Savijoen koululla otetun kuvan taustalla näkyvät mehiläispesät. Kastelukannuineen etualalla seisovat oppilaat ovat ilmeisesti matkalla hoitamaan opettajan keittiöpuutarhaa.
Kuva on Pukkilan Kirkonkylän koululta ja vuodelta 1939. Opettajana toimi Helsingistä Pukkilaan sotaa pakoon tullut runoilija Immi Hellen (kuvan oikeassa reunassa, kirjavakuosinen puku, jossa valkoinen etumus), jonka vieressä on Hellenin äiti ja…
Vuonna 1934 Pukkilan Kirkonkylän kansakoulussa otetussa kuvassa ovat Urho Honkanen (eturivi vas.), Keijo Aavikko, Saimi Peltonen, Maija Majakallio, Jukka Sipiläinen, Urho Marttila, Armas Peltonen, Martti Heinonen, Lea Saari. Meeri Rantanen, Hellä…
Torpinkylän kansakoulussa n. vuonna 1923 otettu luokkakuva. Kuvasta on tunnistettu takarivissä vasemmalla istuva Suoma Peltonen (Hyrylä). Opettaja lienee Mandi Salmi.
Käsityötunnista otettu kuva näyttäisi olevan samalta päivältä. Kuvasta on…
Pohjois-Karjalan Historiallisen Seuran kyselylehtinen vuodelta 1916. Tässä aiheena ovat joulunviettotavat. Tietojenkeruuseen osallistuivat mm. lyseon koululaiset. Oppilailla oli pienet vihkot, joihin kukin kirjoitti vastauksensa.
Kuva hiihtäjäpojista Vanajaveden jäällä on luultavasti otettu aivan vuosisadan alussa, ennen vuotta 1904, jolloin kuvan ottaja lehtori Edvard Palander suomensi nimensä Suolahdeksi. Myös kortin julkaisija, Hämeenlinnan uusi kirjakauppa, lopetti…
Kirkonkylän 2.lk koulun pihamaalla 1948. Taustakulissina silloisen majatalon käymälä, yksi pihapiirin kehyksiin kuuluvista neljästä (Selliinan, tohtorilan ja koulun oman lisäksi). Edessä vasemmalta Toini Jalkanen, Seija Ilola, ? Laitinen, Maija…
1. ja 2. luokat koulun pihamaalla syksyllä 1947, taustalla silloisen majatalon käymälä. Edessä vasemmalta Toini Jalkanen, Seija Ilola, Laitinen, Maija Kyröläinen, Koskinen, Salme Saastamoinen, ?, Aino Strandman, Tolonen ja Arvi Aliranta. Takana…
Oppilaita 1950-luvulla kunnantoimiston takana olevassa koulussa. Kuvan taakse kirjoitettu: Ovenpielessä lavuaari vesiämpäreineen, juomamukit ja käsipyyhe. Uunin ja kaapin välissä polttopuut kuivumassa. Takana opettaja Bertta Harjula ja hänen…
Kirkonkylän koulun oppilaita. Kuvan taakse kirjoitettu: "Nappisilmät" ahdettuna luokkahuoneeseen (entinen opettajan asuntona palvellut kamari), jossa hapenpuute oli melkoinen. Tarkastaja kun kesken tunnin yritti joukkoon, hän oli tukehtua ilman…
Kirkonkylän koululaisia 1966-67(?) Edessä oikealta Heikki Hokkanen ja Topi Niiniketo. Oikealla alareunassa Raija Soini(?)ja hänestä ylempänä Hanna Maija Hokkanen. Hokkasen yläpuolella toinen oikealta Terttu Leinonen. Vasemmassa reunassa Mirja…
Tossavanlahden kansakoulun paperinkeräykseen osallistuneita oppilaita. Vasemmalta toinen Maija Saastamoinen ja vieressä Reino Serguskin. Oikealla reunassa Vilho Saastamoinen. Takana seisoo opettaja Jalo Soininen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa…
Matematiikkakilpailut kunnallisessa keskikoulussa. Kuvassa vasemmalla matematiikan opettaja Penti Pihanen ja Pielaveden-Keiteleen Säästöpankin Keiteleen konttorinhoitaja Yrjö Sikström sekä kilpailuun osallistuneet oppilaat. Takarivi vasemmalta: Raimo…
Matematiikan kilpailu Keiteleen kunnallisessa keskikoulussa. Kuvassa viisi parasta. Vasemmalta lehtori P. Pihanen, oppilaat Martti Rytkönen, Kauko Jauhiainen, Reijo Jauhiainen, Reijo Tikkanen, Teuvo Kiljander sekä konttorinhoitaja Eero Nuutinen, joka…
Sulkavanjärven koulun kolmannen luokan tytöt lausuivat Kantelettaresta äitienpäiväjuhlassa. Vasemmalla Paula Räisänen, Virpi Jääskeläinen, Sirkka Jauhiainen ja Mervi Tikkanen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.5.1966.
Keiteleen Osuuspankin Ryhtiapurahan peruskoulun päästöjuhlassa saivat Saara Huttunen (vas.) ja Auli Ojala. Samassa tilaisuudessa luovutettiin Kansainvälisen Osuuspankkien Piirustuskilpailun palkinnot: Sanna Jääskeläinen ja Tuula Rahikainen sekä…
Eeva-Liisa Paanasen (takana vas.) ja Tarja Häkkisen työhön tutustumispaikka oli päiväkoti Muksula. Takana oikealla päiväkodin johtaja Ulla Nakari. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.10.1977.
Opettaja Bertta Harjula ohjaamassa viimeistä luokkaansa Keiteleen kirkkoon koululaisjumalanpalvelukseen. Opettaja Harjula siirtyi eläkkeelle pitkän opettajakauden toimittaneena. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 8.6.1972.
Autoilijat Väinö Miettinen Kuopiosta (vas.) ja Santeri Turunen Keiteleeltä odottelemassa koulun loppumista ja oppilaiden kuljettamista koteihinsa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.10.1967.
Keiteleen koulujen oppilaat saapuivat syyskauden alkajaisiksi jumalanpalvelukseen kirkkoon. Pahkamäen kansakoulun 1-3 luokkien oppilaat kävivät opettajansa Helka Nuorevan ohjaamina sankarihaudoilla. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 8.9.1967.
Ylihoitaja Mirja Koskinen oikealla. Hänestä vasemmalla sairaalan emäntä Julia Lupsakko sekä kansakoululaiset Virpi Jääskeläinen ja Seija Saastamoinen. Takana keittiöapulainen Liisa Malinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 9.9.1971.
Vuonna 1857 Hämeenlinnassa aloitti toimintansa uusi koulu, Hämeenlinnan siviililukio eli kymnaasi, rehtorinaan tunnettu suomalaisuusmies Gustaf Erik Eurén. Hämeenlinnan kaupunginarkistossa on säilynyt koulun oppilaan Berndt Axel Nybergin (s. 1840)…