Aineistot (yhteensä 3)

  • Aihe on tarkasti "Läntinen viertotie"

1900-luku (vuosikymmen)
Turuntie sai nykyisen nimensä vasta 1925. Vuosisadan alussa Hämeenlinnan keskustasta Kuivansillan yli länteen päin johti Läntinen Viertotie, joka tunnettiin myös Chaussé-katuna. Viertotien keskustan puoleisessa päässä näkyy vuonna 1900 valmistunut…

1900-luku (vuosikymmen)
Ortodoksisen sotilaskirkon edestä Turuntielle päin otetun kuvan oikeassa reunassa näkyy osa 1830-luvun alussa rakennettua puista empiretaloa, johon Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu majoittui 1880-luvulla. Tähän rakennukseen kiinnittyy viereinen…

1884 -1890
Kabinettikuvassa on näkymä Hämeenlinnan keskustan länsilaidalta Kuivansillan yli kohti Myllymäkeä. Kuvan taustalla näkyy vuosien 1881–1883 välisenä aikana rakennettuja Suomen kasarmien puurakennuksia Läntisen viertotien (nykyisen Turuntien)…
 
Koneluettavat metatiedot: