Aineistot (yhteensä 9)

  • Aihe on tarkasti "Veskoniemi"

2010-01-15
Haastateltava muistelee lapsuuttaan ja lapsuuden perhettään. Ensimmäiset muistikuvat liittyvät kalaan ja kalastukseen. Kalastus on elättänyt haastateltavan lapsuuden perheen ja myös oman perheensä hän on elättänyt kalastuksella.

2010-01-15
Tarinassa kerrotaan kuinka espanjantauti verotti Inarin väkilukua. Espanjantautiin menehtyi 10 % Inarin asukkaista.

1985-04-3
Niemelän, kuten muidenkin talollisten karja laidunsi kesät luonnonnityillä ja tuli vasta syksyllä pihapiiriin. Vain lehmät pidettiin yöaikana navetassa. Talon piiat ja rengit yöpyivät tallin vintillä ja navetan hinkaloissa kesäaikaan. Sunnuntait oli…

2010-01-15
Haastateltava muistelee koulunkäyntiä Koppelon vanhalla koululla. Koulu sijaitsee Koppelon ja Veskoniemen kylien puolivälissä. Opettaja Hakosalo oli innostunut työstään ja piti koululaisille myös iltalinjaa, jossa paranneltiin opittuja tietoja ja…

2012-09-23
Ohran viljely oli Ivalojoen laaksossa 1920-luvulla hyvin yleistä. Lähes joka kylässä oli oma mylly, jossa jauhettiin vilja kotitarpeiksi. Suuret savottatyömaat ja tietyöt antoivat isännille tienestimahdollisuuksia kodin ulkopuolella ja niinpä…

Tarina kertoo Nanguniemen ja Rahajärven suurista savotoista 1930-luvulla, niiden suunnittelusta ja toteutuksesta, leimauksista ja uitoista. 

1989
Tarinassa kuvataan Jakob Fellmannin osuutta Mannermaan sukutaustaan ja sitä miten Paadar sukunimi muuttui Mannermaaksi.

2010-01-15
Talvisodan alkaessa ensimmäisiä pommeja pudotettiin mm. Koppeloon ja Veskoniemeen. Niitä osui evakkotavaroihin ja Suikki Jussin lehmänlihoihin. Veskoniemessä Vesko Jussi närkästyi pomminpudottajille ja päätti lähteä sotaa pakoon evakkoon.

2014-05-6
"Akat ne tieltä pallaa, mutta pallaa ne joskus miehetkin", totesi Lauri Kiviniemi, kun outo valoilmiö palautti Jääsaaren kämpälle matkalla olleet miehet takaisin kotiin. Moossinanselältä oli ilmestynyt traktorin eteen valopallo, jonka kaikki kyydissä…
 
Koneluettavat metatiedot: