Kokoelma

Puistot

Dublin Core

Nimeke

Puistot

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto
Kansanjuhlan yleisöä Parkissa 1890-luvulla

Kuvernööri Otto Carl Rehbinder alkoi rakennuttaa laajaa puistoa Hämeenlinnan kaupungin ja linnan pohjoispuolella sijaitsevan Pyövelinmäen rinteille. Alueen nimi oli perua ajalta, jolloin mäellä oli ollut kaupungin mestauspaikka. Kuvernööri halusi…
Levähdys puistopromenadilla 1890-luvulla

Kaupunginpuisto eli Parkki oli raivattu kaupungin pohjoispuolelle pääosin 1840–1850-luvuilla kuvernööri Rehbinderin toimeliaisuuden ansiosta. Parkista tuli ns. englantilaisen maisematyylin puisto mutkittelevine käytävineen, tekoraunioineen ja…
Näköala puistosta - Hämeenlinna

Saksassa painettu koristeellinen postikortti on Knackstedt & Naether -yhtiön tuotantoa. Yhtiö alkoi vuonna 1899 julkaista Souvenir Border Cards -sarjaa, jossa kauniisti koristeltu kehys yhdistettiin maisemakuvaan. Tämän kortin kuva-aiheena on…
Maisema Kaupunginpuistosta

Kaupunginpuiston rakennustöiden aikana puiston etelärinnettä pengerrettiin ja sinne tasoitettiin tukimuurilla reunustettuja terasseja, joille moni puistossa kävijä pysähtyi ihailemaan etelään päin avautuvaa maisemaa kohti linnaa, kaupunkia ja…
Pikku-Parkki

Kuvernööri Otto Carl Rehbinder perusti Hämeenlinnan kaupunginpuiston eli Parkin 1800-luvun puolivälissä. Viime vuosisadan alun postikortissa näkyy tien reunassa Parkin länsilaidan kiviaitaa. Postikortin on lähettänyt kirjailija Hilja Haahti…
Pikku-Parkki

Kivisellä Pyövelinmäellä tehtiin jo 1840-luvulla kallioiden räjäytystöitä ja maaston tasaamisia, joista kertyi runsaasti kiviä käytettäväksi puiston rakennelmissa. Kiviä käytettiin mm. pitkiin kiviaitoihin, jotka rajasivat puistoa sen länsi- ja…
Hämeenlinnan puistosta

Kuvernööri Rehbinderin aikana Hämeenlinnan kaupunginpuistoon eli Parkkiin rakennettiin neljä paviljonkia paikoille, joista avautui kaunis näköala kohti Hämeen linnaa tai Vanajavettä. Kuvassa oleva kahdeksankulmainen näköalapaviljonki on puiston…
Ylioppilaita Kaupunginpuistossa

Hämeen linnan pohjoispuolella sijaitseva Pyövelinmäki kuului 1800-luvulla Ojoisten kartanon maihin. Kuvernööri Otto Carl Rehbinder alkoi rakennuttaa aluetta puistoksi 1840-luvulla. Puistoon istutettiin jalopuita ja rakennettiin polkuja, pengerryksiä,…
Kaupunginpuiston tekorauniot

Maaherra Rehbinder rakennutti 1800-luvun puolivälissä kiviselle mäelle Hämeen linnan pohjoispuolelle Parkin eli Kaupunginpuiston. Käytävien ja huvimajojen tieltä raivatuista kivistä rakennettiin puistoon rauniolinnaa jäljittelevä rakennelma.…
Hämeenlinna - Holvi Puiston Kiviraunioissa

Kaupunginpuiston eli Parkin romantiikan aikakautta henkivä kiviraunio rakennettiin 1800-luvun keskivaiheilla osana kuvernööri Otto Carl Rehbinderin puistosuunnitelmaa. Myös rauniolinna rakennettiin vankityövoimalla: "Vuosikausia työskentelivät vangit…
Hämeenlinna - Puiston kiviraunioita

Kaupunginpuiston rakennustöistä ylijääneistä kivistä maaherra Rehbinder rakennutti suuren katottoman kiviseinäisen rauniolinnan, joka valmistui luultavasti 1850-luvun puoleenväliin mennessä. Rakennelma sisältää keskikäytävän, joka yhdistää kahta…
Hämeenlinna - Kaupungin puisto

Näkymä Kaupunginpuistosta kohti linnaa alkoi 1900-luvun edetessä peittyä puiden kasvaessa Kaupunginpuiston etelärinteellä. Tässä kuvassa Linnankasarmien alue on jo muuttunut 1800-luvun loppupuolen asustaan. Alueelle rakennettiin uusia tiilisiä…
Hämeenlinna - Kaupunginpuisto

Kun lähestyttiin 1930-lukua, maaherra Rehbinderin 1800-luvun puolivälissä rakennuttama rauniolinna alkoi jo peittyä näkyvistä korkeaksi kasvaneiden puiden taakse. Kerrotaan, että maaherra Rehbinder olisi hakkauttanut yhteen kivieen vuosiluvun 1250…
Kaupunginpuiston soittolava

Keskelle Hämeenlinnan Kaupunginpuistoa oli tasoitettu juhlakenttä, jota käytettiin ahkerasti erilaisiin ulkoilmajuhliin ja kulttuuritapahtumiin. Vuodesta 1907 lähtien kaikki puistossa järjestettävät juhlat määrättiin pidettäväksi juhlakentällä ja sen…
Kaupunginpuisto ja rautatiesilta

Hämeenlinnan Kaupunginpuiston perusti maaherra Rehbinder 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Kaupunginpuisto on jyrkällä mäellä, joka itäpuolella laskee kohti Vanajavettä. Vain puistoravintolan eteen sai ajaa 1920-luvulla autolla, kaikilla muilla…
Hämeenlinna - Rantapuisto

Rantapuistoa kaunistettiin istutuksilla 1890-luvulla ja uudelleen vuoden 1904 jälkeen. Tässä kuvassa puisto näyttää kovin autiolta, joten kuva on luultavasti otettu ennen lehtori A. Th. Böökin istutustoimia 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.…
Hämeenlinna - Laivaranta ja Rantapuisto

Hämeenlinnan Rantapuistoa alettiin kaunistaa istutuksilla vuonna 1889 kaupunginlääkäri Carl Henrik Bartramin aloitteesta. Vuonna 1904 perustettu ja lehtori A. Th. Böökin johtama puistovaliokunta täydensi puiston istutuksia mm. tilaamalla ulkomailta…
Hämeenlinna - Puistomaisema Vanajavedeltä

Hämeenlinnaan perustettiin vuonna 1904 erityinen puistovaliokunta, joka jo seuraavana vuonna ryhtyi toteuttamaan yhtenäistä "kävelimöä" Vanajaveden sillalta Rantapuiston kautta kohti linnaa. Vanajanrannan puistotie on kuvattu 1920-luvun postikorttiin…
Hämeenlinna - Puistokäytävä Vanajaveden rannassa

Vuonna 1904 perustettu puistovaliokunta, jonka johdossa oli lehtori A. Th. Böök, halusi saattaa loppuun jo 1890-luvulla aloitetun Rantapuiston kunnostuksen. Rantapuistoksi nimitettiin 1900-luvun alussa koko puistovyöhykettä Pitkältäsillalta aina…
Hämeenlinna - Rantapuistosta

Vuonna 1909 puretun Vanajaveden vanhan sillan eli Pitkänsillan graniittiset päätypylväät tuotiin koristamaan Rantapuiston kävelytien molempia päitä. Kuvan puistotie kulkee nykyisten Maaherranpuiston ja Aleksis Kiven puiston läpi. Nämä puistot ovat…
Hämeenlinna - Toripuisto

Hämeenlinnan torin ylälaitaan valmistui arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema Toripuisto vuonna 1911. Postikorttikuvassa on puisto kuvattuna pohjoisen puolelta pian valmistumisensa jälkeen. Torin yläreunaan muodostui symmetrinen, arkkitehtonista…
Hämeenlinna - Toripuiston suihkukaivo

Arkkitehti Armas Lindgren suunnitteli Hämeenlinnan torin yläreunaan puistoalueen, jonka rakennelmiin kuului mm. kuvassa näkyvä suihkukaivo. Toripuisto valmistui syksyllä 1911. Samassa yhteydessä aiemmin hiekkapäällysteinen tori sai kiveyksen.…
Hämeenlinna - Toripuiston suihkukaivo

Toripuisto paviljonkeineen ja istutuksineen valmistui arkkitehti Armas Lindgrenin suunnitelmien mukaan vuonna 1911. Suihkukaivokin puistoon saatiin syksyllä 1911. Valtuustolle oli tarjolla myös Emil Halosen luonnostelemat paljon näyttävämmät…
Kirkkopuisto

Hämeenlinnan Kirkkopuistoon järjestettiin vuonna 1926 komea istutusryhmä, joka "oli tarkoitettu muistuttamaan kaupunkiin tulevia matkailijoita siitä, että Hämeenlinna tarjoaa kesäisin istutuksillaan, puistoillaan ja luonnonnähtävyyksillään heille…
Hämeenlinna - Sankaripatsas

Hämeenlinnan Kirkkopuiston Raatihuoneenkadun puoleiseen päähän pystytettiin vuonna 1929 muistokivi kansalaissodassa kuolleiden valkoisten muistoksi. Kiven kirkonpuoleiselle sivulle hakkautettiin kaatuneiden nimet. Muistopatsaan hankinnasta vastasi…
Saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkki

Sisällissodan taisteluissa kuoli Hämeenlinnan alueella 62 saksalaista. Heidät haudattiin 2.5.1918 Tähtipuistoon eli nykyiseen Sibeliuksenpuistoon. Kuvanveistäjät Urho Heinänen ja Wila Martin suunnittelivat Hämeenlinnan suojeluskunnan aloitteesta…
Hämeen linna ja Linnanpuisto

Vuonna 1904 perustettu Hämeenlinnan puistovaliokunta työskenteli ahkerasti Hämeenlinnan monien puistojen kunnostamisen ja kaunistamisen puolesta. Lehtori A. Th. Böökin johtama valiokunta kiinnitti huomionsa myös Linnanpuistoon, joka aina kevättulvien…
Tulviva Linnanpuisto

Hämeen linnan ja kaupungin keskustan välinen alue oli vetistä maastoa, joka viime vuosisadan alkupuolella peittyi kevättulvien aikana kokonaan veden alle. Ennen Vanajaveden säännöstelyä vesi saattoi nousta aina Tampereentielle asti. Linnan ja…