetti kortin Olga-tädille. Menomatka kesti useita kuukausia, Tukholmasta Malmön kautta Kööpenhaminaan ja sieltä Berliinin, Dresdenin ja Münchenin kautta Roomaan.
Vuonna 1908 Eino Leino muutti erilleen vaimostaan Freya Schoultzista ja kirjoitti rakkauskirjeitä L. Onervalle. Elokuun lopulla Leino matkusti L. Onervan kanssa Roomaan, josta hän lähetti kortin Olga-tädille. Menomatka kesti useita kuukausia, Tukholmasta Malmön kautta Kööpenhaminaan ja sieltä Berliinin, Dresdenin ja Münchenin kautta Roomaan.
]]>https://digi.kirjastot.fi/items/show/123786
Ensimmäisessä kuvassa on näkymä Naarkoskelle uudelta maantiesillalta.
Toinen kuva on 2000-luvun alkupuolelta. Yleisö on kokontunut viettämään Naarkoskipäivää.
Kolmannessa kuvassa on siltakivilouhos Majakallion metsässä, Naarkosken ja Torpin rajalla.
Neljäs kuva on otettu alajuoksulta ja siinä näkyvät lohiportaat. Näyttelyssä kuva oli otsikoitu: "Silta vie saareen".
Viidennessä kuvassa näkyy Naarkosken yhteisrantaa. ]]>2016-08-02T02:50:58-05:00
Pertti Mäkelä on ottanut postikorttien kuvat. Suurin osa kuvista on otettu vuosina 2014-2016. Valokuvat ovat olleet esillä Naarkosken sillat -näyttelyssä Hyvinvointikeskus Onnissa kesällä 2016. Näyttelyn on koonnut Elämää Pukkilassa -ryhmä.
Ensimmäisessä kuvassa on näkymä Naarkoskelle uudelta maantiesillalta.
Toinen kuva on 2000-luvun alkupuolelta. Yleisö on kokontunut viettämään Naarkoskipäivää.
Kolmannessa kuvassa on siltakivilouhos Majakallion metsässä, Naarkosken ja Torpin rajalla.
Neljäs kuva on otettu alajuoksulta ja siinä näkyvät lohiportaat. Näyttelyssä kuva oli otsikoitu: "Silta vie saareen".
Viidennessä kuvassa näkyy Naarkosken yhteisrantaa.
Upporikas kapteeni, myöhemmin eversti Hugo Standertskjöld (1844–1931) osti Karlbergin kartanon kesäasunnokseen vuonna 1883. Arkkitehti Waldemar Aspelin suunnitteli kartanon vanhan puurakennuksen muutos- ja laajennustyöt, jotka valmistuivat vuonna 1890. Uudistetusta päärakennuksesta tuli ranskalaista barokkityyliä edustava linnamainen kartano torneineen ja ulokkeineen. Rakennuksen länsipäässä oli kahdeksankulmainen torni, jonka ylin kerros oli avovilpolana. Päärakennuksen lisäksi Standertskjöld rakennutti lukuisia vieraitaan varten Kavaljeerirakennuksena tunnetun huvilan. Kartanon pihapiiriin kuului useita muitakin rakennuksia, mm. hevostallit Aulangontien varrella ja oma punatiilinen sähkölaitos lähellä rantaa. Karlbergin kartanon päärakennus tuhoutui tulipalossa talvella 1928.
Kevättulvat olivat Hämeenlinnassa jatkuvana riesana 1900-luvun alkupuolella. Linnanpuisto joutui säännöllisesti keväisin veden alle, ja vesi nousi usein myös Niittykadun ja Tampereentien varrella sijaitsevien asuinrakennusten ympärille, niin että veneet ja lankkusillat piti ottaa käyttöön, jotta rakennuksista päästiin ulos. Kuvassa oleva talo on ilmeisesti yksi arkkitehti Henrik Helinin 1890-luvulla suunnittelemista työläisten asuintaloista, jotka muodostivat Alku-nimisen asunto-osakeyhtiön. Alku-yhtiö oli perustettu vuonna 1892 Niittykadun ja Koulukadun väliselle tontille Tampereentien varrelle. Tulvat ja tulipalot haittasivat yhtiön toimintaa vakavasti, mutta se toimi kuitenkin aina vuoteen 1923 asti, jolloin ajuri Heiniö osti tontin ja tulipaloilta säästyneet rakennukset.
Kuva hiihtäjäpojista Vanajaveden jäällä on luultavasti otettu aivan vuosisadan alussa, ennen vuotta 1904, jolloin kuvan ottaja lehtori Edvard Palander suomensi nimensä Suolahdeksi. Myös kortin julkaisija, Hämeenlinnan uusi kirjakauppa, lopetti toimintansa samana vuonna. Hiihtäjäpoikien on arveltu olevan Hämeenlinnan lyseon oppilaita, ja numerolaput poikien puseroissa ja päähineissä viittaisivat hiihtokilpailuhin, joita kouluissa innokkaasti järjestettiin vuosisadan vaihteessa.
Hämeen linna oli alun perin 1200-luvun lopulla perustettu moreenikumpareelle Vanajaveden kapeikon länsirannan saarelle. Melkeinpä saareksi linnan alue muuttui edelleen aina keväisin myös 1900-luvun alkupuolella, kun Vanajavesi tulvi kaupungin ja linnan väliselle niitylle. Linnantietä oli kuitenkin korotettu niin, että sitä pitkin pääsi kulkemaan kuivin jaloin. Linnan länsipuolella oli arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema, vuonna 1871 valmistunut vankilarakennus, jossa 1900-luvun alussa toimi lääninvankila. Päälinnassa ja kehämuurirakennuksissa oli naisvankilan tiloja.
Hämeenlinnan lyseon lehtori E. W. Palander (1845-1914) kuvasi viime vuosisadan alussa näkymän Keinusaaresta kohti kaupungin keskustaa ja kirkkoa. Kuvan oikeassa reunassa näkyy vuonna 1838 rakennetun kruununmakasiinin nurkkaa. Kruununmakasiineja käytettiin 1920-luvulle asti veroviljan säilytyspaikkoina. Empiretyylinen makasiini on rakennettu C. L. Engelin ja A. W. Arppen intendentinkonttorissa laatimien piirustusten mukaan. Vuodesta 1952 rakennuksessa on toiminut Hämeenlinnan taidemuseo.
Lyseon lehtori E. W. Palander (1845–1914) kuvasi Hämeenlinnan ensimmäisen vuonna 1862 valmistuneen asemarakennuksen tornin puoleisesta päästä vuosisadan vaihteen tienoilla. Aseman viereen eteläpäädyn lähelle rakennettiin vielä myöhemmin puinen tavara-asema, joka toimi myös tullirakennuksena. Lähistöllä oli myös yksi puinen asuinrakennus ja vajoja. Asema-aukion etelä- ja pohjoispuolelle istutettiin puita ja pensaita puistikoiksi. Kuvassa näkyy osa etelänpuoleista lehmuspuistoa, joka on edelleen alkuperäisellä paikallaan.
Rautatiesilta Vanajaveden yli rakennettiin 1870-luvulla, kun rataa jatkettiin Hämeenlinnasta Tampereen suuntaan. Silta oli matala, mutta se oli rakennettu käännettäväksi, niin että suuremmatkin laivat pääsivät kulkemaan sen kohdalta. Sisällissodan aikana punaiset yrittivät räjäyttää rautatiesillan. Silta säästyi, mutta sen kääntökoneisto vahingoittui räjähdyksessä. Seuraavina vuosina Tampereen suunnasta tulevat laivat eivät enää päässeet Hämeenlinnan laivalaituriin. Rautatiehallitus päättikin sitten rakentaa sillan kokonaan uudelleen. Uusi silta valmistui vuonna 1924.
A. Alopaeuksen kirjakauppa toimi Hämeenlinnassa vuodesta 1888 maaliskuuhun 1900. Alopaeus julkaisi omalla kustannuksellaan myös postikortteja. Tässä piirretyssä sommitelmakortissa on kuvattuna kaupungin tärkeimmät nähtävyydet 1800-luvun lopussa: Raatihuone, kirkko ja Aulanko. Raatihuoneen katolla liehuu Venäjän lippu. Keskimmäisessä pikkukuvassa on näkymä idästä Vanajaveden yli kohti keskustaa. Kortin piirtäjä on ruotsalaistaiteilija Anna Palm (1859-1924).
Ylinen, Keskinen ja Alinen Rautjärvi sijaitsevat Lammilla nykyisellä Evon luonnonsuojelualueella noin 14,5 kilometrin päästä Lammin taajamasta pohjoiseen. Järvistä on käytetty myös nimityksiä Ylimmäinen, Keskimmäinen ja Alimmainen Rautjärvi. Alinen Rautjärvi on näistä pinta-alaltaan suurin, noin 49 ha ja sen rantaviivan pituus on 3,8 km. Aliseen Rautjärveen laskee Ylisen Rautjärven ja Keskisen Rautjärven kautta Saukonoja koillisesta ja Luutajoki pohjoisesta. Järvien väliselle kannakselle perustettiin 1850-luvulla Evon metsäopisto, ja metsäopetuksen perinteitä jatkaa samalla paikalla edelleen Hämeen ammattikorkeakoulun Evon yksikkö.
Skogsterin kauppahuone rakennettiin vuosina 1906–1907 Kirkkopuiston viereen Raastuvankadun (nykyisen Raatihuoneenkadun) varrelle. Liiketalonsa pohjoispuolelle Kirkkokadun varrelle Skogster rakennutti perheelleen asuintalon. Tämä jugendtalo tunnetaan nykyään Piparkakkutalon nimellä. Piparkakkutalo on samoin kuin tavaratalokin arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema. Kauempana Raastuvankadun varrella näkyy arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema rakennusyhtiö Pohjan talo vuodelta 1912, ja sen takana Rauhankadun toisella puolella on Anniskeluyhtiön jugendrakennus vuodelta 1899.
Tarina ei kerro, mikä tapahtuma Hämeenlinnan rautatieasemalla on kerännyt paikalle tällaisen väentungoksen. Kerrotaan, että tapahtuipa Hämeenlinnassa 1920-luvulla mitä tahansa, aina oli paikalla myös sotilassoittokunta. Sotilasasuisia soittajia on tässäkin postikortissa asemarakennuksen edustalla. Voisiko kyseessä olla peräti uuden rautatieaseman vihkiäiset vuonna 1921 vai odotellaanko kaupunkiin jotakin merkittävää vierasta?
Luontiajankohta
1920-luku
Aineiston välittäjä
Hämeenlinnan kaupunginkirjasto
Julkistamisajankohta
2015-04
Lähde
Julkaistu painettuna: Hämeenlinna - Tavastehus : Enok Rytkönen.
Hämeenlinnan raittiusseura rakennutti vuonna 1905 talon silloisen Raastuvankadun, nykyisen Raatihuoneenkadun alkupäähän. Jugendtyylisen raittiusseurantalon suunnitteli arkkitehti Henrik Reinhold Helin. Myös rakennuksen sisätilat ja kalusteet noudattivat samaa jugendtyyliä. Ensimmäisen maailmansodan aikana talo oli sotilassairaalana ja vuonna 1918 punakaartin hallussa. Raittiusseura myi tämän jälkeen ränsistymään päässeen talon varastoksi Arvi A. Karisto osakeyhtiölle. Suojeluyrityksistä huolimatta entinen raittiusseuran talo purettiin kesällä 1982.
Kauppias Fr. Kiuttu myi huhtikuussa 1888 kauppaliikkeensä G. R. Söderlundille toimittuaan Hämeenlinnassa kauppiaana 20 vuotta. Söderlundin kangaskauppa ja räätälinliike toimi Kasarmikadun ja Hallituskadun kulmatontilla nro 60 olevassa puutalossa 1900-luvun alkuvuosiin asti. Söderlundilla oli tarjolla mm. "jaquettia, capesia, gummi-sadekappoja, trikoita ja doffeleita" eli kaikenlaisia kankaita ja vaatteita sekä miehille että naisille. Söderlundilla myytiin myös mm. lastenvaunuja sekä katto-, seinä- ja jalkalamppuja. Vuodesta 1906 lähtien samalla paikalla toimi Aukusti Laurilan sekatavarakauppa. Söderlundia vastapäätä, Kasarmikadun toisella puolella tarjosi Maija Nyberg ravintola Wäinölässä "huoneita, ruokaa ja virvoitusjuomia matkustavaisille". Ilmeisesti tämä yritys ei ollut pitkäikäinen, mutta se oli toiminnassa ainakin vuonna 1904.
Fredrika Wetterhoffin työkoulu on tässä kortissa kuvattuna 1900-luvun alussa Vanajavedeltä päin. Vanajaveden rantaviiva on vielä hyvin lähellä koulun rakennusta. Väliin jää vain kapea piha-alue. Wetterhoffin työkoulu aloitti toimintansa tässä rakennuksessa vuonna 1890 aluksi vuokralaisena. Fredrika Wetterhoff osti talon vuonna 1893 ja kunnosti sen koulukäyttöön sopivaksi. Vuonna 1885 perustetussa työkoulussa opetettiin aluksi liinavaatteiden ompelua, neulomista, virkkaustöitä, olkitöitä, puunveistoa ja geometrista piirustusta. Kankaankudonnan opetus tuli mukaan ohjelmaan jo 1886. Opettajankoulutuskin alkoi Wetterhoffilla jo varhain. Kudonnanopettajia alettiin kouluttaa vuonna 1890, ja vuonna 1911 alkoi kotiteollisuusopettajien pedagoginen koulutus.
Nykyinen Sibeliuksenkatu oli vanhalta nimeltään Läntinen Linnankatu. Postikortin kuvassa on 1900-luvun alun näkymä suurin piirtein Sibeliuksenkadun ja Birger Jaarlin kadun kulmauksesta etelään päin kohti toria. Hämeenlinnan ensimmäinen apteekki oli vuonna 1880 muuttanut torin kulmalle. Apteekkari Alfr. Ölander piti apteekkia 1900-luvun alussa matalassa puutalossa Läntisen Linnankadun ja Residenssikadun kulmassa. Torin länsilaidalla oli vuosisadan alussa toinenkin apteekki, jonka omisti V. A. Haglund (vuodesta 1911 Gösta Sewón).