Aineistot (yhteensä 6)

  • Aihe on tarkasti "Solojärvi"

2014-11-7
Matti Lehtolan isä joutui poliisihommissaan selvittelemään Solojärvellä tapahtunutta mystistä porovarkautta. Poroja katosi tokasta, eikä mitään jälkiä porojen kuljettamisesta tai terurastamisesta ollut nähtävillä. Ainoa alueella liikkunut henkilö oli…

1989
Yleislakon aikana 1949 Ivalossakin liikehdittiin maalaamalla mielenosoituksellisesti rikkurin hevonen. Solojärven savotan aikana 1952 jouduttiin peräämään palkkasaatavia. Savotoiden johtajien äkkinäisyydestä johtuen työmaalla harrastettiin vilunkia…

1989
Esko Mannermaa muistelee kuinka hän aloitti metsurin uransa v. 1943 15-vuotiaana poikasena Solojärven metsätyömaalla. Työtehtävänä hänellä oli pääasiassa kuormien anto ja latvusten katkominen. Työmaalle lähdettiin syksyllä ja kotiin palattiin vasta…

1985-10-22
Hietajärvellä poropaimenenena ollut Pekka Svendsen joutui aseistettujen porovarkaiden yllättämäksi ja hänet vietiin pulkkaansidottuna Juhani Morottajalta ryöstettyjen porojen kanssa Venäjälle. Henki luvattiin säilyttää, jos hän ei karkaisi. Venäjällä…

1989
Saksalaisilla oli Solojärvellä savotta, jolla työskenteli venäläisiä vankeja. Puut uitettiin Mahlatista Paksuvuonoon ja Nellimiin, joissa oli sahalaitokset ja siitä edelleen todennäköisesti Petsamoon asti. Saksalaisilla oli kahdenkannettavat…

1930-luvulla kuivuus oli kova Inarissa kesäaikaan ja metsäpalot riehuivat ympäri kuntaa. Miehiä haettiin taloista sammutustöihin, vaikka oli heinäaika. Sammutuskeinoina olivat kuokka ja kirves.
 
Koneluettavat metatiedot: