Arrelan kuljettama Metsähallituksen vene oli rikkoutunut Inarijärvellä. Miehet olivat rantautuneet Suolisvuonoon Maje-Sammelin kämppäään venettä korjamaan. Kämpässä oli ollut Laura Lehtola odottelemassa Posti-Mattia, jonka piti viedä hänet…
Anni muistelee matkoja isän kanssa Inarin ja Akuniemen välillä. Eräs matka pimenevässä lokakuussa on jäänyt mieleen erityisesti. Posti-Matti tunsi reitin vanhastaan hyvin. Kerran kuitenkin sattui karilleajo ja isä komensi tyttären pumppuun. Kahden…
Posti-Mattina tunnettu Matti Aikio kuljetti postia Inarista aina Räkkijärvelle asti. Kelirikkoajat olivat vaikeimpia aikoja vuodesta. Ongelmia oli joskus myös venemoottorin kanssa. Postinkuljetus ei ollut tiukasti aikatauihin sidottua, vaan välillä…