Aineistot (yhteensä 52)

  • Avainsanat: säännöt

Joensuun kauppakoulun ensimmäinen vuosikertomus 1909-1910. Alussa on pieni historiakatsaus kauppakoulun perustamisesta. Sisältää myös Joensuun suomalaisen kauppakoulun säännöt; Joensuun kauppakoulun järjestyssäännöt; Joensuun kauppakoulun…

1903
Kajaanin kaupungin poliisijärjestys eli järjestyslaki Kajaanin kaupungille ja sille kuuluville alueille.

Laki on annettu Oulun läänin kansliassa 12. kesäkuuta 1903 ja sen on allekirjoittanut Oulun läänin kuvernööri Otto Savander (vuodesta 1906…

Pukkilan Lainakirjaston ohjesääntö, jossa muun muassa sanotaan (kolmas pykälä): "Samalle henkilölle annetaan yksi teos kerrassaan paitsi poikkeus tiloissa kun kirjastonhoitaja tarpeelliseksi näkee pitkän matkan y.m. tähten lainata useamman mutta ei…

Pukkilan kunnan kirjastolaitoksen säännöt, jotka on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa joulukuussa 1936. Säännöissä todetaan muun muassa, että "kantakirjaston hoitajan tulee pyrkiä herättämään harrastusta kirjaston käyttöön ja itseopiskeluun…

Avainsanat: ,

Ensimmäinen tiedosto sisältää Kanteleen Osuusmeijerin perustamisasiakirjat. Osuusmeijeri perustettiin 12.3.1914.
Toinen tiedosto sisältää osuusmeijerin uudistetut säännöt vuodelta 1941.
Kolmas ja neljäs tiedosto sisältävät otteita vuoden…

Ensimmäinen tiedosto sisältää Kanteleen puimakoneosuuskunnan perustamisasiakirjat. Osuuskunta perustettiin 28.4.1907.
Toinen tiedosto on puimakoneosuuskunnan ohjesääntö. Kyseessä on Pellervo-Seuran mallisääntö vuodelta 1907.
Kolmas tiedosto…

Ensimmäinen tiedosto sisältää Pukkilan Museoyhdistyksen ilmoituksen yhdistysrekisteriin vuodelta 1953.
Toinen tiedosto sisältää yhdistyksen säännöt ja perustamiskokouksen pöytäkirjan.
Kolmas tiedosto on palovakuutuskirja vuodelta 1954.

1909
Kajaanin vanhan kansankirjaston ja lukusalin käyttösäännöt vuodelta 1909.

Säännöt on valtuuston pöytäkirjasta päiväykseltä 27.4.1909 todistanut hyväksytyiksi ja oikein jäljennetyiksi M. Vartiainen.

Joensuun kaupungin käsityö- ja tehdasyhdistyksen säännöt

Esityksen Joensuun Porvariston Pensioni-kassalle ovat laatineet Kauppa- ja Teollisuus-yhdyskunnan puolesta R. Ryynänen, Fab. Lattunen, Joh. Sorsén ja Gustaf Cederberg.

Joensuulaiset kauppiaat M. G. Piipponen, J. Väyrynen, Matti Partanen ja I. Piiroinen olivat anoneet lupaa perustaa osakeyhtiö "Väkijuomain vähittäismyynti osakeyhtiö Joensuussa" ja harjoittaa myyntiä vain yhdessä puodissa Joensuun kaupungissa…

Joensuun kaupungin rakennussäännön vuodelta 1917 on Keisarillinen Suomen Senaatti vahvistanut 15.9.1916. Se sisältää määräyksiä koskien rakennuksia, rakentamista, tonttia ja puhtaanapitoa Joensuussa. Rakennussäännöt sisältävät seitsemän lukua ja 118…

Utra oli 1800-luvulla suuri teollisuusyhdyskunta, jossa oli muun muassa lasitehdas ja sahat. Utraan perustettiin tehtaanisäntien myötävaikutuksella koulu, kirjasto ja kirkko. Alueella oli kirkko ja oma lääkäri, tehtaankoulu aloitti toimintansa jo…

Avainsanat: , ,

Sortavalan kaupungin Talonomistajainyhdistyksen säännöt on hyväksytty 31.3.1922.

Joensuun kaupungin rakennuskonttorin alaisten työmaiden työsäännön ovat allekirjoittaneet osastopäällikkö ja esittelijäneuvos Einar Böök sekä toimistopäällikkö, ammattienylitarkastaja Onni A. Pyykkö.

Avainsanat: ,

Kirjaston ohjeet ovat peräisin vuonna 1945 painetusta lastenkirjasta Kultasiipinen sudenkorento (Vaula, Jalmari). Kirjasta löytyy myös Louhelan koulun leima.

Joensuun Kalevaiset oli urheilun yleisseura. Se perustettiin vuonna 1913. Seura rekisteröitiin vuonna 1923 nimellä Voimistelu- ja Urheiluyhdistys Joensuun Kalevaiset. Seuran tarkoituksena oli mm. --- kohottaa jäsentensä ruumillista terveyttä ja…

Joensuun kaupungin ensimmäinen poliisijärjestys laadittiin heti kaupungin perustamisen jälkeen, vuonna 1849. Tätä sääntökokoelmaa muokattin vuosien varrella ja sinne lisättiin erilaisia kieltoja ja käskyjä. Kiellettyä oli alasti uiminen joessa,…

Joensuun kaupungin Rahatoimikamarin ohjesäännön on vahvistanut Suomen Senaatti 17.1.1918.

Avainsanat: ,

Heti Joensuun kaupungin perustamisen jälkeen alkoi syntyä pöhinää lainakirjaston perustamiseksi. Kauppiaiden lahjoitusrahojen turvin saatiin hankittua ensimmäinen kokoelma kirjoja. Ne oli suunnattu ensisijaisesti sunnuntaikoulun varattomille…

Kaupungissa eli aina ihmisiä, jotka eivät itse pystyneet elättämään itseään. Vaivaishoitoasetuksen mukaan huollettavia olivat mielisairaat, työkyvyttömät ja alle 16-vuotiaat orpolapset. Kaupungin alkuvuosina he eivät vielä olleet virallinen ongelma:…

Kaupungin terveysasiat siirtyivät vuonna 1880 terveyshoitokunnan valvontaan. Se oli elin, johon kuuluivat pormestari, kaupunginlääkäri ja muutamia muita henkilöitä. Terveydenhoitolautakunnan tehtäväalueeseen kuuluivat erilaiset terveyden- ja…

Avainsanat: ,

Kansakoululaitoksen isä Uno Cygnaeus esitti ajatuksen kansakouluista. Niiden tarkoituksena oli kehittää ruumillisia ja henkisiä taitoja ja antaa tasapuolisesti kaikkia elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja myös tytöille.

Joensuun työväen sairas- ja hautausapukassan tarkoitus oli ---"hankkia ruumillisen työn tekijöille Joensuussa ja sen ympäristössä taloudellista apua sairauden sattuessa ja hautausapua kuolemantapausten johdosta."

Avainsanat: ,

Ensimmäistä autoa saatiin Joensuussa odottaa vuoteen 1908. Vuoden 1912 pika-ajureille laadituissa säännöissä puhutaan vielä reellä kyyditsemisestä.

Sortavalan rakennussääntö, jonka Keisarillisen Suomen senaatti on vahvistanut 5.10.1911 ja sisäasiainministeriö vahvistanut muutokset 6.2.1920 ja 25.1.1922.

Suomalainen puolue (myös vanhasuomalaiset, "suomettarelaiset") oli yksi Suomen pääpuolueista autonomian aikana. Puolueen oppi-isä oli kansallisfilosofi J. V. Snellman (1806–1881). Fennomanian pohjalta syntyneen puolueen ideologisena perustana olivat…

Sortavalan kaupunginvaltuuston hyväksymä kaupungin poliisijärjestys, jonka Viipurin läänin maaherra on päätöksellään 18.3.1937 vahvistanut noudatettavaksi.

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kirjastoja ylläpitivät erilaiset järjestöt, myös nuorisoseurat. Vuonna 1902 Pohjois-Karjalan Nuorisoseuralla oli 40 haaraosastoa, joista 16:lla oli kirjastot. Liperin Mattisenlahden nuorisoseura oli yksi…

Avainsanat: ,

Joensuun lastentyöhuoneen ylläpito oli vapaaehtoisten varassa. Sitä pidettiin yllä yhdistyksen jäsenmaksuilla ja muuten kerätyillä varoilla. Työhuoneen tarkoitus oli ---"hankkia Joensuun kuntaan kuuluvain köyhäin wahempain lapsille, jotka muuten ehkä…

Avainsanat: , ,

Joensuun Rauhanyhdistyksen tarkoitus oli --- "perustaa ja rakentaa rauhaa, raittiutta, siweyttä etenkin paheissa eläwien turmeltuneiden yhteiskuntalaisten auttamiseksi sekä turwattomia turwaamaan ja paheita warjelemaan hywällä waarinottamisella,…

Avainsanat: ,

Lihanmyyntiä alettiin Joensuussa tarkemmin valvoa vuoden 1905 jälkeen. Kaupunki yritti järjestää lihantarkastuksen järjestämistä jo vuonna 1899, mutta vielä vuonna 1907 senaatti hylkäsi ohjesäännöt puuttellisina. Vastustajina ja valittajina olivat…

Avainsanat: ,

Kertomus Joensuun Työväenyhdistyksen toiminnasta 10 vuoden ajalta. Työväenyhdistys perustettiin Joensuuhun vuonna 1888. Silloin hyväksyttiin myös yhdistyksen säännöt, jotka sisältyvät julkaisuun.

Joensuun talonomistajainyhdistyksen säännöt.

Valtuusmiesten työjärjestyksessä vuodelta 1915 on ohjeita kokouksista ja asioiden käsittelystä sekä valiokunnista. Julkaisuun sisältyy myös valtuusmiesten sihteerin ohjesääntö. Kunnanvaltuusmiehet olivat kunnanvaltuutettujen edeltäjiä ja he…

Kotimaisen työn liitto perustettiin Tampereella vuonna 1912. Tuolloin Suomi oli Venäjän monikansalliseen imperiumiin kuuluva suuriruhtinaskunta. Kotimaisen Työn Liitto oli osa Suomen itsenäistymispyrkimystä. Liitto perustettiin kotimaisen…

Joensuun kaupungin maistraatin työjärjestys

Avainsanat: ,

Kirjojen lainausohjeet Pyhäselän kunnan kantakirjaston ja Hammaslahden kantakirjaston kirjassa Sinclair, Upton: Chikago (WSOY).

Keisarillisen senaatin 28. 5. 1875 vahvistama Joensuun kaupungin rakennussääntö koskee rakentamista, rakennuksia, katuja ja tontteja Joensuussa. Säännöt on julkaistu myös ruotsiksi.

Joensuun kaupunginsairaalan ohjesäännöistä voi lukea, että sairaalan päätarkoituksena oli ---"estää tarttuvien kuumetautien leviämistä kaupungissa". Sairaalaan otettiin sen tähden etupäässä hoidettaviksi henkilöitä, jotka sairastivat sanottuja…

Joensuun Suomalaisen Seuran säännöt

Työväenyhdistys perustettiin Joensuuhun vuonna 1888. Kuopion läänin kuvernööri vahvisti säännöt 7.4.1888.

1800- ja 1900 -lukujen taitteessa syntynyttä Sakari Topeliuksen nuorisokirjastoa voidaan pitää Joensuun kirjaston lasten- ja nuortenosaston edeltäjänä. Kirjaston jalona ajatuksena oli estää nuorison turmeltuminen tarjoamalla luettavaksi isänmaallista…

Avainsanat: ,

Säännöt koskien Joensuun rakentamista, rakennuksia, katuja ja tontteja.

Kuusjärven Säästöpankin säännöt.

1884
Venäjän vallan aikana vuosina 1881–1901 Suomessa oli asevelvollisuuteen perustunut oma armeija, niin sanottu Suomen vanha sotaväki. Hämeenlinnassa Suomen kasarmien alueella toimi tällöin Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk'ampujapataljoona. Suomalaisen…

1923
Uusi köyhäinhoitolaki astui voimaan Suomessa 1.6.1922. Vanajan kunnan köyhäinhoitosääntö uudistettiin samana vuonna, ja maaherra vahvisti uudet säännöt tammikuussa 1923. Vastuu Vanajan kunnan köyhäinhoidosta kuului valtuuston valitsemalle…
 
Koneluettavat metatiedot: