Uuden Kirkkopuistonkatu yhdeksään rakennettavan kirjaston ja kulttuuritalon pohjapiirustuksia on ripustettu seinälle kirjaston henkilökunnan nähtäväksi ja pohdittavaksi. Kuva on otettu vuonna 1983. Vasemmalta Marja Tauriainen, Raili Rytkönen, Tarja…
Vuonna 1899 Oulun kansankirjasto muutti keskikaupungille, nykyisen Isonkadun ja Saaristonkadun kulmaukseen. Uusissa tiloissa kirjasto järjestettiin ja kirjat luetteloitiin uudelleen, aukioloaikaa lisättiin ja lukusalin yhteyteen perustettiin…
Oulun kansankirjaston lisäluettelo 1904 täydentää edellisen vuoden kokoelmaluetteloa. Vihkoseen painetut säännöt kertovat lainauksen olleen maksullista. Yhden kirjan lainaaminen maksoi 5 penniä, 10 pennillä sai kirjoja kuukaudeksi lainaan ja markka…
Vuosina 1911-1929 kaupunginkirjasto sijaitsi Åströmin perikunnan lahjoittamassa huvilassa Ainolan puistossa. Kirjastolla oli käytössään yhdeksän huonetta, joihin sijoitettiin lainausosasto, käsikirjasto ja sanomalehtisali.
Vuonna 1896 Oulun kansankirjasto sijaitsi Heinätorin kansakoulun pienessä kamarissa, jossa sitä pidettiin aluksi avoinna vain talvisin kahdesti viikossa tunti tai kaksi kerrallaan. Kirjaston kirjoja ei säilytetty nykyiseen tapaan avohyllyissä, vaan…
Soini Mujon käsikirjoitus on eräänlainen Hämeenlinnan kirjastotoiminnan 75-vuotishistoriikki, vaikka se ei koskaan ilmestynyt painettuna. Kirjastolautakunta lunasti kuitenkin Mujon käsikirjoituksen helpottamaan kirjaston satavuotishistoriikin…