Aineistot (yhteensä 11)

  • Aihe on tarkasti "yhtyeet"

1970-luvun lopulla ja 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla Raisio saavutti mainetta myös rock-kaupunkina. Raision suuri ylpeys SIG oli tuolloin suosionsa huipulla tehden kotikaupunkiaan, suurta risteystä tunnetuksi.

Avainsanat:

Jyrki Taskinen, klarinetti, Reijo Järvenpää, hanuri, Usko Myllyniemi, trumpetti, Seppo Kalliomaa, basso, Aarne Kuusisto, kitara, vieraina Henry Vainionpää, saksofoni, Sakari Lusa, rummut ja Juhani Pere, vetopasuuna.

1980-luku
Rattlers on yksi maineikkaimmista raisiolaisbändeistä. Vuonna 1980 yhtye oli mukana muun muassa Oulussa järjestetyissä rockin SM-kisoissa.

1986
SIG:in ja muiden raisiolaisyhtyeiden kasvualusta oli koulukeskuksen väestönsuoja eli Pommari ja Raisrockit paikallisen luovuuden voimannäyttöjä.

Lukion urheilukentän päädyssä sijaitseva koulukeskuksen väestönsuoja eli Pommari on ollut bändien…

Avainsanat: ,

Vas. dir. mus. Mauno Rinta-Säntti, viulu, dir. mus. Reino Hietamäki, hanuri, Mauno Kananoja, viulu, Matti Tuikkala, kitara, Seppo Kalliomaa, basso.

1980
Raisiolaisen rockin kultakauden yhtyeisiin kuului myös Korroosio. Kuvassa yhtye on kokoontunut ryhmäkuvaan Pommarin yläpuolelle.



Avainsanat:

Keiteleen bändi. Ylärivi vasemmalta Olli Raatikainen, Martti Pulkkinen, Olli Tommola, Rauno Mikkonen. Alarivi vasemmalta Timo Mäenpää, Virpi Paananen (solisti) ja Jukka Paananen.

Avainsanat: , ,

Kanteleella vaikuttanut Kantelo-orkesteri: Tuovi Kittelä (vas.), hanuri, Elias Rusila, banjo, Viljo Oksa, rummut ja Olavi Brusila, viulu. Rumpumaalaus saattaisi olla kantelelaisen koristemaalarin Paul Hakasteen käsialaa.
Toisessa kuvassa ovat Elias…

2013
Mm. muistitietoon ja haastetteluihin perustuva kuvaus Honkajoen musiikkikulttuurin kehittymisestä. Käsikirjoitus.

Vas. Leo, rummut, Aito, hanuri, Tauno, basso ja laulu. Kuvassa häitä soittamassa Saukonniemen lavalla 1960-luvun lopulla.
 
Koneluettavat metatiedot: