Aineistot (yhteensä 83)

  • Aihe on tarkasti "käsikirjoitukset"

1885
Lyijykynällä kirjoitettu näytelmän käsikirjoitusluonnos. Vihon lopussa on yhteiskunnallista tekstiä.

1893
Kodista pois -näytelmän alku kirjoitettuna folio-kokoiselle arkille. Kansilehdellä kirjoitusta. Arkin toisesta lehdestä on leikattu pala pois. Kyseessä on käsikirjoituksen katkelma. Canth dramatisoi novellinsa Kodista pois vuonna 1895. Kaarlo…

1892
Lyijykynällä kirjoitettu näytelmäkäsikirjoituksen luonnos. Välissä olevien tyhjien sivujen jälkeen on ensimmäisen näytöksen uusi alku.

1895
Näytelmän käsikirjoitusluonnos. Sivut on numeroitu. Osa sivuista puuttuu, tallella ovat sivut 1-4 ja 19-43.

1895
Näytelmän käsikirjoitusluonnos.

1895
Näytelmän käsikirjoitusluonnos. Kahdella arkilla lyhyet näytelmän katkelmat. Sivut on numeroitu.

1885
Novellin käsikirjoituskonsepti. Teksti on kirjoitettu konseptiarkeille. Kirjoitusajankohtaa ei tiedetä.

1885
Julkaisemattoman novellin käsikirjoitus.

1885
Novellin käsikirjoitusluonnos. Katkelma on julkaistu Nuori Suomi -lehdessä nro. III 1897. Painetun kertomuksen nimi on "Porvari-Jussi". Lehti oli omistettu Minna Canthin muistolle.

1893
Keskeneräinen jatko kertomukseen "Kaupungissa". Kertomuksen alku on julkaistu Työväen kalenteri I:ssä vuonna 1893. Käsikirjoitusversiossa ovat sivut 17-151.

1888
Keskeneräinen käsikirjoituksen versio. Arkki on repaleinen. Kertomus ilmestyi Excelsior-kalenterin numerossa 1 vuonna 1889.

1890
Ilmeisesti esitelmän käsikirjoitus. Minna Canth piti aiheesta esitelmän Kuopion Suomalaisessa seurassa 8.10.1890.

1890
Ilmeisesti keskeneräinen esitelmän käsikirjoitusluonnos. Tekstissä on kaksi esitelmän alkua, joiden kummankin otsikkona on "Wapaa rakkaus - avioliitto - naisliike." Kahdessa arkissa on sivunumerot, 1-4. Jokainen arkki on revennyt taitekohdasta…

1890
Ilmeisesti keskeneräinen esitelmän käsikirjoitusluonnos. Aineistossa on esitelmän loppuosasta kaksi eri versiota.

1885
Minna Canthin kirjoittama kirja-arvostelu Mme de Staelin teoksesta "Kirjallisuus, tarkastettuna suhteessaan Yhteiskunnallisiin asetuksiin". Osa sivuista on numeroitu, 1-3, 5.

1892
Minna Canthin kannanotto Kuopioon perustettavan yhteiskoulun puolesta. Kuopion suomalainen yhteiskoulu perustettiin vuonna 1892.

1885
Kanneton vihko, johon on kirjoitettu esitelmän käsikirjoitusluonnos. Teksti jää kesken. Kolme ensimmäistä sivua on numeroitu.

1885
Musteella kirjoitettu esitelmä Ranskan 1830-40-lukujen kirjallisuudesta. Kolme ensimmäistä sivua on numeroitu.

1882
Esitelmän käsikirjoitus. Kirjearkit ovat repeytyneet taitekohdista, toinen kahteen ja toinen kolmeen osaan. Esitelmän alkuun on kirjoitettu myöhemmin lyijykynällä: "Kirj. Minna Canth, esittänyt Hilda Asp. Suom.Seuralla Kuopiossa syksyllä 1882". Minna…

1884
Kannettomaan vihkoon kirjoitettu esitelmän käsikirjoitus.

1884
Lehtiartikkelin käsikirjoitus. Kirjoituksen lopussa on Minna Canthin allekirjoitus.

3 sivua. (sivut 189-191). Katkelma on lähes sama versio kuin 1885 julkaistu (Kootut teokset osa 3, WSOY, 1920). Katkelman neljännellä sivulla A.S.:n kommentti käsikirjoituksen käsialan epäselvyydestä. (A.S. oli latoja tai puhtaaksikirjoittaja).…

20 sivua. (sivut 1-20.) Katkelma alkaa keskeltä näytöstä ("Johanna… Rouva Wörsky: Tässä minä vihdoinkin olen…") Käsikirjoituksessa korjausmerkintöjä. (Käsikirjoituksen tulkinta 17.6.2013 Minna Maijala ja Ilkka Välimäki).

Sidos, näytelmätekstiä 160 sivua, henkilöt 2 sivua. Käsikirjoituksessa korjausmerkintöjä. Näytelmän esityksen roolihenkilöt lisätty lyijykynällä. (Käsikirjoituksen tulkinta 17.6.2013 Minna Maijala ja Ilkka Välimäki).

1905
Sisäkannessa: Paimion emäntäkoulu 11.5.1905 Agda Holmberg. Oppilas Agda Holmbergin käsinkirjoittama keittokirja ohjeineen Paimion emäntäkoulussa.

Kälviän kirkkoherrana ja rovastina toimineen Erik Holmin (1784-1856) muistiinpanoja

1632
Saksankielinen käsikirjoitus, silminnäkijäkertomus "Saapuvilla olleen Hans von Hastelsdorfin kertomus muistossa kunnianarvoisan Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin kuolemasta".

Avainsanat:

1946
Digitoitu dokumentti on sinipunainen 20 senttimetriä leveä viivoitettu vihko, jonka keskellä olevaan valkoiseen lappuun on kirjoitettu "Ruotsinkielen muistiinpanoja. Aili Haanpää 1942", josta nimi on myöhemmin vedetty lyijykynällä yli. Dokumentti…

1946
Digitoitu dokumentti on ruutuvihko, jonka sivut ovat noin 15 senttimetriä leveät. Ensimmäisellä sivulla merkintä: "No 25". Toisen aukeaman sivulla Aili Haanpään käsialalla: "Rasvakoe-vihko, Piippolan Osuusmeijeri". Aili Haanpää oli tuolloin…

Negatiivi-valokopio käsikirjoituksesta.
 
Koneluettavat metatiedot: