Kokoelma

Kuvat

Dublin Core

Nimeke

Kuvat
Kansikuva : Harhama 1 : 1-3

Maiju Lassila käytti nimeä Irmari Rantamala kirjoittaessaan vuonna 1909 suurteoksen Harhama 1-2, joissa kummassakin on kolme osaa. Ensimmäisen osan kansikuvat ovat vaikuttavat. Kansikuvan tekijän tietoja ei ole löytynyt, kannessa on nimikirjaimet STR…
Koli : Suomen nähtävyyksiä

Valokuva-albumi Kolilta 1930-luvulta.
Postikortti : Katunäkymä (5)

Postikortin kuvan on otettu Joensuun luterilaisen kirkon tornista. Vasemmalla kulkee puiden reunustama Kirkkokatu. Sen toisessa päässä sijaitsee Joensuun ortodoksinen kirkko.
Valokuva : Joensuun Niinivaara

Pohjois-Karjalan keskussairaala valmistui vuonna 1953 Niinivaaran kaupunginosan laelle. 12-kerroksinen, 45 metriä korkea rakennus näkyy kilometrien päähän aina Kolille saakka.
Valokuva : Granskogin talo

Joensuun lainakirjasto toimi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Raittusseuran salissa, eli raittiusmies Vilhelm Granskogin talossa.
Valokuva : Joensuun kirjasto (8)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : Joensuun kirjasto (7)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : Joensuun kirjasto (6)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : Joensuun kirjasto (5)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : Joensuun kirjasto (4)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : Joensuun kirjasto (3)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : Joensuun kirjasto (2)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : Joensuun kirjasto (1)

Joensuun kaupungintalo valmistui lopullisesti vuonna 1914. Kirjastolle ja lukusalille oli varattu kolme huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta. Kirjasto muutti uusiin tiloihin lokakuussa 1914. Kirjasto toimi kaupungintalossa vuoteen 1961,…
Valokuva : A. Keldan

Heti Joensuun kaupungin perustamisen jälkeen oli alkanut syntyä ajatus yleisen lainakirjaston perustamiseksi. Joensuun kirjastohistoria lähti kehittymään kauppakonttoristi Anton Gustaf Keldanin (1834—1899) ansiosta: hän ryhtyi varsinaisen yleisen…
Valokuva : Joensuun vanha tyttölyseo

Joensuun tyttölyseo toimi oppikouluna vuosina 1865—1974. Koulun ensimmäinen rakennus valmistui vuonna 1911 Pielisjoen rannalle Rantakadulle. Rakennuksessa on toiminut myös kaupunginkirjasto vuosina 1961-1992. Vuonna 1956 valmistui uusi koulurakennus…
Postikortti : Valamo (15)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (14)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (12)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (13)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (11)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (10)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (9)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (8)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (6)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Postikortti : Valamo (7)

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.
Valokuva : Joensuun tyttölyseo

Joensuun tyttölyseo muutti 1956 uuteen koulurakennukseen Koulukadulle, ja se toimi tyttölyseona vuoteen 1974 saakka. Silloin rakennuksessa aloitti tyttöjen ja poikien yhteinen Keskustan lukio.